Shortlistasin tämänsyksyisen festivaalin olutlistalta 21 mielenkiintoista olutta. Tarjonnan määrään nähden siis suhteellisen vähän. Uutuuksia on paljon enemmän tarjolla, mutta mielenkiintoisia löysin tuon verran oluen tekijän, nimen ja tyylin perusteella. Onko tarjonta siis heikentynyt aikaisemmasta vai olenko muuttunut ronkelimmaksi? Ehkä olen, ehkä heikentynyt. Nykyään sivuutan maitokauppavahvuiset pale alet olankohautuksella. Niitä on hyvin paljon tarjolla ja yleensä uutuudet ovat keskinkertaisia tai pettymyksiä. Witbierit ja weissbierit ohitan myös, en usko niistä enää löytyvän mitään mielenkiintoista. Sama koskee berliner weisseja ja goseja, mutta hieman eri syistä. Moderni olutbuumi on tehnyt pahimman rimanalituksensa näiden kohdalla. Nämä perinteiset oluttyylit on sinänsä ansiokkaasti elvytetty henkihieveristä, mutta sitten samantien brutaalisti raiskattu. Jos moderni berliner weisse tai gose ei ole käsittämätöntä sekasotkua, niin ainakin berliner weissen happamuus on tyystin vesitetty tai gosen hienovaraiset ominaispiirteet hävitetty hedelmillä, marjoilla tai muilla mausteilla. Jos siis olet onnekas. Usein joudut vieläkin epämiellyttävämmän keitoksen ääreen. Olen perin kyllästynyt näihin innovaatioihin ja sysään automaattisesti syrjään berliner weisset ja goset.
Uusia noin seitsenprosenttisia IPOja olen edelleen valmis kokeilemaan. Pettymyksiähän nekin yleensä on, mutta aina voi helmi löytyä. Sama juttu, jos panimolla on kanttia nimetä oluensa pilsiksi tai hellesiksi. Laadukkaiksi osoittautuneilta panimoilta olen valmis kokeilemaan kaikkia tyylejä, tämänkertaisessa Expossa esim. Bryggeri Helsingin ja Firestone Walkerin pale alet. Tarpeeksi räväkkä kokeilu herättää myös aina mielenkiintoa, esim. Cool Headin jäätislattu NEIPA. Muille belgityyleille kuin witbierille tai dubbelille olen avoin tilanteen mukaan. Tällä kertaa kynnyksen ylitti esim. Moose on the Loosen Wild Saison, vaikka saison-tarjonta liikkuukin lähellä berliner weissen ja gosen kohtaloa. Porter/stouteihin en lähtökohtaisesti tartu, mutta jonkinlaisella lisäyllykkeellä mielenkiintoni saattaa herätä, esimerkkinä Tanker Orient Express Baltic Porter.
Tällaisella ennakkovalmistelulla ponnahdin siis Kaapelitehtaan lehdistötilaisuuteen. Lyhytlistatut oluet ovat tietysti vain lähtöoletus, käytännössä festivaalitilanteessa tulee improvisoitua eri syistä. Festivaalikenraali Mikki Nymanin vetämässä tilaisuudessa tarjoiltiin Thornbridgen uutuutta, Bang Saray Thai Pale Ale, 4,5%. Sitruunaruohoa ja muuta maustetta tuntuvasti seassa, lähes tulisesti. Ensimmäinen siemaisu oli kiinnostava, mutta jatkossa mausteisuus rasittavaa, tarttuu pirullisen nahkeasti limakalvoihin. Blogistipöydässä todettiin, että olut kaipaa ruokaa seurakseen. Sitä ei kuitenkaan tarjoiltu, joten aika masentavalla startilla liikkeelle mentiin. Nyman esitteli festivaalin antia, olut ja ruoka on entistäkin enemmän homman fokuksessa. Itseäni tämä yhdistely ei voisi vähempää kiinnostaa, syön mitä syön, mutta oluista olen kiinnostunut. En nyt tähän jumittunut, eihän festivaalia minulle tehdä, joten ponnahdin oluthanojen ääreen.
300 olutta tarjolla ja yritin niihin 21 ennakkovalittuun keskittyä. Viskipäällikkö Nikkanen tarttui hihaan heti startissa ja yritti houkutella tisleturneelle, mutta pysyin lujana. Osuin ensimmäisenä 8-Bit -tiskille ja maisteluun Hop Bomberman, 5,9%, 90 IBUa. Lohjan UG:llä tehty, hartsia, pihkaa, ei erityisemmin katkeroa. Hätkähdin rajusti, kun Pekka Puska käveli vierestä läheltä ohi. Nyman ehtikin mainostaa, että paikalle on saatu houkuteltua noin 30 kansanedustajaa Puskan johdolla. Hetkeä myöhemmin huomasin Puskan ottavan kuvaa kännykällään minun suuntaan. Vetäisin salamannopeasti oman välineeni esiin ja mielestäni ehdin laukaista kohti Puskaa aikaisemmin.
Puska-kohtaaminen jäikin session dramaattiseksi huipennukseksi, loppuvaihe oli leppoisampaa. Hörhöpöytä löysi paikkansa ruokastudioksi nimetystä sivutilasta. Sinne tarjoiltiin tasatunnein kokkimestareiden luomuksia, itsekin ehdin saada jonkinlaisen marjapiiraan, jossa oluella ryyditettyä vaniljatyyppistä kastiketta. Tonagilta sain maistettua Brewskin Rye Stick IPAa, varsin NEIPA-tyylinen ruispläjäys, jossa hiiva pääroolissa, ruis ei päässyt esiin. Sorin gluteeniton After Ski IPA oli karkea pettymys, ei hedelmäisyyttä eikä katkeroa. Se oli kuitenkin mestariteos verrattuna Top Fuelin Schlager Lageriin, josta henkilökuntakaan ei viitsinyt rahaa periä. Top Fuelin ensimmäinen lager ja ehkä olisi kannattanut jättää pois myynnistä kokonaan. Tunkkaista epäpuhtautta monipuolisesti omituisen hedelmäisessä maussa.
Parempaa oli onneksi tulossa. Cool Headin jäätislattu SE-olut (20%) Ice Ice NEIPA oli tulossa vasta lauantaina tarjolle, mutta Galaxylla sinkkuhumaloitu NEIPA Over the Galaxies oli paras maistamani festivaaliolut. Huikeaa appelsiinin tuoksua, mehuisuutta maussa, tasapainoa, 7%. Katkeroakin on. Cool Head on tuhlannut energiaansa salaattipöydän jämistä irrotettuihin sour-hassutteluihin, mutta onneksi vakavammin otettavaakin kamaa tuotetaan.
Brewskin Red Robot oli myös varsin tyylipuhdas NEIPA, nimetty DIPAksi, vaikka vain 7,5%. Mehuista hedelmää maukkaasti. Islantilainen Borg Úlfur Úlfur Double IPA Nr. 17, 9%, 100 IBU, paha pettymys. Kirkas olut, epämääräinen tuoksu, palanutta kesärengasta. Maku parempi, jopa karamellinen, mutta ei raikas, tunkkainen. Cool Head pelasti taas tilanteen, Triple NEIPA, 10%, hedelmää maukkaasti, puhdasta mehuisuutta. Selvästi makeampi kuin Galaxy-olut, mutta ok kaikin puolin.
Fuller's Vintage Ale 2017 oli tarjolla gravity-caskista. Pähkinätuoksua, pehmeää luumuista makua, kuohkeaa. Ei juuri katkeroa ja muutenkin yllättävän yksiulotteinen. Neljällä porilaispanimolla on Suomen Portland -hengessä yhteinen tiski, josta testasin Rocking Bearin Pori Portraits IPAa. Panimon Kasper Toroska varoitti heti, että ei se mikään IPA ole, aromit on päässeet karkaamaan. Enemmän bitter se olikin, varsin perushedelmäistä alea, pihkaa, ei oikein vakuuttavaa. Pühaste Kaleidoskoop (8,5) ei ollut paljoa parempi, tämä oli ikävä yllätys. Trooppista hedelmää epäpuhtaasti.
Toisena porilaiskokeiluna Moose on the Loose Wild Saison. Belgihiivaa, selvästi hapanta, ei kovin miellyttävä. Lyhytlistallani oli Chicagon läheltä ponnistavan Two Brothers -panimon Wobble IPA, jota etsin lähes tunnin ympäri festivaalialuetta. Yksi hörhöistä sitä ehti juoda ja sanoi myyntipisteen olevan tuossa vieressä. Kaveri ehti lähteä pois ja kiersin koko festivaalialueen kolmeen kertaan kysellen asiaa kaikilta vastaantulleilta tutuilta. Kaikki pyörittelivät päätään, ei mitään havaintoa. Kehitin asiasta pakkomielteen ja olin vähällä etsiytyä festivaalidiktaattorin puheille. Lopulta laahustin masentuneena Helsinki Distilling Companyn jakelupisteen sivuitse ja siinähän Two Brothers -pullo oli. Ei siis hanassa, mutta päätin silti kokeilla. 6,3%, 69 IBU. Tunkkaista kamaa, ei raikasta ollenkaan, täysin turhaan kohkasin tämän takia. Lopuksi sentään sain suun makeaksi Brewskin Green Hat NEIPAlla, hyvin samanlainen kuin aiempi Red Robot, täyteläistä mehuisuutta, ehkä enemmän katkeroa.
21 oluen lyhytlistani jäi todellakin vain viitteelliseksi tausta-aineistoksi. Espoon Oman Panimon ja Il Birrificion oluita ehdin juoda jo edellisiltana kaupungilla, joten niihin ei nyt tarvetta palata. Bryggeri Helsingin oluita oli vain yläkerran ruokapuolella, joten pale ale jäi maistamatta. Firestone Walkerin pale ale oli vain pullossa, jonka Tonagi ehti raportoimaan vanhentuneeksi. Cool Headin vahvaa olutta ei siis ollut tarjolla ja Tankerin Baltic Porter ei nyt muuten vain tullut valittua juotavaksi, samoin Unfiltered London Pride. Maistelin 15 eri olutta, se tuntui taatusti riittävältä määrältä, joten 21 oli siinäkin mielessä ylimitoitettu tavoite. Ja tärkeintä oli tietysti taas tavata vertaisoluthenkilöitä.