Wieninger Hefe Weißbier

Vielä on vehnäkesää jäljellä, vielä pukkaa vehnäuutuuksia pohjoiseen ennätyskesään. Kajaanissa tänään yli 34 astetta ja kieltämättä baijerilainen vehnäolut putoaa kuumuudessa hyvin. Wieningerin panimo on Teisendorfissa lähellä Itävallan Salzburgia, hienoa seutua, kävin siellä kesällä 1999 täydellistä auringonpimennystä jahtaamassa (pilveen meni h-hetkellä). Oljenvärinen tuote on kohtuullisen mausteinen weizen, kuivahko, lyhyt jälkimaku. 4,7 prosenttia alkoholia keventää runkoa, mutta ei tässä suurempia valitusaiheita ole. Kypsää hedelmää ja purukumia, ei banaania. Maahantuoja näyttää olevan Troport-niminen firma Kaustisilta, jonka läpi ajoin tällä viikolla Porista palatessa puoli tuntia ennen tuhoisan syöksyvirtauksen iskemistä kansanmusiikkikylään. Etiketin suomenkielinen teksti on ikään kuin nettikäännösohjelmalla tuotettu. Ostopaikka Kajaani, Prisma.

Don Siegel: Invasion of the Body Snatchers

Pitkästä aikaa Siegelin (ja Out of the Past -skenaristi Daniel Mainwaringin) scifi-klassikko katselussa, hämmästyttävän noir-tyyppinen tunnelma. Erittäin hyvää kalifornialaista 50-luvun pikkukaupunkitunnelmaa, kuvattu kai enimmäkseen Sierra Madressa, Pasadenan kupeessa. Saksalaissyntyinen Dana Wynter näyttää hämmentävän modernilta kaunottarelta, mutta roolihahmo on avuttomuudessaan tietysti eisenhowerilainen. Siegelin paranoian rakennus on kyllä todella taidokasta, kierre kiristyy koko ajan aivan loppuun asti. Paljon on tulkittu ilmapiirin kuvaavan Neuvostoliiton hyökkäyksen uhkaa, mutta kyllä tämän voi katsoa ihan avaruuspirujen tekosena. Paljon on tietysti kömpelöjäkin osia, mutta kokonaisuus on aivan timanttinen.

Jari Tervo: Myyrä

Jari Tervon Pohjan hovi on yksi noin yhdestä tai kahdesta romaanista, jonka lukemisen olen lopettanut puolivälissä. Rovaniemen alamaailma oli kiehtova aihevalinta, mutta itse teksti oli pelkkää tyhjää kirjoittajan nokkeluuden osoittamista, lähinnä kai kirjoittajalle itselleen. Esa Sariolan huippukauden (lähinnä Kuolemaani saakka -teos) jälkeen olen muutenkin pääasiassa vältellyt suomalaista kirjallisuutta, muutama otos rikospuoleltakaan (Tapani Bagge, Matti Rönkä, Seppo Jokinen) ei ole säväyttänyt. Tervon julkisuuskuva on säilynyt itsetietoisena vitsien pudottelijana, joten ei ole tullut mieleenkään tarttua uudempaan tuotantoon. Nyt sitten maitokaupan alennuslaarista silmiin osui parilla eurolla kiinnostavaa vakoilukuviota kuulopuheiden mukaan työstävä Myyrä, joten annoin miehelle uuden mahdollisuuden 18 vuoden tauon jälkeen. Lähtökohtana siis vanha Golitsyn-väite, että Kekkonen oli KGB:n agentti. Tervo ei Kekkosen nimeä mainitse, mutta lähes kaikkien muiden julkisuuden henkilöiden nimet kyllä. Tervon kepu-suhteen tietäen huomattavan positiivinen kuva maalataan Keijo Korhosesta, lähes sankarillinen. Juhani Perttusta ei Tervokaan ihaile, kyseessä tuntuu olleen Suomen poliittisen historian niljakkain otus. Tervo vihaa venäläisiä ja kommunisteja reilun vilpittömästi, se tulee esiin kauttaaltaan ja mielenkiintoisellakin tavalla, kuten Berijan suuhun pistetyillä repliikeillä. Kainuuta Tervo nimittää Kaanaaksi. Kekkosen, Perttusen ja Korhosen kainuulaisuutta Tervo korostaa niin tiheästi, että romaania voisi jopa pitää päällekarkauksena Kainuuta kohtaan. Kirjan keskeinen henkilö on vanhasta kommunistisuvusta ponnistava Supo-mies, poplaripoliisi Jura Karhu, jonka isoisän Kekkonen on teloittanut Haminassa toukokuussa 1918. Tervolla on jälleen käytössä useita romaanitekniikoita, mutta nyt kikkailu pysyy kurissa. Lausekin on lyhentynyt. Jonkinlainen keskeinen ajankohta on 1978, yksi Suomen kohtalonhetkistä, kun Kreml kiristää yhteisiä sotaharjoituksia. Kerronta liikkuu siitä varsinkin taaksepäin, mutta myös nykyhetkeen asti. Karhun ohella kertojana on mm. ajoittain Kekkonen itse, jonka "muistelmia" Karhu on valittu arvioimaan. Mukana on Uutisvuoto-tyyppistä huumoria (kannattaa välttää saunomista gambialaismiesten kanssa), mutta myös hitaammin aukeavaa lajia, jota voinee kutsua satiiriksi. Välillä sekin on hieman halpahintaista jälkinaljailua (YYA-juhlien "Geikki"-juontaja), mutta ajoittain tulos on nautittavaa. Kun on itsekin Kekkoslovakiassa elänyt, niin nauru ei kuitenkaan nouse pintaan, tulee vain esiin masentavia muistikuvia.

Pieniltä virheiltä ei ole vältytty. Vorkutan sijainti kyllä välillä oikeellistuu, mutta aluksi Liekki Karhu ihmettelee siellä Siperian taivasta, samoin käy loppukohtauksessa. Andrzej Szarmach pelasi 1974 Puolan joukkueessa sentterinä eikä keskikenttämiehenä. Vila Nova de Gaiaa ei kirjoiteta kahdella ällällä. Albertinkadun ja Meilahden välillä ei voi olla kymmentä kilometriä. Tervo keskittyy paljon suomalaiskommunisteihin ja Neuvostoliiton yleisiin vaiheisiin, nämä osat eivät ole erityisen omaperäisiä eikä edes kovin kiinnostavasti kirjoitettuja. Tervo on paisuttanut Karhu-suvun niin suureksi, että koko kommunismin pimeä vuosisata tulee kattavasti käsiteltyä. Romaani on puuduttavan ylipitkä, esimerkiksi Kekkosen äpäräpojan tylsät Moskova-seikkailut olisi hyvin voinut karsia pois. Teksti laimentuu välillä iltapäivälehtijuoruiluksi, yllättävän paljon se muistuttaa myös Kekkosen vastustajien vaalikampanjateesejä 1950-luvulla. Tervo on tutkinut paljon, joten parhaat käänteet noudattelevat reaalitapahtumia, omia oivalluksia on vähemmän. Positiivinen yllätys ilman muuta, mutta ei nouse tavoitetasolle, kalpenee varsinkin kansainvälisessä poliittisen vakoiluromaanin kentässä pahasti.

Viru Grønland Ice Cap Beer Amber Lager

Merkillisesti nimetyn oluen tunnistaa mausta välittömästi baltiksi, ikävä kyllä. Ruskea olut on pahvista ja makeaa. Monet tuntuvat tykkäävän virolaisistakin oluista, mutta minulle maku tökkii pahasti. Jokin nahkeus niissä hallitsee, tämä on metallinenkin, mallas maistuu vain hajanaisesti. Humala jää haaveeksi. Ostopaikka Oulu, Välivainion K-Supermarket.

Beer Hunter's Mufloni Light Lager

Kirkas keltainen väri. Täyteläinen mallaspohja, pehmeää, hedelmäisyyttäkin löytyy yllättävästi. Humalaa kevyesti, mutta silti kohtuullisen nautittavasti. Panimojohtaja Heikkinen epäili Light Lagerin juojien vierastavan Intianpässiä (jonka hanaversion porilaiset humalafriikit kiskoivat kuiviin ennen paikalle pääsyäni), mutta ei tämäkään alimmalta riman yli mene. Pori, Beer Hunter's, 25.7.2010.

Captain Lawrence Captain's Reserve Imperial IPA

Kirkkaan kultaista olutta, raikasta sitrus-hedelmää, humalointi lyö hienostuneesti läpi, alkoholista ei tietoa, erittäin miellyttävää, tasapainoa, täyteläisyyttä, herkullisuutta. Ehkä koko reissun hienoin olut. Panimon omistaja Mika Heikkiseen sain tässä vaiheessa kontaktin, kun mies mystisesti tunnisti minut oululaiseksi. Kuulin mielenkiintoisia tietoja panimon tulevaisuuden suunnitelmista, olisipa tämmöistä toimeliaisuutta pohjoisempanakin länsirannikkoa. Pori, Beer Hunter's, 25.7.2010.

Southern Tier Gemini Imperial IPA

Avaruusolut on sekoitus panimon Hoppesta ja Unearthlystä. 10,5%.  Hieman menee vihannespuolelle, yli 100 IBUa. Hyvin hedelmäinen, humalointi ei erityisemmin nouse esiin. Ei tämä oikein miellyttävä ole, alkoholi ehkä leikkaa katkeroa pois. Green Flashin Tupla-IPAa kovasti tavoittelin, mutta se oli täällä päässyt loppumaan. Pori, Beer Hunter's, 25.7.2010.

Det Lille Bryggeri Indian Pale Ale

Tanskalaisen pikkupanimon IPA innostavaa, hyvin raikkaan hedelmäinen, tasapainoisen humaloitukin, ei mene överiksi. Jokseenkin samea, voisi olla tanskalaistyyliin vihannesmainen, mutta ei ole. Alkoholia 6,4%, kesän hienoimpia IPOja. Pori, Beer Hunter's, 25.7.2010.

Jeff Beck @ Kirjurinluoto

Helteisenä sunnuntaina Kirjurinluodolla varsin väljää, onneksi saavuin paikalle vasta, kun Pekka Pohjolaa koveroiva suomalainen dream team oli jo tavoittanut kliimaksinsa. Beck tarjoili hienostunutta instrumentaalikitarointia, bluespohjalta, varsin raskasta aluksi ja meloditonta. Mies näytti edelleen 66-vuotiaana Spinal Tapin Nigel Tufnelilta. Välillä saatiin hitaan tunnelmallisia paloja, basisti Rhonda Smithin kautta funkimpia rytmejä, hieman Sly Stone -osastoakin. Homma levisi kuitenkin puuduttavaan fuusiojazziin. Kitarainstrumentaalit eivät kanna kovin kauaa ilman vokalistia. Ei Yardbirdsiä, ei Hi-Ho Silver Liningia. Kohtuullinen Les Paul -kunnianosoitus encorena, mutta siihen se jäi. Beatles ja Wizard of Oz eivät ole harmittavasti suosikkejani. Paljoa en odottanut, eikä Beck yllättänyt. Tätä varmaan kaikki osapuolet halusivat, mutta jonkinlaisen solistin, vaikkapa suomalaisen, värvääminen olisi tasapainottanut konserttia.

Karhupanimo Kesäpils

Kuuma terassi jazz-rihkamakadun päässä, ilmeisesti Karhua tehneen panimon vanhoja tiloja. Kohtuullisen hyvin humaloitu pils, katkeroista humalaa, täyteläinen runko. Hieman yksiulotteinen kuitenkin. Palasin paikalle Jeff Beckin keikan jälkeen, mutta silloin mielenkiintoinen Ruisrockille (?) tehty ruislager oli päässyt loppumaan. Tässä vaiheessa sitä olisi vielä ollut, mutten ehtinyt juomaan. Näyttävä rakennus, sisällä paljon ruokailijoita. Pori, Pub Karhupanimo, 25.7.2010.

Beer Hunter's Mufloni Black Pils

Omalaatuinen maku, jotain vihannesmaisuutta. Maltaan maku jotenkin talkkunamainen, humalointi ei nimestä huolimatta nouse mitenkään pinnalle. Juuresmaisuus hallitsee, kaikki ei varmaan ole mennyt täysin suunnitelmien mukaan tässä oluessa. Pori, Beer Hunter's, 25.7.2010.

Beer Hunter's Mufloni Brown Hole Ale

Epäilyttävästi nimetty pintahiivatuote on maltainen, varsin makea. Humalointi suhteellisen ohutta, makeus hallitsee. Muistuttaa ehkä laihaa brittiporteria enemmän kuin brown alea. Hieman aneeminen, mutta ei mitenkään epämiellyttävä. Pori, Beer Hunter's, 25.7.2010.

Beer Hunter's Mufloni Säppi APA

Takaisin Poriin ja nyt lopulta aikaa tutustua kaupungin oluttarjontaan. Ensivierailu maineikkaaseen panimobaariin. Karuhko ulkonäkö Porin huikean DDR-tyyppisen kauppatorin laidalla. Savuttavia busseja ja paljasrintaisia pultsareita, näin jopa tuunatun Moskvitš-pickupin. Sisällä yllättävän tyypillistä brittipub-tunnelmaa. Omien oluiden lisäksi tarjolla muutakin, real-pumpussa London Pridea. Terassi kiertää ulkoseiniä kahdella suunnalla. Amerikkalaisale on samea, punaruskea, tanakan hedelmäinen. Hyvin humaloitu, katkera jälkimaku, 6%. Ehkä liian makea minun makuun, mutta hyvin onnistunut olut. Pori, Beer Hunter's, 25.7.2010.

Goff's Jouster, real ale

Neliprosenttinen bitter. Maltainen, hieman leipäinenkin, kevyesti hedelmää. Humalointi kovin ohutta, mutta real-käsittely onnistunutta. Tampereen nykyään kai ainut kesäinen real-baari on varsin täynnä myöhään lauantai-iltana, aiemmin olen käynyt täällä seesteisesti alkuillasta. Kaikki on edelleen mukavasti rempallaan. Tampere, O'Connell's, 24.7.2010.

3 Fonteinen Oude Geuze

Äärimmäisen kuiva, happamuus miellyttävän selväpiirteistä. Tammista puumaisuutta, kypsytys tuntuu. Kuivat lambicit ovat aina yhtä ilahduttavia. Tämä sekoitus on kaikkein hiekkaisimpia kokeilemiani. Hiilihappoa yllättäen kohtuudella, pientä vaahtoakin syntyy. Juotavuus paranee olutta pitempään nauttiessa. Tampere, Konttori, 24.7.2010.

BrewDog IPA, hanaversio

Skottilaisen kohupanimon IPAsta en nyt kunnolla huomannut, oliko kyseessä Punk vai Hardcore. Oli miten oli, kumpaakaan en ole ennen hanaversiona juonut. Tämä oli todella kuivaa olutta, pehmeää, täyteläistäkin. Humalointi ei millään tavalla hedelmäistä, pelkkää katkeroa. Siinä mielessä kyseessä saattoi olla uuden reseptin Hardcore. Baarissa Go-lautapelin kansainvälinen konferenssi alkamassa. Tampere, Konttori, 24.7.2010.

Struise Elliot Brew

Mikkeller-yhteistyö Belgiasta. Imperial IPA, 9%, katkeroyksikköjä 163 EBUa. Joidenkin mielestä suu ei enää erota, jos tämä lukema kohoaa yli sadan. Makea skandinaavityyppinen tupla-IPA. Humalaa on todellakin oikein mukavasti, hieman vihannekseen vivahtavasti. Silti hyvin hedelmäinen, hieman paradoksaalisesti. Yrttisyys ja sokeri vievät tätä kauemmas amerikkalaisoluista, mutta kyllä tämä miellyttäväksi jää. Monissa näin humaloiduissa oluissa katkeruus jää ristiriitaisesti taustalle, mutta tässä oluessa ei niin ole. Katkerointi on tässä aitoa ja hyvin esillä. Positiivinen yllätys kaikin puolin. Tampere, 24.7.2010.

Pinkus Müller Original Münstersch Alt

Mielenkiintoinen pintahiivaolut Westfalenista, nimestä huolimatta ei vaikuta ollenkaan düsseldorfilaiselta altbieriltä. Kullankeltainen väri, vähän hiilihappoa, 5,1%. Hedelmäinen kevyesti maltainen runko, humalointia ei juuri ollenkaan. Lähempänä kölschiä kuin altia, selvä pettymys. Epämiellyttävän nahkea perusmaku, tyypillinen luomuoluille. Tampere, Tuulensuu, 24.7.2010.

Plevna Cotton Ale

Hyvin pils-tyyppinen golden ale, suhteellisen voimakkaasti humaloitu ruohoinen olut, 4,5%. Tuoreutta ja raikkautta löytyy ja voisi kuvitella vehnällä matkaan saatetuksi. Plevnan ilmapiiriin hieman kyllästyneenä en viitsinyt tällä reissulla siellä käydä, mutta ilmeettömämpi Esplanadi käy näppärästä korvikkeesta. Olipa Plevnan pyttipannu todella kermainen. Tampere, Esplanadi, 24.7.2010.

Mikkeller Trippel

Tanskalainen hanabelgi pilslasista Pirkanmaalla. Ei vaahtoa, selvää belgihiivaa, kevyesti mausteita. Voisi olla hedelmäisempi, hieman geneerisen oloinen. 9%, juotavuus erinomainen. Tasokas vaihtoehto-olut, mutta vaativaan makuun kuitenkin liian köykäinen. Tunnetustihan tämän tyylisuunnan oluet eivät suuren astian hanatuotteina toimi toivotulla tavalla. Tampere, Nordic, 24.7.2010.

Dogfish Head Fort

Siivu Konttorin perjantaipullosta. 12 cl, 18%, vadelmapyreellä kyllästetty olut Delawaren suomalaisrannoilta. Voimakkaan makea, marjainen, ei hapanta. Portviinimäisyyttä, nahkeaa hedelmäisyyttä. Miellyttävä jälkiruokajuoma, mutta ei tämä millään tavalla tyypilliseen oluen käyttötapaukseen tuo ratkaisua. Marginaalitoimintaa, mutta sinänsä kannustettavaa. Tampere, Konttori, 24.7.2010.

De Molen Donder & Bliksem

Uusi päivä, uudet oluet. Tampereen keskustan syrjäkujilla lauantaina keskipäivällä pistävä kuivuneen virtsan tuoksu. Konttorin hauskan karu terassi on hävinnyt uudisrakennustyömaan alle. Hanaoluet eivät täälläkään olutveteraania uutuudellaan hätkäyttäneet, mutta pullosta löytyi böömipilsiä Hollannista. 5,9%, voimakkaasti vaahtoavaa, paljon hiivaa pohjalla. Samea suodattamaton, hieman mausteinen pils. Kellerbieriä lähestyy, humalointi tuntuvaa, mutta ei vedä överiksi. Pihkaista kitkerää maustetta. Hyvät ainekset, mutta kuitenkin jotenkin teennäisen keinotekoinen. Tampere, Konttori, 24.7.2010.

Goose Island Oatmeal Stout

Ensivierailu gastropub-dynastian uuteen irkkubaariin Hämeenpuiston huvialueella, aamuyöllä avautuu ikkunoista hauska näköala Big Tits -baarin ovella toiveikkaasti sisäänpyrkiviin teinipoikiin. Matala tila, mukava meininki, hieman nuorekkaampaa jengiä kuin Tuulensuussa. Asiantuntevaa  keskustelua punkrockin historiasta. Hanaolutvalikoima ei nyt säväyttänyt, mutta vakuuttava pullolista, josta valikoitui ennenkokeilematon kaurastout Chicagosta. Ihan musta, hyvin maltainen, maitohappoisen hapan, humalaakin loppumaussa. Paahteisuutta pehmeästi, nautinnollinen olut. Tampere, O'Hara, 24.7.2010.

Girardin Lambiek

Hanalambicia, meripihkan väri, ei vaahtoa, ei tietenkään. Hieman pistävää pihkaisuutta, kuivaa happamuutta. Marjainen taustavaikutelma, tuoreelta ja raikkaalta tuntuu. Nahkeasti kitalakeen tarttuvaa tavaraa, mutta aivan ei nyt kokonaisuus kuitenkaan tajuntaa räjäyttänyt. Tampere, Tuulensuu, 24.7.2010.

Volendam 't Volen Bap

Satakunnan/Pirkanmaan kesäyössä siirtymä Porista Tampereelle ja heti tietysti kaupungin ykkösbaariin. Samean ruskea dubbelmainen hanaolut Hollannista, joidenkin tietojen mukaan kuitenkin pohjahiivalla pantu ja siten jonkin sortin bock. Vahvasti epäilisin dubbeliksi kuitenkin. Hieman hapan, maltainen, kirpeän mausteinen. Ei kovin suuri elämys, pehmeys puuttuu. Tampere, Tuulensuu, 24.7.2010.

John Fogerty @ Kirjurinluoto

Ensimmäinen vierailuni Pori Jazziin (emme siis mahdu yhtä aikaa kaupunkiin FME&J-yhteyksistään kuulun Jukka Haurun kanssa, Hauruhan jäi nyt pois 40 vuoden putken jälkeen) oli jo peruuntua, kun pääkiinnostuskohteeni Daniel Lanois joutui moottoripyöräonnettomuuteen ja peruutti koko Euroopan kiertueen. Pelkästään Jeff Beckin takia en olisi reissuun lähtenyt, mutta onneksi John Fogerty kiinnitettiin mukaan kahta päivää aiemmaksi, mikä mahdollisti rennon Tampere-virkistysosuuden musiikin lomassa.

En muista ennen nähneeni neljää niin erilaista musiikkiaktia samassa tilaisuudessa. Saavuin näyttävälle areenalle suomalaisen bigband-ryhmän äänekkäässä soitossa. Seuraavaksi oli vuorossa rasittavaa afrikkalaisrytmiä pompottava Fela Kutin poika. En tunne tyylilajia, mutta epäilen tasoeron olevan samaa luokkaa kuin John ja Julian Lennonilla, tai Johan ja Jordi Cruijffilla. Tori Amos saapui paikalle masentavasti ilman bändiä, pelkkä flyygeli ja syntetisaattori. En juuri kappaleita tuntenut, mutta vaikeista ihmissuhteista tekstipainotteista tilitystä voimakkaasti eläytyen kyse näytti olevan. Laulutapa toi taas kerran Kate Bushin mieleen, mutta Bush on paljon monipuolisempi aiheiltaan ja sävellyksiltään. Provosoivassa haara-asennossa nuoren naisen kiukku ei 46-vuotiaalta kovin fiksulta vaikuttanut. Liian lyhyt keikka, pari keskeistä laulua jäi puuttumaan. Yleisön halveksintaa jättää tunnetuimmat kappaleet soittamatta jonkin hikisen reittilennon takia.

Aamulehden toimittaja havainnoi ansiokkaasti Kirjurinluodon historian suurimman väestösiirron tapahtuneen Tori Amosin ja John Fogertyn roudaustauolla. Herkät runotytöt poistuivat ja tilalle lampsi kaljamahaisia harrikkamiehiä huonosti istuvissa farkuissaan. Näinhän siinä kiteytetysti kävi, itsekin nousin penkiltä ja siirryin lähemmäksi lavaa, omaa viiteryhmäänsä ei kannata häpeillä. Näin nyt Fogertyn neljännen kerran ja nytkään ei kaikki loksahtanut kohdalleen, Fogerty ei ole varsinainen suuruus live-esiintyjänä. Suurella bändillä Fogerty liikkuu, ilmeisesti sama kokoonpano kuin Helsingissä 2008. Fogerty näyttää edelleen lähes iättömältä kauempaa, toki skriinin lähikuvissa erottui ryppyjäkin. Homma käynnistyi tanakasti Hey Tonightilla ja Green Riverillä. Kantriosuuksissa painotettiin cajun-sävyjä viulusooloja myöten, Lookin' Out My Back Door kulki taas uljaasti, samoin Wrote a Song for Everyone, miksei enemmän sovitettu Cotton Fieldskin. Vahvin cajun-kuorrutus oli Big Train From Memphisissä, tämä haikea rockabilly oli muokattu lähes kokonaan uuteen muottiin. Hot Rod Heart iski terävämmin kuin levytetyssä versiossa, Kenny Aronoffin rummut nostavat tämäntapaisia kappaleita uuteen lentoon. The Old Man Down the Road on edelleen uskomattoman tuore ja täyteläinen, ehkä Fogertyn tuotannon keskeisin mestariteos. Hieman yllättäen kovasti potentiaalinen Rock 'n' Roll Girls ei noussut siiville, myös Midnight Special oli oudon nahkea. Vielä enemmän häiritsivät turhat kuluneet coverit, Pretty Woman ja Summertime Blues, niiden tilalle ei todellakaan olisi ollut vaikea löytää parempia kappaleita Fogertyn omasta katalogista. Instrumentaalikitarajammailut ovat aina kuuluneet CCR/Fogertyn repertuaariin, mutta nyt niitä tuli tavallista enemmän, ehkä tapahtuman näennäisen jazz-luonteen takia. Niitä en välttämättä olisi halunnut kuulla, Keep on Chooglin' ei ole koskaan ollut suosikkini, mutta täytyy myöntää että Ramble Tamble oli konsertin kohokohtia. Monia tuntui ihmetyttävän Fogertyn runsas kitaravalikoima, mutta ammattimies on tarkka vivahteistakin. Positiivisella puolella oli myös se, että Fogerty ei höpöttänyt joutavia itsestäänselvyyksiä, kuten esim. 1997 Helsingin keikalla. Edellisen Helsingin keikan tapaan kuultiin harvinainen single Comin' Down the Road vuodelta 1973, nyt ei aivan yhtä tiukka versio, mutta upeasti rullasi kuitenkin. Ryhdikkäältä Revival-levyltä esitettiin löysästi ainoastaan Don't You Wish It Was True, mutta tuore Everly Brothers/Blue Ridge Rangers -levytys When Will I Be Loved kulki lähes E Street Band -tyylisellä kuohkeudella, keikan paras koveri ylivoimaisesti.

Michael Monroe oli eturivissä valmiina hyppäämään lauteille Up Around the Bendiin, mutta Fogerty on tunnetusti ailahteleva yhteistyökumppani, tämä(kin) hieno teos jäi soittamatta. Missä Centerfield? Muutenkin loppuveto jäi hieman vajaaksi, Proud Maryn jälkeen ainakin Travelin' Band olisi osunut hyvin. Kuitenkin 1h 45 min, se on 65-vuotiaalta muusikolta hyvä suoritus, kun intensiteetti pysyi koko ajan korkealla. Yleisö oli liian heterogeenistä, ennen Proud Marya se ei osallistunut mainittavasti tunnelman luontiin.

Jack Arnold: The Incredible Shrinking Man

50-luvun scifi-fantasioista onnistuneimpia. Richard Mathesonin kirjoittama tarina alkaa kohtalonomaisella voiceoverilla noirin tapaan ja muuttuu sitten hetkeksi eisenhowerilaisen perheidyllin kuvaukseksi. Suoralla tragedialla edetään, vaikka absurdilta hilpeydeltä ei voi välttyä. Sitten näyttävimmissä kohdissa ollaan jo puhtaan kauhuactionin puolella ja homma huipentuu upean filosofiseen lopetukseen. Harvinaisen hallittu työ, tekniset trikitkin tuntuvat ajattoman toimivilta.

Vakka-Suomen Prykmestar Luomu Pils

Pidin Vakka-Suomen peruspilsiä enemmän täyteläisen maltaisena hellinä kuin kuivana pilsinä. Tämä vahvempi (5,2%) luomuversio vaikuttaa samantyyppiseltä. Runkoa on lähes rotevasti, mutta kyllä humalointikin on mukavan öljyisen liukkaalla tavalla katkera, ei siis tällä kertaa raikkaan rapea. Luomuoluissa usein esiintyvä nahkeus puuttuu. Jonkinlaista suolaista maustetta on aistittavissa, lähes savuisuutta. Etiketin lauseessa esiintyvän kotimainen-adjektiivin voisi lukea liittyvän ohramaltaan lisäksi humalaankin, mutta ei varmaankaan suomalaista humalaa ole tähän löydetty. VASP on ryhdikäs suomalainen pienpanimo, ei aivan kärkikolmikossa, mutta ei enää kovin kaukanakaan, olisipa vastaavia vain pohjoisempanakin. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Michael Harvey: The Chicago Way

Keväällä Chicagossa huomasin suitsutusta uudelle paikalliselle rikosromaanikyvylle. Nyt sitten käsissä vuodelta 2007 Harveyn noirahtava esikoisteos, joka käynnistyy puhtaalla Chandler-tyylisellä huulenheitolla. Ensimmäisen persoonan kerronnalla mennään ja metatyyppisiä vieraannuttavia kommentteja lukijalle, joissa viittauksia mm. Hawksin The Big Sleep -tulkintaan. Dialogivoittoista tekstiä, huumoriin kietoutuu pian karua katuväkivaltaa ja hieman epäuskottavaa poliisiproseduraalia, koska päähenkilö on vanhakantainen yksityisetsivä. Dennis Lehanelta selviä vaikutteita, mikä ei ole huono asia. Sävyt synkkenevät puolivälissä entisestään ja vauhti on trilleriasteikollakin kovaa, Harvey saa tekstin kyllä rullaamaan hyvin. Chicagon paikallisväri ei ole kovin sakeaa, mutta kohtuullisen monipuolista, irlantilaisuuteen painottuen. Ikävä kyllä Harvey ajaa samantien miinaan sotkemalla soppaan kaavamaista sarjamurhaajajuttua. Ja ei pysähdy vielä siihenkään, vaan lainaa suoraan Kasdanin Body Heatistä (tai Cainin Double Indemnitystä) lisäkäänteen. Hauskaahan se on, mutta jokin raja pastisseillakin. Kokonaisuus jää pettymyksen puolelle, tällaisiin kunnianosoitus-pulpeihin alkoi kyllästyä jo 1980-luvulla.

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

En ole aiemmin tutustunut Johannes Westön sedän Kjellin tuotantoon. Läheisin kontakti tapahtui kesällä 2000, kun vierailin Helsingin Seurahuone-hotellissa samaan aikaan kun siellä kuvattiin Westön romaaniin Leijat Helsingin yllä perustuvaa elokuvaa. Suomenruotsalainen kirjallisuus on muutenkin melko vierasta, Donnerilta olen lukenut vain elokuvajuttuja, Gunnar Mattssonilta sentään alkoholismitilityksiä. Nyt käsillä oleva Westö-teos on lavea historiallinen romaani viime vuosisadan alkuvuosikymmeniltä. Westö näyttää perehtyneen todella yksityiskohtaisesti Helsingin historiaan ja se on romaanin suurin vahvuus. Itsekin olen joskus pohtinut Kulosaaren sijaintia työläiskaupunginosien puristuksessa, Westö kuvaa herkullisesti sakilaisten piirittämän seudun kehitystä. Romaanin alkupuolen draamallinen huipentuma on tietysti vuoden 1918 tapahtumat, joihin ruohonjuuritasoinen ja Helsinki/Uusimaa -keskeinen näkökulma tuo mielenkiintoisen säväyksen. Valkoisten terrorin kuvaus, erityisesti Länsi-Uudenmaan pataljoonan osalta, muistuttaa kovasti Natsi-Saksan tai Jugoslavian alueen touhuja, ehkä se sellaista olikin, mutta ehkä myöhemmät tapahtumat ovat leimanneet Westön näkemystä, kun dokumentit vuodelta 1918 ovat viitteellisempiä. Westön sympatiat tuntuvat olevan enemmän punaisten puolella, mutta innokkaammin hän kuvaa joutilaan ruotsinkielisen yläluokan iloittelua kieltolain kosteissa tunnelmissa. Westön pitkävirkkeinen tyyli tuntuu hieman vieraalta, rytmitys ei ole niin vetävä kuin haluaisi. Yksi luku on kirjemuotoinen, tapahtumia saadaan etenemään vauhdilla, mutta hieman helppo ratkaisu on. Pieniltä virheiltä ei ole vältytty, Neuvostoliittoa ei oltu perustettu vielä keväällä 1918, ei edes talvella 1920.

Kirjaa lukiessa tulee mietittyä kielikysymystä. Romaanin valkoiset ovat tietysti ruotsinkielisiä (suomenruotsalaisia kutsutaan itäruotsalaisiksi), mutta niin myös suurin osa punaisista, lähtöisin Inkoosta ja Sipoosta. Se tuntuu kainuulaisesta liian pieneltä otokselta, mutta ehkä Westö ei laajempaan skaalaan ole pyrkinytkään. Tulee heti mieleen, että romaanikin olisi ehkä sitten pitänyt lukea ruotsiksi, vaikka olen ajatellut suomenruotsin olevan rakenteeltaan ja hengeltään niin lähellä suomea, että käännöksessä ei merkitykset ohene tai vääristy. Westö itsekin väittää tarkistaneen ja hyväksyneen suomennoksen yksityiskohtaisesti. Silti suomenkieli tuntuu kovin vieraalta romaanin ympäristössä. Yksi päähenkilöistä, Sipoon punapäällikön kalliolainen poika, puhuu stadin slangia ja se näyttää Westön dialogissa kankealta suomeksi, olisi hauska verrata onko se samaa alkuteoksessa. Teoksen hienosti valittuja teemoja ovat jalkapallo ja jazz. Unohdettu juoksulegenda Albin Stenroos saa mukavasti mainintoja. Ilmeisen fiktiivisessä jazzin Helsinki-maihinnousussa intensiteetti kuitenkin hiipuu, tarina lässähtää, uusia turhia henkilöitä astuu esiin. Koko romaani hajoaa pahasti käsiin 20-luvun lopun haahuiluissa, edes Chappaquiddick-tyyppinen naisia tappava sillalta-ajo Kulosaaressa ei nosta draamaa lentoon. Lapuanliikkeen ja Mäntsälän kapinan kuvaus tuntuu lähes wikipediasta peistatulta. Teos on saanut paljon palkintoja, mutta nehän eivät ole koskaan ennenkään kertoneet kohteen laadusta mitään. Silti Westö pystyy rakentamaan hienoja kohtauksia, kuten Montevideon satamassa saksipotkua treenaavan mustan miehen kohtaaminen kesken matruusi Allu Kajanderin krapulanparantelua. Romaani hieman tiivistyy lopussa henkilöiden kohtaloita kasaan kurottaessa, mutta alkupuolen tiheyttä ei Westö enää saavuta. Epilogi huipentuu 1944 hieman yllättäen Oulun pohjoisosiin. Ei tämä oikein vakuuttanut, ehkä seuraan jatkossa tiiviimmin Johannes Westön jalkapallouraa kuin setänsä kirjallista taivalta.

Kathy & Lee Hayward: Drinking and Driving in Colorado - A Guide to Colorado's Brewpubs

Tilasin tämän makaaberilla huumorilla nimetyn omakustanne-tyyppisen teoksen suoraan tekijöiltä. Sisältö on valitettavasti pettymys. Tekijöiden oma kontribuutio rajoittuu panimobaarien interiöörin tylsän asialliseen kuvaukseen. Oluiden luonnehdinnat on lainattu panimoiden omista teksteistä ja toimintaympäristökuvaukset ovat peräisin kaupunkien omista turistibrosyyreistä. Ylimalkaisista kartoista ei ole mitään hyötyä. Kuvat ovat suttuisia ja käpristyvässä paperissakin on kai jotain laatuongelmaa. Pientä iloa on olutaiheisissa sitaateissa, jotka on poimittu Cheers-tv-sarjan tyyppisistä lähteistä. Maine-panija David Gearyn nimiin on merkitty Schweinheitsgebot-määräys: don't put anything in your beer that a pig wouldn't eat. Kirjoittajat, eläkkeellä oleva opettajapariskunta, valitsevat jokaisesta panimosta suosikkioluensa, mutta niiden tueksi ei ole juuri mitään perusteluja. Olen käynyt Coloradossa vain Denverissä ja Boulderissa, joten asiasisällön puutteita ei voi kunnolla arvioida. Huolestuttavasti mukana ei kuitenkaan ole Denverin keskeinen brewpub Pints Pub. Teos ei toimi matkaoppaana eikä olutesittelynä, mutta välittyy siitä kuitenkin Coloradon mielenkiintoisuus olutalueena.

C.J. Sansom: Winter in Madrid

Kauemmas historiaan sijoittuvia romaaneja aiemmin kirjoittaneen Sansomin romanttinen vakoilutrilleri vuodelta 2006 astuu Alan Furstin ja Robert Wilsonin reviirille, miksei myös Hemingwaynkin. Tapahtumaympäristönä on nimittäin Espanjan sisällissodan jälkeinen Madrid syksyllä 1940, Britannian taistellessa yksin Natsi-Saksaa vastaan. Vastahakoisen vakoojan teema on yhtenevä John le Carrén monien hahmotusten kanssa, mutta Sansomin tyyli on lähempänä iberiaanista Wilsonia. Juoni keskittyy Francon pähkäilyyn liittyäkö Hitlerin rinnalle toiseen maailmansotaan. Britannia yrittää pitää Espanjan puolueettomana, kaikin mahdollisin keinoin. Kerronta sisältää toistuvia takaumia sisällissotaan ja varhaisempiin vaiheisiin englantilaisessa sisäoppilaitoksessa. Päähenkilöinä on neljä brittiä, joiden hahmoihin Sansom saa laveutta, mutta ei välttämättä syvyyttä. Henkilöhahmot ovat liian kaavamaisia, eivätkä edes riittävän kiinnostavia. Varsinainen trillerijuoni on vaatimaton, se ei etene juuri mihinkään ennen loppuratkaisua. Resignoitunut loppuasetelma on miellyttävän alakuloinen ja tasapainoisen uskottava. Parhaiten Sansom onnistuu Madridin lohduttoman ilmapiirin rakentamisessa, taustat on tutkittu tarkoin ja varsinkin katolisen kirkon brutaali rooli saa mieleenpainuvan ja ilmeisen realistisen kuvauksen. Henkilöinä esiintyy Franco itse ja muitakin todellisia hahmoja, Sansomin sympatiat ovat selvästi ei-kommunistisen tasavaltalaisosan puolella, varsin varovaisen poliittisen korrektisti kuitenkin, brittiläinen yläluokkakin saa hyytävän roolin. Tekstiä on kuitenkin aivan liikaa, yli 500 sivun romaanin kahlaaminen oli melko puuduttavaa. Sansom jää kauas Furstin iskevyydestä tai Wilsonin teräksisestä tarinan kaaresta.

Burton Bridge Burton XL Bitter, real ale

Meripihkan väri, täysin kirkas. Ohuehko runko, vain 4%. Pähkinää suutuntumassa, makeuttakin, ei varsinaisesti hedelmää. Hyvin raikasta ja tuoretta. Miellyttävän rankka humalaisen katkeroinen todella kuiva jälkimaku kruunaa hienon after-football -oluen. Baarissa melko seesteinen tunnelma MM-finaalin jälkeen, tulos varmaan tyydytti useimpia, pelin taso tuskin ketään. Oluthuone Leskinen, 12.7.2010.

Hollanti - Espanja 0-1

Pedro avauksessa, eli täysin sama miehistö kuin semifinaalissa. Myös Hollannin avaus odotettu, takaisin pelikiellon jälkeen van der Wiel ja de Jong. Espanjalla siniset paidat. Espanja aloitti odotetun aktiivisesti, mutta Hollanti sentään otti kontaktia korkeammalta kuin Saksa semifinaalissa. Ramosilla ehkä parhaat paikat, Kuijt ei saanut hyökkäysihmettä kiinni. Villan vasurivolley sivuverkkoon. Vartin jälkeen alkoi rikkominen, peli lässähti kokonaan. Webb antoi viisi varoitusta, punaisenkin olisi voinut irrottaa. Suurin nilkki van Bommel otti keltaisen jo 23. minuutilla. Värikkäin tapahtuma Hollannin fair play -palautus Casillasille, joka melkein pomppasi maaliin. Kulmasta sentään reilu palautus hollantilaisilta Casillasille. Mielenkiintoinen kulmakuvio Hollannilta, paikka pelattiin väärälle miehelle, Mathijsen vetäisi hudin. Robbenkin pääsi lopussa laukomaan, mutta Casillas torjui. Suhteellisen tasainen ensi jakso, vaikka Espanjalla enemmän paikkoja. Hollanti pystyi rikkomaan Espanjan tyypillisen kärsivällisen rakentelun.

Toinen jakso samaa junnausta. Taas väärä mies ratkaisupaikalla kulman jälkeen, nyt Capdevila. Hollannilla raukkamainen rikkomistaktiikka. Del Bosquelta omituinen ratkaisu, tehoton laitamies Navas sisään Ramosia häiritsemään, nyt surkean Pedron tilalle. 62. minuutilla Sneijder vapautti Robbenin läpiajoon, varsinaisen peliajan paras maalintekotilanne, mutta Casillasilla hieno jalkatorjunta. Villallakin avopaikka Heitingan virheestä, Ramos puski kulmasta yli. Van Bommel yritti provosoida viisi kertaa pienemmälle Iniestalle punaista. Iniesta myöhemmin liian pehmeä alueella. Robbenilla toinenkin heikompi paikka lopussa. Paljon lisää varoituksia. Fabregas mukaan jatkoajalle.

Fabregas jatkoajalla läpi Iniestan syötöstä, nyt Stekelenburgin jalkatorjunta. Mathijsenin kulmapusku yli, Iniesta taas liian pehmeä laatikossa. Van der Vaart de Jongin tilalle, aika rohkea ratkaisu van Marwijkilta. Navasin kimmokeveto sivuverkkoon. Van Bronckhorst ilmeisesti väsyi, tilalle turnausdebyyttiin Edson Braafheid, kapteeniksi van der Vaart. Torres Villan tilalle. Heitinga otti toisen keltaisen ja punaisen Iniestan kevyehköstä kaadosta, Hollannin rikkova taktiikka kusaisi. Iniesta filmasi vielä jatkossa van der Wielin keltaisen. Idiootti-Robben olisi ansainnut ulosajon pelaamalla paitsiovihellyksen jälkeen, keltainen alla, mutta Webb armahti. 116. minuutilla lopulta ratkaisu, Fabregas vapautti keskeltä Iniestan, joka ei nyt erehtynyt. Useampia varoituksia vielä tämänkin jälkeen. Ansaittu voitto Espanjalle, mutta surkea peli. Espanja filmasi, Hollanti potki jaloille.

Pierre Salvadori: Hors de prix

Kevyt romanttinen Audrey Tautou -komedia. Melko matalaotsaista oikeastaan suomalaistyyppistä viinahuumoria, mutta mukana myös lähes lubitschmaisia pieniä elokuvallisia oivalluksia. Materialismin ihannoinnin ironisointi ei oikein minusta onnistu. Ranskalaiset lomakohteet Biarritz-Nizza -akselilla vaikuttavat poikkeuksellisen vastenmielisiltä.

Hollanti - Espanja, ennakkoasetelma

Hollanti oli 1970-luvulla suuri suosikkini, kuten joistakin retroarvioista huomaa. Cruijffin, van Hanegemin, Neeskensin, Rensenbrinkin, Krolin ja Haanin sukupolvi oli lyömätön lahjakkuuskasautuma ja vuoden 1974 joukkue pelasi ehkä hienointa koskaan näkemääni jalkapalloa. Seuraava sukupolvi oli jo paljon heikompi, koskaan en innostunut mediakupla Ruud Gullitista, mutta Marco van Basten oli loistava pelaaja ja Koeman ja Rijkaardkin kohtuullisia. Hämmästyttävien sekoilujen jälkeen Hollanti pelasi Ranskan kisoissa 1998 jälleen upeaa peliä Dennis Bergkampin johdolla, joukkue olisi ansainnut semifinaalipaikkaa paremman sijoituksen. Van Bastenin valmentama ryhmä aloitti loistavasti Alppien EM-kisoissa kaksi vuotta sitten. Etelä-Afrikan kisojen "tähdet" Sneijder, Kuijt, Robben ja varsinkin van der Vaart pelasivat silloin luovasti ja kärjessä oli vielä ilmiömäisessä kunnossa van Nistelrooij. Venäjä osoittautui kuitenkin paremmaksi panosten kovetessa. Hollannissa katsottiin ilmeisesti pitkään peiliin tämän tappion jälkeen. Kauniilla pelillä ei synny tulosta. Valmentajaksi tuli pragmaattinen van Marwijk ja tulosta on tullut rumemmalla otteella. En ole tykännyt yhtään Hollannin tyylistä Etelä-Afrikassa. Joukkueella on neljä Hans-Peter Briegeliä puolustuksen keskustassa: Heitinga, de Jong, van Bommel, Mathijsen. Laitapakit van der Wiel ja van Bronckhorst ovat taitavampia, mutta van Bronckhorstin unelmamaalia lukuunottamatta heidätkin on valjastettu vastustajan rikkomiseen. Sneijder, Kuijt ja Robben ovat pelanneet hyökkäyspäässä eloisasti, mutta maalit ovat syntyneet enemmän onnella kuin taidolla. Van Persie sentterinä on ollut pelkkä vitsi. Hollanti lähtee finaaliin altavastaajana, mutta ainahan on mahdollisuuksia. Jos mestaruus tulee nähdyn kaltaisella pelillä, niin en ilahdu.

Olin innoissani, kun näin lopulta Espanjan maajoukkueen Argentiinan talvikisoissa 1978. Joukkue oli missannut vuosikymmenen aiemmat arvokisat, mutta en uskonut että Real Madridin ja Barcelonan loisto johtuisi pelkästään muutamasta ulkomaisesta tähdestä. Suurin osahan noiden huippuseurojen pelaajista oli espanjalaisia. Maajoukkue oli silloinkin todella nimekäs, Pirri, Asensi, Juanito, Santillana, Quini, mutta eteneminen tyssäsi alkulohkoon. Yhtä surkeaa on ollut jälki sen jälkeenkin. Vasta EM-kisoissa 2008 homma lähti toimimaan. Nopea, älykäs ja taitava lyhytsyöttöpeli tepsi kaikkiin vastustajiin ja tuloksena ansaittu mestaruus. Villa teki eniten maaleja, mutta Fernando Torres vielä hienompi hyökkääjä. Näihin kisoihin Espanja tuli lähes samalla joukkueella, mutta pivote Senna poissa ja Torres toipilas. Puolustus on toiminut loistavasti, vaikka Sergio Ramos on pelannut käytännössä hyökkääjänä. Xavi on pelannut tavallista ylempänä ja vaikeaa on ollut. Saksaa vastaan homma alkoi lopulta toimimaan, mutta ei vieläkään EM-kisojen herkkyydellä, myös Iniesta on ollut hieman väsähtänyt. Villan maalit kannattelivat Espanjan niukoilla voitoilla semifinaaliin asti. Suuri Hymyilemätön, mahdollisesti nerokas Vicente del Bosque otti Saksa-peliin Pedron pelaamaan Lahmia vastaan. Toimi kuin unelma, mutta Villa jäi silti kärjessä irralliseksi samaan tapaan kuin Torres aiemmissa peleissä. On vaikea arvailla, kenet del Bosque valitsee Hollantia vastaan. Helpoin ratkaisu on Pedrolla jatkaminen, mutta del Bosquella voi olla mielessä taas Hollantia varten räätälöity ratkaisu. Jos Fabregas pelaisi keskellä, Xavi voisi laskeutua alemmas ja turhahko Xabi Alonso voitaisiin istuttaa penkille. Del Bosque ei kuitenkaan tunnu luottavan Fabregasiin. Torresia ei kannata peluuttaa, jos ei edelleenkään ole kunnossa ja ehkä Llorenten koostakaan ei ole etua hollantilaisia vastaan. Juan Mata voisi olla musta hevonen, mutta Pedro tuntuu selvästi paremmalta. Joka tapauksessa Espanja on selvä suosikki ja toivottavampikin mestari kuin negatiivinen Hollanti, sitä mieltähän Cruijffkin on.

Saksa - Uruguay 3-2

Pronssiottelu on merkillinen tapahtuma, eihän futisturnauksessa mitään olympiamitaleja jaeta. Ottelua ei kai kutsutakaan pronssipeliksi muualla kuin Ruotsissa ja Suomessa. EM-kisoissa tätä terapianäytelmää ei järjestetä ja se todella joutaisi pois FIFAnkin turnauksesta. Semifinaaliin pääseminen on paljon osuvampi ilmaus joukkueen menestyksestä kuin kolmas tai neljäs sija. Finaalista pudonneiden pelaajien motivointi on melkein yhtä vaikeaa kuin Stanley Cupista pudonneen jääkiekkoilijan innostaminen "MM-kisoista". Monet joukkueet ovatkin peluuttaneet tässä ottelussa varamiehiään kuten Hollanti 1998. Toisaalta jotkut yllättäen semifinaaliin selvinneet ovat halunneet vielä kirkastaa saavutustaan pelaamalla veren maku suussa. Hyvä esimerkki on sattumapronssistaan hävittäjäsaattuetasoisesti juhlinut Ruotsi 1994. Aina en ole edes viitsinyt katsoa peliä, vaikka onhan tapahtumassa nähty viihdyttäviäkin otteita kuten kaksissa viime kisoissa Turkin ja Saksan rennot esitykset. 
 
Tällä kertaa siis vastakkain samat joukkueet kuin 1970 (monet erottelevat Länsi-Saksan ja Saksan, mutta sama Saksan liittotasavalta kyseessä on). Uruguay pelasi silloin parhaalla kokoonpanollaan, mutta Saksa väkersi 1-0 -voiton ilman Maieria, Beckenbaueria ja Grabowskia. Nyt aika lailla samoin sateisessa Port Elizabethissa, Uruguaylla parhaat miehet, Saksa ilman Neueria, Lahmia, Podolskia ja Klosea. Kapteenina Schweinsteiger ja Podolskin paikalla todella omituisesti Jansen. Avointa nopeaa peliä, useita maalitilanteita. Özilin kulmasta Friedrich puski ylärimaan. 19. minuutilla Schweinsteigerin kaukolaukauksen Muslera sylki ulos ja Müller lakaisi reboundin verkkoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin Diego Perez ryösti pallon Schweinsteigerilta Suarezille vastahyökkäykseen, syöttö Cavanille, joka tasoitti varmasti. Lopussa kovasti buuauksia kerännyt lentopalloilija Suarez veti ohi avopaikasta. Avonainen peli jatkui toisella jaksolla. Arevalon syötöstä yksi kisojen hienoimmista maaleista, Forlanin kova kääntövolley pompulla verkkoon. Saksa kuittasi melko pian, Boatengin keskityksestä Jansen puski Musleran läheltä tasoituksen. Saksa painosti enemmän, Özilin kulman jälkeisestä hässäkästä Khedira puski voittomaalin takanurkkaan. Yliajalla Uruguaylla tasoitusmahdollisuus, Forlanin hieno vapaapotku kimmahti ylärimaan. Forlan turnauksen paras pelaaja.

Avery Samael's

Taas tammilastuissa kasvatettu juoma, nyt punaruskea ale Coloradosta. Mausteinen makea olut, pullotettu neljä vuotta sitten. Peräti 14,5%. Tähän on lisätty turbinado(?)-sokeria, mutta makeus ei täysin tahmeaa. Hyvin makeaa silti, alkoholikin on aistittavissa. Kokonaisuutena siis ylimakea barleywine, ei kovin ihmeellinen, Avery tekee paljon parempaakin. Pääsin käymään takahuoneen kylmiössä, kun baarimestarin kanssa alkoi olla turhauttavaa arvuutella listalla olevien ja todellisuudessa tarjolla olevien oluiden välillä. Kovin montaa mielenkiintoista kokeilematonta ei kylmiöstä löytynyt. Varsin hiljaista Kemin keskustassa keskikesän lauantai-iltapäivänä. Satuin juttelemaan sodankyläläisen supikoirametsästäjän kanssa. Supikoiria on kuulemma Kemin seudullakin laumoittain. Kemi, Kukko, 10.7.2010.

Hornbeer Imperial IPA

Tanskalainen tupla-IPA, 8,3%. Hyvin samea, hiivaa paljon seassa. Ikävä kyllä jälleen tanskalaiseen tapaan vihannestyylinen intiaolut. Kypsää hedelmää on suutuntuman alussa, makeutta myöhemmin, mutta katkero-osuus on pettymys. Jos tätä sekoittaisi porilaiseen Intianpässiin, niin tulos voisi olla miellyttävämpi. Säilyvyyttä luvataan vielä vuosi lisää, mutta tuoreudella ei tämäkään juhli. Kuvassa taka-alalla tyypillisiä kemiläisiä olutharrastajia. Kemi, Kukko, 10.7.2010.

BrewDog Danish Beerhouse Coffee Imperial Stout

Pieni jaloittelu- ja syöntitauko kesäisessä Kemissä, varsin raukea tunnelma. Paluu Kukkoon. Koska uudemmat jenkkioluet oli jo kiskottu loppuun, jouduin kokeilemaan ehkä jo varsin pitkään pölyä hyllyssä keränneeseen kamaan. Tämä skottijuuttiyhteistyö on kuivahumaloitu ja tammilastuissa kypsytetty. Huomattavasti miellyttävämpää kuin porilainen porterversio, tässä alkoholia tosin vain 9,5%. Kahvia tässäkin, varsin pehmeää ja loppuvedossa mukavasti humalaa. Hintaa pikkupullolla varsin mielenkiintoiset 19,50€, baarimestaritarkin hieman nikotteli rahastaessa. Iltapäivällä Kukossa ehkä hieman tylsempää asiakaskuntaa. Kemi, Kukko, 10.7.2010.

Beer Hunter's Syntipukki

Toinen porilainen uutuus on 12-prosenttinen portviinihiivalla tehty "imperial" porter. Asiakasideoinnin tulos (tosin vain nimen ja etiketin osalta), kahvia seoksessa. Melko makea, mutta ei siirappinen, kahvi maistuu aluksi, mutta jää sitten taustalle. Paahtomallasta saisi olla enemmän, täyteläisyys puuttuu. Alkoholi lyö läpi jonkin verran. Jotain keinotekoisuuttakin maussa, ei oikein tuoreelta tunnu. Miellyttävän viileää tuulta Lapin merikaupungissa. Huvittavasti Kemissä paikallisilta samanlaisia kommentteja kuin vaikka Minnesotassa. Että ihan Oulusta asti lähdit näitä oluita tsekkaamaan. Kemi, Kukko, 10.7.2010.

Beer Hunter's Mufloni Intianpässi

Jännittävä Kemi-seikkailu oli tyssätä alkuunsa, kun pikajuna pohjoiseen jarrutti äkillisesti jo Toppilan historiallisessa panimokaupunginosassa. Jonkinlainen onnettomuus, tunnin pysähdys, ilmeisen karua jälkeä, koska junakuski oli liian järkyttynyt kyetäkseen jatkamaan matkaa. Uusi mies/nainen puikkoihin ja matka jatkui. Myöhemmin selvisi että alle jäänyt 28-vuotias mies oli jäänyt henkiin ihmeen kaupalla. Missasin kuitenkin Kemin olutbaari Kukon legendaarisen aukaisuryntäyksen, paikka aukeaa klo 10. Olin siis liikkeellä, koska Itä-Helsingin Pikkulinnun maahantuomia oluita on rantautunut Perämeren pohjukkaan. Hieno tekosyy matkustaa särmikkääseen naapurikaupunkiin, jossa tulee käytyä aivan liian harvoin. Kaupungin kadut yllättävän väljät ja leveät, polttavalta auringolta vaikea paeta varjoon. Kaupungintalo kyllä varsin vaikuttava ruma korkea möhkäle.

Kemin ja Lapin entisen läänin ykkösbaari ("keskeinen kohtaamispaikka aikuiseen makuun") Kukko on tuttu muutaman vuoden takaa pikaiselta vierailulta. Melko railakas meininki silloin, eikä tilanne vaikuta muuttuneen. Pääkatu baarin edestä repäisty auki keskikesäksi. Varsin puheliasta osittain verkkariasuista porukkaa, huomattavia tennisasiantuntijoita liikkeellä. Epäilisin, että useamman vallitsevaa humalatilaa ei ole saavutettu pelkästään aamupäivän kuluessa. Kaikki kuitenkin korostetun ystävällisiä muukalaista kohtaan, ei mitään hämminkiä. Kemin punaisuus on varmaan nykyään haalistunut, mutta kyllä asiakkaiden paperitehdastausta tuli selväksi.

Melko pian selvisi, että uusimmat Pikkulintu-maahantuonnit on jo ehditty kiskoa kuiviin, mutta tarjolla ilahduttavasti ekstreemejä harvinaisuuksia Porista. Intianpässin strategiset mitat ovat 150 IBUa ja 4,5%. Kylläpä humalaa on todellakin reippaasti. Varsin yksiulotteinen, hedelmää aika vähän, katkeroa maku lähes kokonaan. Maku ei ole enää tasapainoinen missään suhteessa.  Ei kovin miellyttäväkään, vaikka Cascade- ja Amarillo-humalista tykkäisikin. Harmittavaa, että panimo on valinnut englanninkielisen nimen. Näin ryhdikäs panimo saisi helpommin kansainvälistä huomiota suomalaisella erottuvalla nimellä. Toki muutkin laadukkaat suomalaispienpanimot brassailevat bulgarialaisilla tai ruotsalaisilla nimillä. Kemi, Kukko, 10.7.2010.

Peter von Bagh: Sodankylä ikuisesti: elokuvan vuosisata

Tuore von Bagh -kollaasi hänelle läheisestä aiheesta, Sodankylän elokuvajuhlien 25 vuoden taipaleesta. Painopiste on ulkomaisten ohjaajavieraiden haastatteluissa, hieman enemmän mukana olisi saanut olla yleisöreaktioita ja yleistä Sodankylän ilmapiiriä. Valitut ohjaajat ovat pääsääntöisesti Itä-Euroopasta, toki mukana vakuuttavassa kokoelmassa brittejä, ranskalaisia, espanjalaisia, italialaisia, amerikkalaisia (Samuel Fuller!), egyptiläisiä, israelilaisia, palestiinalaisia, iranilaisia. Poissaolollaan loistaa ehkä Saksa ja Skandinavia. Von Bagh sitoo pätkät hienosti teemoihin, pitkään käsitellään toista maailmansotaa, eri ohjaajien omien kokemusten kautta, myös leffoihin nitoen. Rikosta ja sensuuria tarkastellaan ohuemmin. Mielenkiintoisesti poliittiset vastakkainasettelut tulevat esiin, suomalainen vasemmistolainen nuori kulttuuriradikalistinen yleisö hurraa standing ovationilla Eisensteinin Potemkinia kesällä 1988, vuosi ennen kommunismin romahdusta, samalla kun festivaalin vieraaksi saapuneet reaalisosialismin karvaasti kokeneet puolalainen Zanussi ja jugoslaavi Makavejev boikotoivat esitystä. Ei nouse lähellekään von Baghin parhaiden töiden tasoa, jotenkin etäinen ote, aihe oli varmaan liian omakohtainen.

Saksa - Espanja 0-1

Trochowski odotetusti Müllerin tilalla, Pedro hieman yllättävämmin korvasi Torresin. Pedro on enemmän Villan tyylinen pelaaja, sillä paikalla pelasikin ja Villa meni kärkeen. Löwillä taikauskoisesti sininen neule taas, mutta oli turha toive saada Casillasin taakse neljää. Katsoja ryntäsi kentälle 4. minuutilla, harvinainen tapaus tässä turnauksessa. Espanja piti vahvasti palloa koko jakson, Saksa vetäytyi yllättävän alas. Todella älykästä siirtelyä, Pedro terävä, Xavi vedossa, mutta ei kunnon tilanteita syntynyt. Pedron pystysyöttö tavoitti 6. minuutilla Villan, mutta Neuer peitti. Puyolkin pääsi luukulta puskemaan, yli. Espanjan ryhmitys pallon lähellä todella tiivis, Saksan avaukset katkaistiin alkuunsa. Vasta 32. minuutilla Trochowskin matala veto, Casillas torjui. Hyvin vähän rikkeitä, siistiä peliä. Yliajalla Özil sai laatikkoon pallon, kaatui/kaadettiin, ei ollut vaarallinen tilanne.

Toisella jaksolla vauhti hieman hiljeni. Alonso kiskoi kahdesti karkeasti ohi. 52. minuutilla Löw vaihtoi Boatengin Janseniin, mystinen vaihto, turhakin. 58. minuutilla Pedron hyvä veto, Neuer esti, jatkotilanteessa Iniesta tarjoili Villalle paikan, muttei ehtinyt. Tässä vaiheessa Villa ja Pedro vaihtoivat paikkoja Saksan nostaessa karvausta korkeammalle, tilaa syntyi lisää. 62. minuutilla Kroos Trochowskin tilalle, olisi ehkä pitänyt ottaa jo avaukseen. Espanja oli edelleen aktiivisempi, Löw kaatui omaan taktiikkaansa, ilman palloa ei voi maalia tehdä. Lähellä se silti oli 65. minuutilla, oikeastaan ainoa väläys tässä pelissä Saksan aiemmin tässä turnauksessa esittämistä otteista. Vasemmalla nopea Özil-Podolski-rakentelu, poikittaissyöttö Kroosille, joka hukkasi avopaikan. Müller olisi ehkä häkittänyt. Ratkaisu sitten 73. minuutilla, brittityyliin, Xavin kulma keskelle 16. rajalle, Pique teki skriinin ja Puyol puski kovaa verkkoon. Se oli siinä, Saksa shokkiin, ei toipunut. Saksa ei uskonut omiin vahvuuksiinsa, aivan liian passiivisella asenteella liikkeelle. Löw otti epätoivoisesti Gomezin, naurettava ratkaisu, jos Cacau oli terve, niin ilman muuta hän olisi jotain voinut tehdä. 82. minuutilla Pedro hukkasi ylivoimahyökkäyksen, silti Pedro oli ehkä ottelun paras pelaaja. Vakuuttava suoritus Espanjalta, vaikka peli ei vieläkään auennut yhtä nautittavaksi kuin EM-kisoissa. Joka tapauksessa saadaan uusi mestari. Saksa pelasi kisojen parasta jalkapalloa aiemmissa peleissä, aivan kuten (joidenkin mielestä) 1970, mutta mestaruuksia ei kauniilla pelillä voiteta.

Kaiserdom Hefe-Weißbier Naturtrüb

Lisää vaan vehnää pukkaa Suomen markkinoille. Tämä bambergilainen on mahtunut Suomen maitokauppoihin, alkoholia 4,7%. Varmaankin perusversiota on laimennettu puritaanisille vientialueille. Sameus on jälleen sitrusmehuluokkaa, mutta muuten maku on ohuehko. Ei ole epämiellyttävän makea, mutta ei tästä kunnon täyteläistä weizen-tunnelmaa saa. Hedelmäisyyttä on, banaania ei juuri ollenkaan, ei tietysti humalaakaan. Tästä ei ole soveliaaksi virittäjäksi Saksan MM-semifinaaliin. Ostopaikka Oulu, Kaakkurin Citymarket.

Saksa - Espanja, ennakkoasetelma

Der Jogo Bonito. Monien mielestä Die Mannschaft on pelannut nyt historiansa kauneinta jalkapalloa. Ehkä niin on, ehkä aika kultaa muistot. Mutta kyllä Länsi-Saksa vuosilta 1970 tai 1972 tuntuu vieläkin paremmalta. Tai ainakin Sepp Maier, Franz Beckenbauer, Günter Netzer ja Gerd Müller olivat suurempia persoonallisuuksia kuin Manuel Neuer, Philipp Lahm, Bastian Schweinsteiger tai Miroslav Klose. Jotain meni pahasti pieleen saksalaisessa jalkapallossa 1976, kun Antonin Panenkan rangaistuspotku upposi Maierin taakse ja Beckenbauer lopetti maajoukkueessa. Taitojalkapallo unohdettiin täysin ja pääpaino asetettiin juoksunopeudelle, fyysiselle voimalle, sumppupuolustukselle, taktiselle kyynisyydelle ja jopa vastustajan väkivaltaiselle vahingoittamiselle. Tämä resepti oli voimassa 30 vuotta ja varsinkin MM-kisoissa. EM-kisoissa nähtiin pieniä valopilkkuja, esim. Bernd Schusterin Netzer-kloonailu 1980 ja Matthias Sammerin Beckenbauer-kloonailu 1996. Aikakautta leimasi kuitenkin Lothar Matthäusin niljakas hahmo. Käänne lopulta tapahtui kotikisoissa 2006, kun joukkue nuorennettiin ja taktiikka muutettiin avoimen hyökkääväksi. Muutos meni Jürgen Klinsmannin (joka pelaajana oli kovin ennalta-arvattava) piikkiin, mutta ehkä todellinen luoja oli silti apuvalmentaja Joachim Löw. Tulosta syntyi kotikisoissa semifinaaliin asti ja Löwin johdolla EM-turnauksessa 2008 mentiin finaaliin. Itsekin arvelin kuitenkin, että Etelä-Afrikassa eväät on jo syöty. Bundesligassa Löwin runkopelaajat eivät ole suuressa roolissa ja Ballackin loukkaantuminen tuntui vievän joukkueelta ainakin henkisen johtajan. Sarjapeleissä kontanneet 2006-tähdet Klose, Podolski ja Schweinsteiger olivat kuitenkin liekeissä heti Australia-pelissä. Ballackin loukkaantuminen loksautti muut palaset kohdalleen Löwin nuorentaessa edelleen joukkuetta. Mesut Özil vaikutti ilmiömäiseltä kymppipaikalla ja Thomas Müller toi mieleen Jürgen Grabowskin parhaat päivät. Müller on vain paljon Grabowskia parempi. Ja Sami Khedira on paljon parempi kuin Torsten Frings. Eniten on hämmästyttänyt Schweinsteiger, jonka kehitys näytti pysähtyneen 2006 pronssiotteluun. Mahtava suoritus Argentiinaa vastaan, miehestä on vaikea sanoa onko kyseessä puolustava vai hyökkäävä keskikenttäpelaaja, ehkä hän on sitten täydellisin keskikenttäpelaaja Johan Neeskensin jälkeen. Beckenbauer on pitänyt tätä joukkuetta täydellisenä, mutta pieniä kysymysmerkkejä on takalinjoilla. Nuoren Neuerin paineensietokyky kaikkein kovimmissa paikoissa on testaamatta. Toisen laitapakin paikalla ovat pelanneet Badstuber ja Boateng, mutta kontribuutiot ovat olleet vähäisiä. Sinänsä se ei ole näkynyt tuloksissa, kun Lahm voi suvereenisti pelata molemmilla laidoilla. Keskuspuolustuskin tuntuu lopulta olevan kunnossa, kun nopea Friedrich täydentää hitaan Mertesackerin ilmaherruutta. Lyömätön Saksa ei ole, Serbia onnistui lamaannuttamaan sen melko eleettömästi. Mestaruuden tiellä on nyt kaksi hyvää eurooppalaisjoukkuetta ja ne ehkä osaavat saman.
 
Espanja on ollut viimeksi näin pitkällä 1950 loppusarjassa. Sillä on ollut toinen toistaan upeampia joukkueita kasassa 60 vuotta, mutta vain paperilla. Katastrofi toistaan on seurannut, jopa kotikisoissa 1982. Syitä on varmaan monia, eikä vähäisin ole baskien ja katalaanien haluttomuus kiillottaa kastilialaisen keskushallinnon kilpeä. EM-kisoissa tuli kuitenkin varhainen voitto jo 1964 ja uudelleen 2006 loistavalla pelillä. Nyt ollaan liikkeellä lähes samalla joukkueella, mutta valmentajana on Aragonesin tilalla varovaisempi del Bosque. Puolustus on ehkä aiempaakin parempi, kun Marchenan tilalla pelaa monipuolisempi Pique. Negatiivisin muutos on keskikentällä, jossa del Bosque vieroksuu piilokärki Fabregasia. Syöttökone Xavi pelaa aiempaa korkeammalla ja se ei sovi hänelle yhtä hyvin kuin kontrolloiva rooli Barcelonassa. Aragonesin joukkueessa Marcos Senna hoiti ankkuroinnin suvereenisti, nyt siihen tarvitaan kaksi miestä Busquets ja Xabi Alonso. Hyökkäykseen jää yksi mies vähemmän ja David Silvaa ei ole nähty Sveitsi-tappion jälkeen. Villa on ollut loistava, mutta Torres puolikuntoinen, ehkä Iniestakin, joka on ajautunut liikaa oikealle laidalle. Ilman Villan terävyyttä Espanja olisi ollut jo kauan lomailemassa. Peli ei ole kunnolla vapautunut missään vaiheessa, vaikka Hondurasin tapaisia vastustajia onkin pyöritelty. Varsinaisia heikkouksia joukkueessa ei kuitenkaan ole.
 
On todella harmi, että Thomas Müller ei saa pelata. Löwillä on kuitenkin runsaasti vaihtoehtoja, lähinnä puolalainen Trochowski ja Bosnian serbi Marin, miksei myös nuori itäsaksalainen Kroos. Luultavasti Trochowski pelaa. Muita muutoksia tuskin tulee, vaikka Özil vaikutti väsyneeltä Argentiinaa vastaan. Ehkä Jansen voisi olla laitapakkina. Del Bosquen murheena on Torres, mutta olisi yllätys jos esim. Llorente pääsisi avaukseen. Muuten jatkettaneen samalla systeemillä ilman Fabregasia. Romanttisesti ajatellen hienolla taidolla ja asenteella pelaavan Saksan pitäisi voittaa hitaan aneemisen ja filmaavan latinoryhmän. Romantiikka ja oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan näy jalkapallotuloksissa. Saksan voitto olisi toivottava, mutta toisinkin voi käydä.   

Uruguay - Hollanti 2-3

Tabarez ei uskaltanut ottaa Abreuta avaukseen. Suarezin paikan otti puolustava keskikenttämies Gargano, joten hyvin varovainen asetelma, käytännössä ei yhtään kunnon hyökkääjää. Puolustus kunnossa, kun Godin pääsi mukaan ja Caceres otti Fucilen paikan. Käytännössä Uruguay ampui itseään jalkaan, kun Forlan kärjessä. Hollanti täysin odotetusti liikkeelle, pelikieltopaikkaajina Boulahrouz ja De Zeeuw. Hollanti aloitti aktiivisemmin, 3. minuutilla Muslera nyrkkeili pallon suoraan Kuijtille, joka ampui yli. Sneijderilla vetopaikka, mutta pallo osui van Persieen. Forlan ja Cavani paitsiotilanteissa. 18. minuutilla matalan profiilin turnauksen pelannut van Bronckhorst kiskaisi 35 metristä vasemmalla unelmalaukauksen takaylänurkkaan tolpan kautta. Vauhti pysähtyi, Hollanti lopetti pelaamisen. Cavani melko avuton Uruguayn kärjessä, mm. hukkasi ylivoimahyökkäyksen. Forlan sai keskellä tilaa 41. minuutilla ja vetäisi melko kaukaa vasurilla keskelle maalia kierteisesti, Stekelenburg sohi sisään, maalivahdin virheeltä vaikutti. Hollanti ei toipunut takaiskusta loppujakson aikana.

Van Marwijkilta tauolla taktinen vaihto, jollaisen olisin itsekin tehnyt. Puolustava de Zeeuw pois, hyökkäävä van der Vaart sisään. Ratkaiseva teko. Aluksi Uruguay sai kuitenkin hetkellisesti otteen, Cavani ryösti pallon Stekelenburgilta, mutta liian hidasta toimintaa. Forlanin hyvä vapaapotku alanurkkaan, mutta nyt Stekelenburg edessä. Hollannin painostus, van der Vaartin hyvä laukaus takanurkkaan, Muslera torjui. Sitten Sneijderin laukaus kimposi puolustajasta takatolpan kautta maaliin. Paitsiolta haiskahtava sivujuonne, jälleen surkean pelin jauhanut van Persie oli lähellä paitsiota ja lähellä osallistua peliin, vaikka ei osunut palloon. Heti perään ottelun varsinainen ratkaisu, Kuijtin tarkka keskitys vasemmalta topparien keskelle, Robben puski tolpan kautta alanurkkaan. Luganoa olisi sittenkin kaivattu, Uruguay kaatui lopulta puolustusvirheisiin. Tabarez vaihtoi vasta nyt 78. minuutilla Abreun sisään, liian myöhään. 84. minuutilla hämmästyttävästi Forlan pois, sisään kokematon Sebastian Fernandez. Robben sillä välin hukkasi kaksi selvää maalipaikkaa. Yliajalla Maxi Pereiran laukaus meni verkkoon ruuhkan takaa ja Uruguay sai vielä tasoitusmahdollisuusmylläköitä, kun muuten hyvin koko turnauksen tuominnut uzbekki Irmatov tuntui jatkavan peliä loputtomasti. Hollanti loppujen lopulta selvästi parempi, vaikka ei vieläkään peli kulje niin hyvin kuin tällä materiaalilla pitäisi. Uruguay kaatui liian varovaiseen taktiikkaansa.

Uruguay - Hollanti, ennakkoasetelma

Pieni Uruguay oli suvereenisti johtava jalkapallomaa 30 vuotta, 1924 - 1954. Kaksi olympiakultaa Euroopassa ja maailmanmestaruus aina kun osallistui kisoihin. Voittokulku katkesi vasta 1954 Sveitsin turnauksen semifinaalissa Unkarin ihmejoukkuetta vastaan. Monet ottelun nähneistä pitävät sitä edelleen pelin historian hienoimpana. Schiaffinon johtama Uruguay oli tappion hetkellä ehkä parempi kuin koskaan ennen. Itseäni on aina harmittanut, kun en ehtinyt näitä matseja näkemään. Pääsin mukaan 1970, kun Uruguay pystyi vielä nousemaan semifinaaliin, mutta niissä kisoissa se jäi monen unelmajoukkueen varjoon. Sen jälkeen on ollut MM-kisoissa vaikeaa, vaikka Copa American voittoja on tullut edelleen, 1980 voitto ex-mestarien Mundialito-turnauksessa, Penarol ja Nacional ovat juhlineet seurajoukkueiden kansainvälisissä skaboissa ja Enzo Francescolia pidettiin 80-luvulla hetken maailman ykköspelaajana. Näiden vuosien kuvaavana tapahtumana voidaan pitää 1-6 -tappiota Tanskalle toisissa Meksikon kisoissa 1986. 1974 Uruguay joutui ensimmäiseksi uhrilampaaksi, kun Hollanti lanseerasi totaalisen jalkapallon MM-tasolle. Tuossa ottelussa Diego Forlanin isä Pablo oli Uruguayn oikea pakki, tavoitteena oli estää Rob Rensenbrinkin peli, mutta Hollannilla oli joka hyökkäyksessä aina eri mies tuolla tontilla. Hollanti voitti kahdella Repin maalilla ja Forlan otti keltaisen toisen jakson alussa. 
 
Uruguaylla on näissä kisoissa ollut hyvä ryhmä, mutta todella kovia joukkueita vastaan ei ole tarvinnut pelata. Ranskan romahduksen takia Uruguay sai sille varatun väylän edetä pitkälle ja Englantikin mokaili tiensä kaavion hankalammalle puolelle. Toki Uruguay olisi nyky-Englanninkin kellistänyt helposti. Ranska-pelissä ei vielä irronnut, Diego Forlan pelasi liian korkealla ja takalinjalla kokeiltiin kolmea topparia. Etelä-Afrikkaa vastaan Tabarezin palikat loksahtivat kohdalleen, kun Forlan vedettiin kymppipaikalle ja Fucile otti laitapakin roolin. Suarez sai kärjessä hyvin tilaa ja tehoa syntyi, vaikka toinen hyökkääjä Cavani ei olekaan onnistunut. Meksiko-peliä en nähnyt, mutta systeemi ilmeisesti säilyi samana. Etelä-Korea kellistyi melko helposti, mutta Ghana vain hyvällä tuurilla. Tabarez joutuu miettimään Hollantia vastaan pelisysteemin aika lailla uusiksi, koska useampi avainpelaaja on pelikiellossa tai loukkaantunut. Suuria aukkoja on sekä kärjessä että puolustuslinjassa. Suarezin paikalle ei ole selvää sentterikorvaajaa. Taiteilijaveteraani Abreu on saanut jämäminuutteja ja ratkaisi neljännesfinaalin röyhkeällä pilkulla. Abreun otto avaukseen olisi suuri riski, mutta Tabarezin on ehkä se otettava. Forlan voisi pelata kärjessä, mutta luultavasti jäisi ilman palloja, koska luovaa hyökkäävää keskikenttäpelaajaa ei ole. Tabarezin optioita vähensi Lodeiron loukkaantuminen. Cavani pelaa taatusti, mutta hänen roolinsa on tähän mennessä lähinnä ollut tilan luominen Suarezille. Ryhmässä on vielä yksi hyökkääjä Sebastian Fernandez, mutta niin kokemattoman otto MM-semifinaaliin olisi suuri yllätys. Itse kokeilisin Abreuta. Forlan on pakko jättää pelintekijän rooliin, muuten maaleja voi odottaa vain erikoistilanteista. Forlan näyttää kesyttäneen Jabulanin supertähdistä parhaiten, pallo on totellut kauempaakin kiskaistuna. Hollannin laitapakit Boulahrouz ja van Bronckhorst eivät ole kummoisia, sieltä on avattava. Uruguayn keskikentän pohja, Diego Perez ja Egidio Arevalo, on turnauksen parhaita ja se pystyy estämään Sneijderin ja Kuijtin pelinrakennuksen. Laidoilla pelannevat molemmat Pereirat, kohtuupelaajia kumpikin. Puolustuksessa on suuria kysymysmerkkejä, oikea pakki Fucile on pelikiellossa. Victorino pelannee topparina, sillä tuskinpa Lugano ehtii kuntoutua. Toinenkin vakiotoppari Godin on toipilas. Martin Caceres on myös keskuspuolustaja, mutta on pelannut molemmilla laidoilla. Luulisin että Caceres ottanee Fucilen tontin ja saa Robbenin vastaansa. Siihen ottelu voi ratketa.
 
Hollanti on voittanut kaikki pelinsä, mutta Brasiliaa lukuunottamatta vastus on ollut keskinkertaista. Brasilia-voittokin tuli erikoisella tavalla, joukkueen todellinen iskukyky on edelleen epäselvä. Van Marwijk ei kerää tyylipisteitä, vain voitto merkitsee. Näin ei ennen ole ollut Hollannin joukkueessa, mutta ehkä vain näin kyynisellä asenteella voittoja nykyään tulee. Jos ei ole Jogi Löw. Van Marwijk peluuttaa itsepäisesti Van Persietä yksinäisenä sentterinä Van Nistelrooijn tapaan, mutta Van Persie on minusta enemmän Robbenin tapainen taustanousija. Itse peluuttaisin klassisempaa Huntelaaria kärjessä. Robben näyttää kuntoutuneen, mutta hän on suhteellisen yksipuolinen ase, kannattaa tietysti ottaa mukaan. Sneijder on lopulta lunastamassa lupauksiaan lähes Neeskens-tyylisillä esityksillä, mutta Diego Perez voi ottaa ajan ja tilan pois. Kuijt on ollut erittäin hyvä monipuolisessa roolissa ja saattaa ratkaista nyt Hollannin tien finaaliin. Pohjalta puuttuu de Jong ja itsestäänselvää korvaajaa ei ole. Jos taktiikkaa ei muuteta, niin todennäköisin korvaaja on samaa paikkaa pelaava Demy de Zeeuw. Myös kokenut toppari Ooijer voisi nousta ankkuriksi, jos Mathijsen pystyy pelaamaan takana. Itse muuttaisin taktiikkaa ja jättäisin pohjalle vain van Bommelin ottamaan Forlanin. Lisää hyökkäysvoimaa, koska ryhmässä on hienoja luovia pelaajia tyylin Afellay ja Elia. Miksei myös van der Vaart, vaikka ei varsinaisesti loistanut pelatessaan Robbenin tilalla. Puolustuksessa ei ole ongelmia, pelikieltoisen van der Wielin paikan ottaa Boulahrouz ja Mathijsen palannee keskelle. Hollannilla on ilman muuta kaikki mahdollisuudet voittaa Uruguay, mutta henkisellä puolella ongelmia voi esiintyä. Van Persie on jo oireillut. Hollanti pelaa lähes kotikentällä, Kaapstadin buurivoittoinen yleisö lienee kutakuinkin sataprosenttisesti oranssien puolella.   

Tom Weschler & Gary Graff: Travelin' Man On the Road and Behind the Scenes with Bob Seger

Bob Seger on Euroopassa jäänyt melko tuntemattomaksi, mutta USA:ssa Seger oli 1970-luvun lopulla suositumpi kuin samassa tyylisuunnassa operoiva Bruce Springsteen. Muutaman vuoden vanhempi Seger nautti Detroitin seudulla kulttisuosiota jo 60-luvulla, mutta kansallinen läpimurto tuli vasta 1976, myöhemmin kuin Springsteenillä. Segerin huippukausi oli lyhyt. Kun Springsteenistä tuli megatähti 80-luvulla, Seger alkoi jo jäähdytellä, viimeinen merkittävä levy The Distance on vuodelta 1982. Itseltäni Segerin huippukausi meni ohi, noteerasin miehen oikeastaan vasta Lawrence Kasdanin elokuvassa Body Heat, Mickey Rourke -kohtauksessa soitetaan lujaa Segerin hämmentävän intensiivistä revittelyä Feel Like a Number. Segerin savuinen ääni on ehkä rockin historian vaikuttavin ja vuosien 1976-82 välinen tuotanto kestää loputonta kulutusta. Kun viime toukokuussa ajoin vuokra-autolla ensi kerran Segerin kotivaltioon Michiganiin Chicagon suunnasta, avasin radion vasta Michiganin puolella. Radio käynnistyi suoraan keskeltä Seger-klassikkoa Night Moves, pieni mutta sykähdyttävä hetki.

Segeristä on kirjoitettu melko vähän, eikä tämäkään pääosin valokuvista koostuva teos paljoa uraa valaise. Valokuvaaja Weschler on Segerin kiertuemanageri 70-luvun alusta ja Graff mm. Springsteenistä kirjoittanut toimittaja. Aineisto keskittyy Segerin turhautumisen vuosiin 1969-76. Ramblin' Gamblin' Man oli pieni hitti 1969, mutta läpimurto jäi tekemättä vaikka Seger painoi 250 keikkaa vuodessa ja julkaisi kahdeksan albumia. Seger on myöhemmin tunnustanut, että musiikki ei ollut tarpeeksi hyvää, aikaa ei jäänyt laulujen kirjoittamiseen. Noiden vuosien tunnelman kiteyttää legendaarinen 1972 kirjoitettu Turn the Page, ehkä rockin villtävin kiertuelaulu. Weschler kuvaa omaa suhdettaan Segeriin ja itse kohde jää edelleen etäiseksi. Mustavalkoisista kuvista välittyy kyllä loistavasti 70-luvun alun ajankuva, pitkät tukat, leveät kaulukset ja lahkeet, nopeat autot ja bändärit. Parraton 24-vuotias Seger näyttää aivan teinipojalta. Bändi soitti yllättävän suurilla festivaaleilla jo ennen läpimurtoaan. Kirjan mielenkiintoisinta antia on ehkä Weschlerin anekdootit Segerin varhaisten albumien kansien suunnittelusta. 

Paraguay - Espanja 0-1

Paraguay vaihtoi miehiä reippaasti, Veron laitapakiksi ottamaan Villaa, hyökkäävämpi Santana keskikentälle ja kärkeen lopulta Cardozo ja Valdez. Llorente-huhuista huolimatta Torres edelleen Espanjan sentterinä. Paraguay aloitti kiihkeästi, karvasi ylhäältä, Espanja tyytyi pallottelemaan. 40. minuutilla Valdez teki maalin pitkästä syötöstä, hylättiin paitsiona. Valdez ei ollut paitsiossa, mutta siellä ollut Cardozo ehkä osallistui peliin. Espanja vaikutti kärsivälliseltä, mutta vaikeuksia ilmassa oli. Iniestalla paljon virheitä, Villa ei saanut palloja, paras tilanne Xavin nopea laukaus. Toisella jaksolla hidas aloitus, Fabregas Torresin tilalle. 55. minuutin kohdalla Paraguayn kulmassa Pique kaatoi käsin Cardozon, pilkku. Cardozo veti itse, Casillas torjui kesyn yrityksen. Heti perään vastahyökkäyksestä Villan kaatoi Alcaraz, uusi pilkku. Alonso sai sisään, mutta espanjalaiset ryntäsivät laatikkoon liian aikaisin, uusinta pilkusta. Nyt Alonson vedon Villar torjui, kaatoi jatkotilanteessa Fabregasin, tästä ei kuitenkaan uutta pilkkua. Jatkolaukauksen da Silva esti maaliviivalta. Draamapläjäyksen jälkeen hetki hieman sekavampaa peliä. Valdez ilmeisesti loukkaantui, tilalle kankea Santa Cruz, itse olisin ottanut Barriosin. Espanja jaksoi pelata rauhallista omaa peliään, Paraguay väkisin alkoi väsymään. 83. minuutilla lopulta ratkaisu, väsymätön Iniesta pääsi tuomaan keskeltä ylös, vapauttava syöttö vaihtomies Pedrolle, veto tolppaan, kimmokkeen sai Villa, laukaus kahden tolpan kautta maaliin. Nyt vasta Barrios sisään, mies saikin tasoitusmahdollisuuden päästyään oikealta vapaaksi 89. minuutilla, Casillas sylki eteen, Santa Cruzilla vielä parempi paikka, mutta sekin päin Casillasia. Enempää ei nähty, Paraguayn ylivoimaisesti paras peli turnauksessa ja kaatui saappaat jalassa. Espanjan peli edelleen nihkeää, mutta potentiaalia sillä on, ei pelikieltoja semifinaalissa. Kaikki neljännesfinaalit viihdyttäviä, toivottavasti sama tahti jatkuu loppuun asti.

Saksa - Argentiina 4-0

Angela Merkel paikalla jo näin aikaisessa vaiheessa, kentällä ei yllätysnimiä. Di Maria pujotteli ensin läpi, mutta sitten Saksan shokkialku. Schweinsteigerin vapaapotku vasemmalta, etutolpalla Müller voitti Otamendin ja puski Romeron jalan kautta saksalaiset johtoon. Müller, jota Maradona ei tuntenut maaliskuussa Saksa-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Ehkä nyt naama muistissa. Saksalla kova painostus maalin jälkeenkin, Argentiinan puolustusta ei ole aiemmin kunnolla haastettu. 24. minuutilla Klose hukkasi ns. varman paikan Müllerin esityöstä. Argentiinalla vaikeuksia, peli ei kunnolla irronnut, vaikka Di Maria siirtyi oikealle painostamaan Boatengia. 35. minuutilla Müller sai varoituksen kyseenalaisesta käsivirheestä ja otti pelikiellon semifinaaliin. Paljon laukauksia yli molemmilta. Peli toisella jaksolla aluksi hitaampaa, Özil vaikutti väsyneeltä. Saksalaiset jäädyttivät Argentiinan hyökkäyspelin vakuuttavasti, Maradona ei reagoinut mitenkään. 68. minuutilla lopullinen ratkaisu, Müllerilta upea pystysyöttö maassa maaten, Podolski vapaaksi, Klose rankaisi. Tilanteessa vain Burdisso oli alhaalla, muu Argentiinan puolustus aivan liian korkealla. Nyt Maradona otti Pastoren Otamendin tilalle, mutta ei oleellista muutosta, argentiinalaiset näyttivät jo epätoivoisilta, väsyneiötä ja alistuneilta. Omituisen hengetön suoritus. Schweinsteigerin upea soolopurjehdus vasemmalta kohti tolppaa, syöttö toppari Friedrichille ja jo kolmas maali. Sergio Aguero tuli sisään, mutta Diego Milito ei vieläkään. Neljäskin maali tuli vielä vastahyökkäyksestä, Özil vasemmalta läpi, tarkka keskitys Kloselle, joka nyt saavutti MM-maalimäärässä Gerd Müllerin. Vaikea sanoa, millä konstilla Argentiina olisi pärjännyt. Tuskinpa Veronin mukaantulo olisi mitään auttanut, erityisen pahoja ongelmia oli laidoilla, Maxi ja Di Maria eivät saaneet mitään aikaan. Saksa tuntuu vahvalta mestarisuosikilta, mutta huippuvire ei välttämättä kestä loppuun asti.