Andrzej Wajda: Katyń

NKVD:n teloittaman puolalaisen upseerin poika Wajda teki veteraanipäivillään aiheesta elokuvan, joka alkaa todella dramaattisesti. 17.9.1939 saksalaisia pakenevat puolalaiset siviilit kohtaavat sillalla Neuvostoliiton puna-armeijaa pakenevat puolalaiset siviilit. Aihe on puolalaisille mahdollisimman kipeä ja vaikeaa elokuvan teko on taatusti ollut. Elokuvan alkupuolella on ehkä liikaa tunteisiin vetoamista, esim. venäläissotilas käyttää Puolan lipun valkoista osaa jalkarättinä. Saksalaisillekaan ei tietenkään sympatiaa jaella. Suomen talvisotakin, tai "Suomen rintama", mainitaan, venäläiskapteenin mukaan siellä ei suju niin hyvin kuin kerrotaan. Elokuvan rakenne on monimutkainen, aluksi näyttää että koko joukkomurha sivuutetaan. Pääosan elokuvasta vie vangittujen upseerien omaisten vaiheet Krakovassa sodan aikana. Elokuva etenee kauas sodanjälkeiseen aikaan ja kommunistien kiivaaseen vääristelyyn teurastuksen syyllisistä. Wajdan ennenkin käsittelemä kahden puolalaisen vastarintaliikkeen sisällissotatyyppinen tilanne tulee taas esille. Kun sitten lopussa junat kulkevat Smolenskiin ja mustat vankiautot Katyńin metsään, tulos on sitäkin kylmäävämpi.

Fritz Lang: The Blue Gardenia

Monet Fritz Langin Hollywood-kauden elokuvista ovat vaikeasti nähtävillä, näin tämänkin melodraaman vuodelta 1953 nyt ensimmäistä kertaa. Perustuu Laura-kirjoittaja Vera Casparyn tarinaan ja kuvaajana alan mestari Nicholas Musuraca, joten tämän voisi kuvitella olevan tyylipuhdas film noir. Näin ei kuitenkaan ole, Musuracan kuvaus on enimmäkseen harmaata mössöä ja muutenkin tunnelma on erilainen. Alkupuoli on varsin komediallinen ja jatkossa fiilis on lähes arkirealistinen. Raskassoutuinen ja kankea juonikuvio, yllätyskäänne ei sekään vakuuta. Langin fatalistisesta kierteestä on pieniä aihioita, mutta koskaan ei se kiristy kunnolla. Aikamoisena pettymyksenä tätä voi pitää, toki Lang muutenkin on yliarvostettu. Bill's Beanery -nimisessä hampurilaisravintolassa merkillisiä pöytäjukeboxeja. Muutama vuosi myöhemmin epämääräisissä oloissa kuollut Superman-näyttelijä George Reeves tässä melko suuressa roolissa poliisina.

Highgate Davenports Original Bitter

Viattoman näköisen brittioluen etiketistä löytyy vehnän ja hunajan lisäksi lievän pöyristyttävästi sokeria ja siirappia. Maussa ne eivät onneksi ole päällekäyviä, ehkä tämä kuitenkin on tavallista makeampi hedelmäinen pullobitter. Kolme humalalajiketta käytössä, mutta makeus leviää jälkimaussa niidenkin päälle. Mallasrunko on ohut, alkoholipitoisuus on noussut vain neljään prosenttiin. Ei poikkea edukseen kilpailijoistaan millään tavalla. Ostopaikka Kajaani, Citymarket.

Barcelona - Dynamo Kyiv 2-0

1997 Kyiv voitti Nou Campilla 0-4, Andri Ševtšenkon hattutemppu. Ševtšenko taas mukana, mutta Kyivin nykyinen joukkue ei ole samaa tasoa. Roman Eremenko hämmentävästi oikeana pakkina. Melko tasainen alku, Kyivilläkin hyviä paikkoja. Barcelona sai vähitellen otteen, 25. minuutilla Messi sai tilaa alueella ja vasuriveto upposi Šovkovskyin (myös mukana 1997) käsien kautta verkkoon. Useita muitakin paikkoja, tosin Kyivkin sai pallon maaliin niukasta paitsiotilanteesta. Iniesta ja Xavi taas huippuvedossa, samoin Ibrahimovic, joka vaikuttaa tällä hetkellä paremmalta kuin Eto'o. Toisella jaksolla tempo taantui, mutta Barcelona selvästi hallitsi tapahtumia. Toinen maali 75. minuutilla, Ibrahimovicin upea poikittaissyöttö, teneriffalaisen Pedro Rodríguezin tarkka laukaus.

Jörn Donner: Kuulustelu

Donner palaa hämmentävästi ohjaajaksi 25 vuoden tauon jälkeen. Parhaita näkemiäni Donner-leffoja ovat ensimmäiset ruotsinkieliset ohjaukset, muuten jälki on ollut melko epätasaista. Varmaan hän onkin parhaimmillaan tuottajana. Uutuus ei ole huono, kamarinäytelmän oloinen kuvaus desantti Kerttu Nuortevan vaiheista jatkosodan aikana. Varsin intensiivinen ote varsinkin alussa, mutta Olli Soinion käsikirjoitus ei hyödynnä tarpeeksi kiehtovaa aihetta. Minna Haapkylä onnistuu hyvin pääroolissa. Kritiikeissä on jo juhlittu kohtausta, jossa Nuortevan henkilöllisyys paljastuu. Haapkylän suoritus siinä on melkoinen nähtävyys. Ikävä kyllä en tykännyt pahvista tekstiä pukkaavista kuulustelijamiesnäyttelijöistä. Paavo Kastari esitetään 1942 päämajan valvontaosaston miehenä, mutta joidenkin tietojen mukaan hän olisi ollut Valpon palveluksessa jo silloin. Kastarin hahmo on elokuvan ongelmallisin, tarpeeksi syvyyttä siihen ei tule. Mielikuvitukselliselta vaikuttava Arvo Poika Tuominen -kohtaus vastannee todellisuutta, Haapkylä/Nuorteva onnistuu hienosti hämärtämään Tuomisen omia motiiveja. Elokuvan rakenne notkahtelee loppupuolella, enemmän olisi pitänyt heijastaa jatkosodan muuttuvien asetelmien vaikutusta Nuortevan kohtaloon. Oregonin suomalaiskaupungissa Astoriassa syntyneen ja Kazakstaniin 1963 kuolleen Nuortevan tarinassa olisi ainesta suurempaankin tuotantoon. Lopputeksteissä varmaan kirjoitusvirheitä, kun Aalto-henkilöiden nimi oli kirjoitettu kolmella aalla, Aaalto.

Dupont Biolégère

Kevyttä (3,5%, 25 cl) luomuolutta kuuluisalta saison-panimolta. Saisoniksi ehkä tämäkin raikas olut on luokiteltavissa. Hieman sameaa, oljen värinen, vaahtoaa hyvin. Päätin kokeilla tätä kölsch-lasista ja toimii hienosti, vaikkei tietenkään ole kovin lähellä kölschiä. Hyvin kuiva, vaikka etiketin mukaan seassa vehnäsiirappia. Jälkimaussa nautinnollisesti terävää katkeruutta. Saisoniin joskus yhdistettyä lievää happamuutta en huomannut. Belgihiivainen kukkea runko jää tietysti näin kevyessä oluessa ohueksi, mutta ei haittaavasti. Pullon pohjalla ohuesti hiivaa, sen lisääminen täyteläistää varsin napakasti kokonaisuutta. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.

Pedro Almodóvar: Carne trémula

Näppärästi nimetty (suom. Lihan värinä) iberoleffa pohjautuu Ruth Rendellin dekkariin, mutta sitä ei kyllä arvaisi, kyseessä on täysin Almodóvarin muista teoksista tutun näkemyksen mukainen tuotos. Ehkä kuitenkin aiempaa hillitty ja hallitumpikin, Pedron vauhti alkoi 90-luvun lopulla hieman hiipua. Ei kuitenkaan negatiivisessa mielessä, tämä on miehen tuotannon kärkitasoa. Madridin miljöö otetaan jälleen kerran haltuun ilmiömäisesti, elokuva etenee vaivattoman luistavasti, mutta silti pystyy yllättämään muutaman kerran. Tragiikka ja komiikka lomittuvat saumattomasti ja onnistuupa Almodóvar heittämään hieman yhteiskunnallis-poliittista kommenttiakin. Buñuel-viittauksia tavallista enemmän, Ensayo de un crimeniä näytetään tv:stä ja yhdessä pääroolissa 70-luvun Buñuel-tähti Angela Molina. Jalkapalloakin kommentoidaan hieman yllättävästi José Luis Camineron ja parin muun viittauksen kautta. Ohjaajan tämän kauden tyyliin iskelmätyyppiset laulut vievät tarinaa eteenpäin, mutta se ei täysin minua miellytä. Francesca Nerin esittämä italialainen päähenkilö mielenkiintoisen moniulotteinen tapaus.

Bordeaux - Rennes 1-0

Lisämaksuttomien kanavien jalkapallotarjonta on tällä kaudella romahtanut, kun Saksan ja Espanjan sarjat siirtyivät muualle. Niinpä päädyin nyt tsekkaamaan Ranskan liigaa, vaikka en ole siitä koskaan oikein innostunut, en edes 1970-luvulla St. Etiennen huippuaikoina. Tämä peli oli suhteellisen viihdyttävää, mutta ehkä jokin loppuun asti yrittäminen silti Ranskassa uupuu. Kierroksen huippumatsi, Bordeaux kakkonen ja Rennes viidentenä sarjassa. Bordeaux hallitsi ensimmäistä jaksoa selvästi, Rennesillä vain vastahyökkäyksiä, joista se tosin sai pallon ylärimaankin. Johtomaali syntyi 24. minuutilla, brasilialaisen Wendelin komea syöksypusku. Ottelun alussa kovaa vauhtia, mutta vartin jälkeen tahti tasaantui. Toinen jakso hyvin keskinkertaista peliä, sekavaa aaltoilua päädystä toiseen.

Kentän ylivoimainen hahmo Milanissa ilman läpimurtoa jäänyt Yoann Gourcuff. Ensi jaksolla yhdessä hyökkäyksessä Gourcuff syötti kahdesti peräkkäin kantapäällä seinäsyötöt Chamakhille, joka lähes onnistui maalinteossakin. Gourcuff väläytteli Milanissa, mutta ei saanut kunnolla tilaa. Tässä upea suoritus kymppipaikalla.

Frank Tuttle: This Gun For Hire

Varhainen film noir, tai ehkä oikeammin pre-noir vuodelta 1942. Graham Greenen tekstiin perustuvassa leffassa John Seitzin kuvaus on puhdasta noiria, mutta itse tarina ja henkilöhahmot heijastavat sotaa edeltäviä näkemyksiä. Loistavia yksittäisiä kohtauksia, mutta juoni on täysin epäuskottava, henkilöt liittyvät keinotekoisesti toisiinsa. Kovin kovakätistä psykologisointia ja sota-aikaiseen vehkeilyyn liittyvä vakoiluteema nivoutuu tapahtumiin todella kömpelösti. Silti erittäin viihdyttävä elokuva ja rapeaa toimintaakin Los Angelesin ratapihalla. Laird Cregar jälleen hämmästyttävä sivuroolissa. Ajan sensuuriin suhteutettuna yllättävän sähäkän Veronica Laken ja sadistista psykopaattia esittävän Alan Laddin romanttinen jännite kantoi tämän jälkeen useita elokuvia, vaikka varsin karuissa olosuhteissa tässä käynnistyykin. Jean-Pierre Melville otti Le Samouraihin taatusti mallia tämän elokuvan avausjaksosta.

Allen Coulter: Hollywoodland

Tarina Supermania tv:ssä esittäneen George Reevesin hämärästä kuolemasta 1959. Alkaa hienosti pieteetillä rakennetulla ajankuvalla autoine ja vaatteine Los Angelesin viimeisinä romanttisina vuosina. Noirahtavaa fiilistä vahvistetaan musiikilla. Jännite löystyy kuitenkin pahasti, kun jatkossa seurataan Reevesin vaiheita takautumina ja kuolemaa tutkivan yksityisetsivän sekavaa yksityiselämää. Tekijöiden tavoitteena on varmaan ollut jonkinlainen psykologinen syväluotaus ja ehkä tarkoitus luoda vahva samaistuminen yksityisetsivän ja uhrin välille. Se ei kuitenkaan toimi, elokuva on pelkästään tylsä. Ja tietenkään kuolemaan ei tarjota mitään yksiselitteistä ratkaisua. Adrien Brody on dekkariksi täysin väärä valinta ja yksikään naisista ei nouse tapetista esiin. Pientä yritystä on Ben Affleckilla väsähtäneenä Teräsmiehenä.

Bath Ales Golden Hare, real ale

Maltainen kultainen ale, 4,4%, hyvin pehmeä, todella hyvässä kunnossa oleva real ale. Hyvin rapsakka humalointi jälkimaussa, pitkään kestävän kuiva puraisu. Selvästi syksyn parhaita realeja. Hallittu ja tasapainoinen. Helsinki, Angleterre, 25.9.2009.

Plevna Oktoberfest

Tampereen kausiolut on nykytyyliin vaalea ja vahvuudeltaan 5,9%. Tarjoilu varsin kylmää, mutta silti aistittavissa yllättävän vahva viljainen ja maltainen ote. Selvästi ryhdikkäämpää ja persoonallisempaa kuin Suomeen tuodut saksalaiset tämän tyylin oluet. Tummankeltainen ja kirkas, hyvin nautinnollinen olut. Selvästi Plevnan parhaita tulkintoja klassisista tyyleistä. Baarimestarineito valitti, ettei paikassa pääse kunnon Oktoberfest-fiilikseen hänen rintojensa koon vuoksi. Aivan turhaa vaatimattomuutta. Helsinki, Pikkulintu, 25.9.2009.

AleSmith IPA

Uuh, saattoi tulla uusi henkilökohtainen ennätys oluen kalleudessa. Sandiegolaisen IPAn pullo maksoi 22 euroa. Pullo ei ihan pieni, yksi pintti ja kuusi unssia, mutta pahasti kirpaisee. Oluen olisi hyvä olla juontiystävällistä ja sitä tämä on. Alkoholia IPAlle ihanteelliset 7,25%, hyvin hedelmäinen ja riipaisevan kuiva katkeroinen jälkimaku. Mutta ei ole parhaita juomiani IPOja, tuoreus puuttuu. Toisaalta raaka-aineissa ei ole säästelty, roteva mallasrunko tasapainottaa humalaiskua. Pullossakäyvä olut, mutta paljon hallitummin kuin skandinaavi-IPOissa, hiivaa ei suuria määriä mukana. Silti varsin samea, ideaalitilanteen IPA olisi kirkkaampi. Hyvin tasapainoinen, jos tätä olisi tuoreena tarjolla kohtuuhintaan, niin tästä olisi helppo ottaa toistuva olutnautinto. Näin kaukana, näissä olosuhteissa saattaa jäädä helposti kertakokeiluksi ja se on sääli. San Diego on nykyään yksi hienoimmista olutkohteista maailmassa, siellä olisi näppärä viettää vuosittain Suomen tylyimmät kuukaudet. Helsinki, Pikkulintu, 25.9.2009.

Nøgne Ø Dobbel IPA

Norjalaisoluessa japanilainen etiketti, joka selittyy siten että panimo on kutsunut keitosta tekemään naganolaisen (trimmaa hyvin Nøgnen kanssa) alan mestarin Toshi Ishiin. Vaahtoaa voimakkaasti, alkoholia on 8%, IBUja tasan 100, humalalajikkeita viisi, mm. Brewers Gold. Skandinaavituplaipan tunnusmerkki, vihannesjuuresvivahde on mukana, se korvaa hedelmäisyyden, mikä ei minusta ole hyvä asia. Katkeruutta on tietysti kovasti, mutta ei tässä sarjassa kuitenkaan erityisen hillittömästi. Miellyttävä olut, mutta ei nouse mitenkään erinomaiselle tasolle. Pikkulinnun hinta yllättävän kohtuullinen, 8€, en ole sentään nähnyt tätä muualla myynnissä ja yleensä sellaisten hinta on Puotilassa kovempi. Helsinki, Pikkulintu, 25.9.2009.

Plevna Mokka Porter

Tampereen laatupanimon 15-vuotisjuhlaolut. Keskitäyteläinen, makeahko tumman ruskea paketti. Ei erityisen kahvimainen, ei suklaatakaan, enemmän karamellisen makea. Jälkimaussa mukaan tulee makeuden lisäksi kevyttä katkeruuttakin. Pikkulinnussa Mansevesti menossa, hanassa ei juuri muita kuin tamperelaisia. Patiokelit tuntuvat lopulta katkenneen, ainakin toistaiseksi. Helsinki, Pikkulintu, 25.9.2009.

Cantillon Baie d'Argousier Lambic 2003

En ole ennen tullut kokeilleeksi Cantillonin One Pint Pubille tekemää tyrnimarjalambicia. Tämä on vanhempi tarjolla olleista versioista, hinta melko railakas 14€. Miellyttävä happamuus, raikkaampikin voisi olla. Hyvin kuiva, vaikea välittömästi havaita marjan makua, varsinkaan kun en tiedä miltä se maistuu. Vaikka olen asunut yli 10 vuotta tyrnin ydinalueella Raahessa. Jotain lakkaan viittaavaa vivahdetta voi aistia. Olut on kyllä hyvin nautinnollinen, marjaisaa kuivaa nihkeyttä taustalla heilahtelee. Yksi suomalaisen olutkulttuurin suuria saavutuksia. Helsinki, One Pint, 24.9.2009.

Alaus Purslai Gintarinė Puta

Liettuasta tärähtää One Pintin erikoistarjouksessa kahden litran muovipullosta vahvaa lageria, 8%. En siis juonut kahta litraa, vaan asiakasystävällisen puolen litran annoksen. Valmistettu Panevėžysin kuululla olutalueella. Kirkasta tummankeltaista, ei vaahtoa. Makeaa, hedelmäistä, pehmeää, öljyistä, varsin tuoreen makuinen. Alkoholi ei paljon maistu, mutta pieni pistävyys tuntuu. Kevyt katkeruuskin syntyy jälkimaussa, mutta ei tämä erityisen humaloidulta tunnu. Miellyttävämpi kuin esim. Viron teolliset metalliset vahvat lagerit, mutta ei tämä suuri elämys ole. Silti mielenkiinnon siemen Liettuan arvoitukselliseen olutkulttuuriin jää elämään, olisiko sieltä jotain mystisen hyvääkin saatavilla? Helsinki, One Pint, 24.9.2009.

Huvila Alpo's IPA

Viimeisiä eriä Huvilan tekemästä versiosta kuuluisasta ekstreemioluesta, nimetty Alpo Ruuthin mukaan. Oluelle ehkä tulee uusi valmistaja, ei vielä tiedossa. Hyvin hedelmäinen, sitrus oikein purskahtelee esille. Neutraloi mukavasti tulisen thairuuan jälkeen. Humalointi on vahvaa, mutta pysyy kuitenkin tasapainoisena, yksi hienoimpia moderneja suomalaisia oluita. Aiemmin juomani Stadin versio oli kyllä aika erilainen. Helsinki, One Pint, 24.9.2009.

Plevna Mansen Pride

Kaunis meripihkainen olut, nimi viitannee Fuller'sin London Prideen. Tuoretta, pehmeähköä, mutta maku on kyllä harmittavan ohut, vetinenkin. Hedelmäisyyttä hailakasti, mallasta häivähdys. Hyvin heikko humalan kapea aavistus jälkimaussa. Jos tarkoitus on ollut luoda tyypillinen britti-keg-bitter, niin tällaisiahan ne usein ovat. Makua ja luonnetta tähän saisi tynnyrikypsytyksellä, mutta siihen Mansen ylpeys ei ole lähtenyt. Helsinki, Maltainen Riekko, 24.9.2009.

Beer Here Mørke Pumpernickel Porter

Tanskalainen stout, 7,5%, mausteita, mutta suhteellisen hillitysti. Tämäkin tehty Nøgne Ø:n panimolla. Mausteet suhteellisen kirpeitä, voisi kuvitella humaliksikin. Ruista ja sokeriakin lisätty, mutta kokonaisuus ei ole erityisen makea. Odotettua tavanomaisempi olut. Helsinki, Maltainen Riekko, 24.9.2009.

Mikkeller Tjekket Pilsner

Tanskalaisen sopimuspanijan Belgiassa teettämä tšekkiolut heittää peliin pihkaista humalaa. Se sopii india pale aleihin, mutta pilsissä se tuntuu urautuneesta olutihmisestä sivistymättömältä. Diasetyyliähän tästä pitäisi löytyä. Mielenkiintoista on, miten mäntyefekti on saatu aikaan, jos etiketin mukaisesti on käytetty vain saaz-humalaa. Muuten tämä on nautinnollisen hieno kevyt olut, mallastakin on mukana reippaasti tasapainoisessa kokonaisuudessa. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.

BrewDog Tokyo*

Uusi versio skottilaisesta vahvasta stoutista, nyt alkoholia peräti 18,2%, alkuperäisessä oli 12%. Rajoitettu erä, 2000 pulloa. Soijakastikettahan tämmöiset oluet tapaavat muistuttaa, niin tämäkin. Hyvin makea, lämmittävä juoma. Mausteita ilmeisesti monenlaisia, mutta peittyvät kyllä lähes täysin makean tahnan alle. Shamppanjahiivalla on päästy korkealle, tämmöiset temppuoluet eivät minun asteikolla kohoa kärkeen. Ei tämä tyylissään kuitenkaan surkeimpia ole. Helsinki, Angleterre, 23.9.2009.

Howard Hawks: To Have and Have Not

En ole aiemmin onnistunut näkemään suurella kankaalla Hawksin sota-ajan romanttista seikkailuelokuvaa. Jules Furthmanin ja William Faulknerin kynäilemä tarina perustuu nimellisesti Hemingwayn romaaniin, mutta harvoin on alkuteoksesta harhauduttu näin kauas. Romaanin traagisuudesta tai film noirin kohtalonomaisuudesta ei ole tässä paljoa jäljellä, mutta kaikenlaista muuta löytyy. Tämä on selvästi Casablancan jälkitunnelmissa kyhätty Bogart-vehicle, mutta silti täysin itsenäinen, älykäs, hauska ja viihdyttävä elokuva. Useat Hawksin perusteemat saavat vivahteikkaan tulkinnan Martiniquen vakoilukuvioissa, Hawksin tuotannossa ei kuitenkaan ehkä yhtä olennainen kuin Only Angels Have Wings tai Rio Bravo, mutta selvästi omaperäisempi kuin esimerkiksi seuraava Bogart & Bacall -yhteistyö, hillitön Chandler-muunnelma The Big Sleep. Orionin kopio oli suhteellisen kulunut.

RCH Steam Special Bitter, real ale

Keltainen väri ei usein osu ESB-tyylin olueen, mutta tämä Somersetin rannikon olut sellainen on. Alkoholia tasan 5%. Makeahko, hyvin hedelmäinen, ESB-tyylin maltainen pähkinäisyys jää kauas, onkohan oluen nimeämisessä tullut virhe? Pehmeys ei korostunutta, ehkä vielä hieman raakaa. Humalaa on hyvin jälkimaussa, erittäin laadukasta tavaraa. Helsinki, Angleterre, 22.9.2009.

Van den Bossche Buffalo Belgian Bitter

Belgityylin bitter on peräti 8,5%, varsin spesiaaliversio siis. Selvästi belgihiivalla pantu, pehmeä, yllättävänkin hillitty, Odotin voimakasta humalointia, kyllä se ravakka onkin, mutta ei päällekäypä. Sokeria lisätty, tuntuu rungon makeutena, mutta ei pääse häiritsemään. Keskitasoa parempi belgi, mutta ei nouse riittävästi massasta. Helsinki, St.Urho's, 22.9.2009.

Cantillon Gueuze, hanaversio

Muistaakseni en ole ennen juonut Cantillonin perus-gueuzea tynnyrituotteena. Hyvin kuiva, hyvin pistävän hapan, raikas, pirteä. Olutharrastuksen alkuaikoina happamien oluiden kanssa oli vaikeuksia, mutta nyt nämä alan valiot ovat ehdottomia suosikkejani. Trappistilasista tarjoilu menee kyllä tyylirikoksi. Ehkä hieman yksiulotteinen, alkaa ymmärtää että jossain vaiheessa lambicin sekaan alettiin heittämään kirsikoita yms. Helsinki, Hilpeä Hauki, 22.9.2009.

Beer Here Dark Hops

Markkinoidaan mustana humalaisena oluena, 8,5%. Paahteinen kahvityyppinen imperial stoutin perusmaku, tosiaankin voimakas humalointi. Ei kuitenkaan ehkä poikkeuksellisen vahvana, kyllähän monet voimastoutit ovat humalaisiakin. Paahteisuus selvästi leikkaa katkeruutta. Paljon hiivasakkaa pohjalla. Mahdollisesti paras kokeilemani olut tältä "panimolta", tasapainoinen suoritus. Myydään siis tanskalaisen Beer Heren nimellä, mutta valmistettu Norjan Grimstadissa Nøgne Ø:n panimossa. Olut tuokin selvästi mieleen Nøgnen oman imperial stoutin. Uudessa Alppilan baarissa ei tiistai-iltapäivällä paljoa asiakkaita, mutta hyvin viihtyisältä taas vaikuttaa. Oman pöytäni ikkunahyllyllä aidolta näyttävä Laphroaig-tynnyri. Hanaolutvalikoimasta ei vaativalle asiakkaalle löytynyt uutta kokeiltavaa pienpanimoteemaviikoista huolimatta. Viisi tuttua Plevnan olutta, yksi Stadista ja yksi Suomenlinnasta. Miesten vessa hieman erikoisesti baaritiskin takana. Helsinki, Maltainen Riekko, 22.9.2009.

RCH Old Slug Porter, real ale

Upea vaahto, lähes musta olut, 4,5%. Pehmeää hedelmää, paahteisuutta, kuivaa humalaa jälkimaussa, tosin mukana makeuttakin. Onpa olut herkässä iskussa, Angleterre ei ole turhaan saanut Cask Marque -tunnustusta laadukkaasta real ale -käsittelystä. Helsinki, Angleterre, 21.9.2009.

Stadin Pilsner

Stadin Panimon pilseistä on liikkeellä useita versioita, tämä ehkä Tettnang-humalilla maustettu hanatuote. Ei erityisen tuoreelta tunnu, nihkeä, hedelmäinen, hyvin humaloitu, täyteläinen. Oikein mukava, mutta tuoreempana varmaan nousisi vielä paremmin lentoon. Voimakkaita lämpölamppuja Villin Wäinön terassilla, ehkä toimii talvellakin. Helsinki, Villi Wäinö, 21.9.2009.

BrewDog Paradox Grain

Ilmeisesti jyväviskitynnyrissä ryyditetty imperial stout. 10%. Samettisen pehmeä hanatuote, suklaisuus hyökkää yllättävänä päälle, en aivan tällaista odottanut. Makeus peittää alkoholia varsin hyvin, mutta ei täysin. Humalaisempaa jälkimakua toivoisi, viskistä ei oikein mitään havaintoa, mutta eihän jyväviskit muutenkaan makukirjollaan juhli. Yllättävän vilkasta maanantai-iltana yleensä täysin autiossa Kruunuhaan olutkeskittymässä, ehkä jokin tapahtuma käynnistymässä. Suklaisuus säilyy maussa pitkään, ehkä viskimäisyyttä taustalta löytyy, mutta ei ainakaan humalaisuutta. Näin pimeät baarit kyllä pitäisi kieltää, kuvista ei saa mitään selvää. Helsinki, Olutkellari Helsinki, 21.9.2009.

Beer Here Hopfix

Tanskalaisen ekstreemipanimon äärimmäisyyttä humalaisuutta lupaava olut. Alkoholipitoisuus miellyttävän alhainen, 6,5%, IPAlle jopa hieman alakanttiin. Varsin pehmeä, kuohkea, hedelmäisyyttä vahvasti, enemmän kypsää mangotyyppisyyttä kuin sitrusta. Massiivinen humalaosuus nousee kyllä samalla esiin, mäntyä ja pihkaa, mutta ei erityisen terävänä. Varsin miellyttävä, positiivista yllätystä ilmassa, monia tanskalaisia tupla-IPOja riivaava raaka vihannesvivahde on tässäkin mukana, mutta tuoreena ei tässä pahasti haittaa. Karkeampi kuin edellinen skottiolut, mutta monivivahteisempi. Helsinki, Olutkellari Helsinki, 21.9.2009.

BrewDog Chaos Theory

Ensimmäinen kokeilemani hanatuote Skotlannin jatkuvasti uutuustuotteita pukkaavalta panimolta. Olutkellarin valaistuksessa vaikea saada selvää oluen väristä, mutta ehkä se lähinnä meripihkaa on. Varsin lämmintä, mutta ehkä oikea lämpötila tälle oluelle, 7,1%. Ei oikein tuoreelta tunnu, mutta tuskin tämä panimon monien tuotteiden tapaan on puukypsytetty. Viskimäisyyskin tulee mieleen, ei kuitenkaan savua. Hyvin kuiva, varsinkin jälkimaku pitkään viipyilevä. Ilmeisesti kuivuus peräisin uusiseelantilaisesta Nelson Sauvin -humalasta, mutta jokin viskileima tuntuu siinäkin heijastelevan. Markkinoidaan IPAna, mutta ei muistuta tyylisuunnan amerikkalaisia klassikoita. Käyttötilanteita tämmöisellekin oluelle varmaan löytyy, mutta ei nyt mätsännyt. Helsinki, Olutkellari Helsinki, 21.9.2009.

Ramsbury Gold, real ale

Nimestä huolimatta vaaleanruskea, ei kullankeltainen. Hieman samea, kuohkea vaahto. Makea hedelmäinen täyteläinen. Jälkimaussakin enemmän makeutta kuin katkeruutta. Hieman epävakaa sää, mutta poikkeuksellisen lämmintä edelleen, terassikelit tuntuvat jatkuvan loputtomasti. Helsinki, Kitty's, 21.9.2009.

Tage Danielsson: Picassos äventyr

Ruotsalainen komedia vuodelta 1978 Monty Python -hengessä. Leffalla on melkoinen maine, mutta ei nyt oikein kolahtanut tai naurattanut, olen tainnut tämän nähdä joskus ennenkin. Fyysistä farssia, infantiilia absurdismia, metaelokuvajippoja ja eri kielillä konstailua, kuullaan mm. suomeksi Sirkka-typsyn laulamana kalakukkoresepti useampaan kertaan. Lasse Pöysti vastaa koputukseen "makkara!". Picasson vaiheisiin episodit löyhästi liittyvät, mutta erityisempiä nokkeluuksia ei ole pystytty rakentamaan. Parhaat hahmot ehkä Gertrude Stein ja Alice B. Toklas. Nuori Lena Olin todella nätti, ruotsalaisen söpöyden 70-lukulaisena ruumiillistumana.

Hacker-Pschorr Münchener Gold

Leskinen möi olutta Paulanerin nimellä, mutta tynnyrissä kuulemma lukee toisen legendaarisen München-panimon nimi. Hacker-Pschorr kuuluu nykyään Paulanerille, joten Gold-nimestä päätellen arvelen kyseessä olevan H-P-olut. Maku on viljainen, keksimäinen, kuiva, ei niin täyteläinen kuin kaupungin täysiverisissä helles-oluissa. Humalointi on keskitasoa, hellesin ja pilsin väliltä. Maku on ehkä liian neutraali, mutta sopii hyvin Dark Starin mausteisen realin huuhtomiseen. Oluthuone Leskinen, 20.9.2009.

Dark Star Summer Meltdown, real ale

Kullankeltainen ale, 4,8%. Yllättävän mausteinen loppukesän olut, inkivääriä tai jotain vastaavaa. Kapakoitsija Hiltusen mielestä suuveden tapainen, mutta en niin jyrkkää tuomiota antaisi. Jotain piparminttumaista tai anista fleivorissa kyllä on. Humalaakin on katkerasti loppumaussa. Mallasrunko kuitenkin varsin ohut, mausteet hallitsevat liikaa. Pintillinen on yllättävän raskas juotava hehkeässä syysauringon paisteessa. Oluthuone Leskinen, 20.9.2009.

Paul Andrew Williams: London to Brighton

Moderni urbaani brittitrilleri vuodelta 2006. Todella tyly ja intensiivinen näkemys, voisi pitää jopa naturalistisena elokuvana, ei mitään viihteellisyyttä. Nivoutuu hyvin brittiläiseen Get Carter -tyyppiseen gangsteriperinteeseen, mutta täysin ilman huumoria ja romantisointia, lasten hyväksikäytössä ja pedofiliassa ei ole sille tilaa. Silti ei mitenkään masentava kokemus, väkivallalla ei estetisoida tai mässäillä vastenmielisesti Tarantinon tapaan, tässä tekijöinä on selvästi tasapainoisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä. Loppuasetelmaa ei voi pitää tyydyttävänä, mutta ainakin se jättää jotain jäljelle, ehkä jotain toivoa on olemassa. Täysin hallittua elokuvakerrontaa, moniosainen takaumarakenne toimii eleettömästi, ei yhtään löysää tai pysähtynyttä kohtausta. Kestoa onkin vain 80 minuuttia, juuri tällä tavalla tiivis elokuva on tehtävä. Kuvattu Lontoon ja (out-of-seasonin kylmän ja tuulisen) Brightonin ohella myös Guildfordissa. Hyvin vakuuttava debyyttiohjaus Williamsilta.

Jiří Menzel: Skřivánci na niti

Bohumil Hrabalin tekstiin perustuva poliittinen satiiri tehtiin omituisesti 1969 Neuvostoliiton miehityksen jälkeen, mutta odotetusti esitettiin vasta kommunistivallan romahdettua 1990. Kommunismikritiikki on välillä monimielistä, välillä suoraviivaista, kun työsiirtolaiset ja naisvangit yrittävät selviytyä Kladnon romupohjaisella terästehtaalla 1950-luvun alussa, Korean sota mainitaan. Zátopekin juoksuvoitotkin vain nostavat työmääränormeja. Elokuvana ei kuitenkaan toimi yhtä hyvin kuin monet muut ajan tšekkileffat. Jännite on löysä, välillä tyyli muuttuu tyhjäksi absurdismiksi, ironiakin voisi olla terävämpää. Popovice- ja Prazdroj (Urquell) -oluet saavat maininnan.

Daniel Alfredson: Flickan som lekte med elden

Stieg Larssonin trilogian keskimmäisen osan filmatisointi. Ohjaaja on vaihtunut ensimmäisen kirjan filmiversiosta, mutta näyttelijät samoja ja fiilis muutenkin samantyyppinen. Etenee sujuvasti, rönsyjä on karsittu, mutta eipä oikeastaan uuttakaan ole tullut esiin. Vakoilukuvio ja ihmiskauppa jäävät melko pahasti taustalle, elokuva keskittyy toimintaan. Ensimmäinen elokuva ei erityisesti säväyttänyt eikä sitä tee tämäkään. Ihan viihdyttävästi tämäkin rullaa, mutta tuskinpa haluttaisi katsoa uudelleen. Jos ei ole nähnyt ensimmästä elokuvaa tai lukenut romaaneja, tämä elokuva erillisenä teoksena saattaa jäädä kovin etäiseksi, hahmoja ei pohjusteta mitenkään. Noomi Rapacen selkätatuointi oli paljon rumempi kuin kuvittelin romaania lukiessa. Yhden kohtauksen baari muistutti aika lailla Söderin huippuolutbaaria Oliver Twistia, mutta tuskinpa siellä oli kuvattu.

Good Beer Guide 2010

Liityin äskettäin CAMRAn, Campaign for Real Ale, jäseneksi. Kyseessä on maailman suurin yhden asian ympärille muodostunut kuluttajajärjestö, jäseniä yli 100 000, Britannian ulkopuolella tosin vain vajaa 700. Käsillä on nyt jälleen CAMRAn vuosittain ilmestyvä paraatituote, massiivinen opas Britannian real ale -pubeista, -panimoista ja -oluista. Olutpiireissä on ehkä jäänyt USA:n, Tanskan ja Belgian varjoon Britannian vahvasti elpynyt pienpanimokenttä, nyt 670, enemmän henkeä kohti kuin missään muussa maassa. Toisaalta pubien määrä on eri syistä nopeasti laskemassa, silti niitä on vielä 57 000.

Teoksen sivukoko on pitkästä aikaa muuttunut, leveyttä on nyt noin sentti enemmän kuin aiemmin. Sivumäärä on siten pystytty pitämään entisenä, 890, muutama vähemmän kuin viime vuoden painoksessa. Rakenteeltaan opas noudattaa vanhaa mallia, valtaosan kirjasta vie pubikuvaukset alueellisesti jaoteltuna. Kaikki panimot esitellään ja niiden tärkeimmät real ale -tuotteet. Nyt mukana myös Irlannin tasavallan panimoja. Matkaoppaaksi kirja soveltuu parhaiten, panimoiden ja oluiden tietoja on nykyään kattavammin ja ajankohtaisemmin netissä esillä.

Oliver Stone: Wall Street

1980-luvun nousukauden ahneusdraama vaikuttaa nykykatsannossa amatöörimäiseltä näpertelyltä. Ajat ovat koventuneet, kovin pumpulimaiselta sen aikainen keinottelu vaikuttaa. Hyvää New York -fiilistä, WTC kuvassa vähän väliä. Varsinkin alkupuolella eloisaa elokuvaa, teräviä leikkauksia. Michael Douglasin roolisuoritus on elokuvan kestävintä antia, Gordon Gekkon sloganeissa on edelleen virtaa. Harmittavan kehno ruuduntäyttävä kopio MTV3:n taannoisessa esityksessä. Hämmästyttävän pieniä rooleja naisilla, Sean Young tuskin vilahtaa elokuvassa, Daryl Hannah ei paljoa enempää.

Quentin Tarantino: Inglourious Basterds

Tarantino on 2000-luvulla pukannut ulos monenlaista jööttiä, mutta tämä pökäle saattaa olla kaikkein surkein. Väsähtänyttä vanhojen ideoiden kelailua, valitettavasti näin on todettava. Ensimmäisissä kuvissa on hyvää C'era una volta il west -fiilistelyä, mutta koko loppu on velttoa rytmitöntä töhnää, kuin halpaa tv-sarjaa. Tarantino yrittää taas kerran rakentaa pitkiä dialogikohtauksia, mutta niistä puuttuu täysin ensimmäisten elokuvien nokkeluus. Väkivaltahuumorikin on entistä tavanomaisempaa. Päänatsia kutsutaan löyhästi SS-everstiksi, vaikka tyyppi näyttää olevan selvästi SD:n palveluksessa univormua myöten. Toisen maailmansodan fiilistä ei ole viitsitty edes tavoitella. Suomen kohdalle on alkupuolen kartassa lätkäisty hakaristi, mutta turhaahan siitä valittaminen olisi. Naiset ovat sentään kauniita.

Saimaan Luostari Dubbel

Lappeenrannasta trappistityyliksi nimettyä olutta, 7,5%, 25 cl, 6,50€. Suhteellisen kevyenmakuinen, ei mausteita, makean tahmea, täyteläisen maltainen. Valamon luostaria kai käytetään vain markkinointimielessä. Humalointia ei huomaa. Periaatteessa mukava syysolut, mutta liian makea ja muut maut liian laimeita. Graali, 18.9.2009.

Dark Star The Original, real ale

Hyvin tummanruskea ale, 5%. Makeaa, pehmeää, kypsää hedelmää, katkeraa humalaa. Tasapainoinen täyteläinen tumma ale, ei kuitenkaan paahteisuutta, joten ei mene porter/stout-alueelle. Huippupanimo ei petä, tosin minun makuun hieman liian makea olut. Helsinki, St. Urho's, 16.9.2009.

Bath Ales Barnstormer, real ale

Pehmeä, tummanruskea, kuiva ale, humala heittää mukavasti jälkimakua peliin. Maltainen runkokin on mukana hienosti, hedelmäisyys kohoaa esiin, kuohkeutta löytyy. Erittäin mukava kokonaisuus. Helsinki, Angleterre, 16.9.2009.

Porterhouse Plain Porter

Ensi kerran pääsen juomaan Dublinin ulkopuolella paikallisen panimobaarin perustuotetta. Täysin musta, hyvin paahteinen, hyvin kuiva, hyvin katkeran humalainen. Juuri niin hienoa kuin muistin vuosien takaa. Loistava olut ja muistutus Irlannin massapanimoille, miltä dry stout voisi maistua. Helsinki, Black Door, 16.9.2009.

Amager Hr. Papsø

Tanskalaisen olutfriikin mukaan nimetty bourbon-tynnyrissä kypsytetty quadruple. Belgityyli ei ole itsestäänselvä, tätä voisi luulla imperial stoutiksikin. Bourbonista irtoava vaniljaisuus on esillä, varsin makeaa siirappisuutta, alkoholikin nousee esiin, sitä on 12%. Jälkimaku on varsin lyhyt, ehkä kaura leikkaa sitä pois. Ei tässä raskaassa sarjassa riittävän monimuotoinen, aivan liian makeakin minun makuun. Pullokoko 0,25 l, varsin sopiva tässä vahvuusluokassa. Helsinki, Olutkellari Helsinki, 16.9.2009.

Ramsbury Reach For the Sky, real ale

Hieman samea kullankeltainen ale, 4,3%. Sitrushedelmää, kirpeä humalointi loppuvedossa. Hieman karkea, pehmeys puuttuu, aavistuksen raa'alta vaikuttaa. Silti varsin nautinnollinen olut. Sisäpihan terassilla leppoisa tunnelma lämpimässä, mutta epävakaassa syysiltapäivässä. Humalahakuisia opiskelijaseurueita liikkeellä Oulun tapaan. Helsinki, Kitty's, 16.9.2009.

FC Zürich - Real Madrid 2-5

Madrid on hankkinut niin paljon uusia pelaajia, että joukkuetta oli lähes vaikea tunnistaa. Avauksessa Arbeloa, Albiol, Lassana Diarra (ei siis viime kaudella pelannut Mahamadou Diarra), Xabi Alonso, Cristiano Ronaldo ja Kaka. Zürich pysyi alussa kyydissä, Tihinen jopa pääsi laukaisemaan kulmatilanteessa kantapäällään, mutta Casillas ehti mukaan. Näki kyllä heti, että Sveitsin mestarien tekniikka ei riitä, syötöt epätarkkoja. Sitten alkoi tapahtua 27. minuutilla. Cristianon vapaapotku upposi halvasti keskeltä maalivahdin näppien läpi. Raul juoksi Higuainin epäonnistuneen laukauksen maaliin sveitsiläispuolustajien keskeltä. Ensi jakson yliajalla Tihinen osoitti jälleen kerran, että kyvyt eivät riitä kansainvälisellä tasolla, Higuain ohitti kemiläisen helposti ja teki jo kolmannen maalin.

Toinen puoliaika piti olla pelkkä muodollisuus, mutta Madridin höllätessä Zürich sai luotua tilanteita. Sveitsiläiset saivat näyttelemällä rangaistuspotkun, jonka Margairaz viimeisteli. Heti perään kulmasta Aegerter puski Zürichin etunurkalta jo yhden maalin päähän. Uusi Madrid-valmentaja Pellegrini otti vanhan legendan Gutin tasapainottamaan asetelmaa ja se ratkaisi pelin. Lopussa Cristianon toinen vapaapotku kimposi maalivahdin nyrkeistä maaliin. Kopparin nimi Johnny Leoni, tällä tasolla ei yleensä näe näin surkeaa esitystä. Yliajalla vielä Guti hassutti roikulla Leonin.

Harviestoun Ola Dubh (30 Year Old)

Jo kolmas kokeiltu Highland Parkin viskitynnyreissä kypsytetty versio Old Engine Oil -oluesta. Aiemmat versiot (16 ja 12) eivät ole erityisemmin säväyttäneet. 30-vuotiaassa on hienostunut pehmeä laatutunnelma. Pyöreyttä vahvassa stoutissa, kahvia ja suklaata. Maku on kuitenkin varsin lyhyt, ei tarpeeksi täyteläinen. Viskivivahdetta on, mutta hyvin hailakasti. Ei voi mitään, mutta ei kolahda tämäkään kunnolla. 12-vuotiaassa häiritsi makeus, tässä ei onneksi sitä ongelmaa. Luultavasti kaura ja vehnä laimentavat kokonaisuutta, en yleensä pidä niitä oluen makua vahvistavina aineksina. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko.

Butcombe Blond

Bristolista vaalea keg-ale, varsin kevyt, suutuntumassa jotain hunajan tapaista. Parasta jälkimaku, jossa kapea, mutta terävä humalan puraisu. Kokonaisuus on jokseenkin ohut, mutta ei tämä tyylinsä heikoimpia ole. Oulussa patiokelit jatkuvat yllättävän pitkälle. Oluthuone Leskinen, 15.9.2009.

Paul Greengrass: United 93

Verrattuna eilen näkemääni saksalaiseen Mogadischu-elokuvaan tämä 9/11-saaga on kovin vaatimaton. Yksi kaapattu matkustaja sattuu mainitsemaan vuoden 1977 tapahtumat. Ohjaaja Greengrass on tehnyt mm. näppärän Pohjois-Irlanti-elokuvan, mutta tähän hän ei saa eloa. Sinänsä kerronta on tiivistä, mutta liikaa lennonjohtojahkailua. Terroristien taustoituskin olisi tuonut parempaa särmää. Armeijan toiminnasta välittyy varsin heikko kuva. Loppupuolen actionpläjäys on spekulaatiota, varsinaisestihan viimeisiä hetkiä ja matkustajien vastarinnan laatua ei tarkkaan tunneta. Ikävä kyllä jenkkisiirappisentimentoakin ruiskutetaan mukaan.

Tay Garnett: China Seas

Melkoisen rapea meriseikkailu Hongkongin ja Singaporen välillä, vuodelta 1935. Clark Gable taas kahden naisen ristitulessa, tällä kertaa Jean Harlow'n kilpailijana Rosalind Russell. Hawks-skenaristi Jules Furthmanin tarina on tutunoloinen, esim. sankaruuteen kohoava hylkiöhahmo ennakoi selvästi Only Angels Have Wingsin Richard Barthelmess -roolia. Taifuuni, kidutusta ja malaijimerirosvoja. Rasismi on hätkähdyttävää, kiinalaisia "kuleja" kuolee kuin kärpäsiä. Kieltolain jälkeinen ihannoiva kännäyshuumori silmiinpistävää.

James Ellroy: Suicide Hill

Viimeinen osa Ellroyn Lloyd Hopkins -trilogiasta ei juuri nouse edeltävän Because the Night -teoksen pohjanoteerausta korkeammalle. Alkupuolella on yllättävästi kepeää caper-romantiikkaa pankkiryöstöissä, varmaankin Ellroyn tuotannon humoristisinta osaa. Pian neuroottisuus ja painajaismainen väkivalta peittää kuitenkin harha-askeleen ja Ellroyn tuttu kuumeinen kerronta jyrää kaiken alleen. Väkinäisesti juttu kuitenkin rullaa ja Ellroy teki taatusti viisaasti, kun alkoi pian tämän jälkeen ottamaan etäisyyttä sijoittamalla tarinansa menneisyyteen. Los Angelesin paikallisväri on jälleen kerran tiheää, tällä kertaa keskiössä ovat mm. luksusprostituutio, rock, huumeet (Hopkins itsekin napsii amfetamiinia) ja uskonnolliset hörhöt.

Highgate Davenports Englands Glory

Maltainen olut, pähkinää ja karamellia, hyvin miedosti humaloitu. Runko on ohut, vaatimatonta perustavaraa Englannista. Vehnän lisääminen luultavasti laimentanut kokonaisuutta. Matalaotsainen nimeämispolitiikka viittaa, ettei valmistaja itsekään luota itse tuotteen laatuun. Ostopaikka Kajaani, Citymarket.

Roland Suso Richter: Mogadischu

Tuore tv-elokuva vuoden 1977 lentokonekaappauksesta, äärimmäisen intensiivinen, voisi luulla dokumentiksi. Taustalla oli länsisaksalaisen terroristijärjestön RAF:n toisen sukupolven pyrkimys vapauttaa ensimmäisen sukupolven vangitut johtajat mm. kaappaamalla työnantajaliittojohtaja Hanns-Martin Schleyer. Lufthansan koneen kaappaus oli palestiinalainen tukioperaatio, jota ohjailivat mahdollisesti Neuvostoliitto ja Itä-Saksa, ainakin välillisesti. Hyvin nopearytminen elokuva, leikkaus ja kuvaus kiivastahtista. Kaikin puolin huolellista työtä, ajankuvakin on vakuuttava, jatkuva tupakointi, Baccara, autot, kampaukset, vaatteet. Näyttelijäsuoritukset ilmiömäisiä, vaikka esim. kansleri Helmut Schmidtin näyttelijä tuntuukin aluksi omituiselta, sekin toimii loppujen lopuksi. Länsisaksalainen erikoisjoukko GSG 9 esiintyy elokuvassa yllättävän vähän, painotus on kaappareissa, panttivangeissa ja poliitikoissa. Jännityskin säilyy vahvana, vaikka loppuratkaisun tietäisikin.

John Ford: Mogambo

Red Dustin uusintaversio 20 vuotta myöhemmin, tapahtumat siirretty Afrikkaan. Technicolor-värit ja Afrikka-eksotiikka ovat tässä parasta, muuten elokuva on vielä kehnompi kuin alkuperäinen. Alkupuolella kevyttä huumoria, joka ei naurata. Ava Gardnerin ja Grace Kellyn välillä kankeaa nokittelua, ja itse sankari Gable melkein nukahtaa useimmissa kohtauksissa. Harvinaisen persoonaton elokuva Fordin tuotannossa.

Highgate Davenports IPA Export Bitter

Vaaleanruskea maltainen ja hedelmäinen ale, nihkeyttä tuoreuden tilalla. Humalointi kohtuullista, mutta ei lähelläkään IPA-tasoa. Tavanomainen englantilainen keskitason pullo-olut, alkoholia vain 4%. Ostopaikka Kajaani, Citymarket.

Miloš Forman: Lásky jedné plavovlásky

Olen nähnyt tämän Formanin kakkoselokuvan, suomeksi Vaaleaverikön rakkaus, vuodelta 1965 useita kertoja. Aina se tuntuu yhtä ilahduttavalta. Poikkeuksellisen lämmin tšekkihuumori hallitsee teosta, mutta terävää ironiaakin on mukana. En muista toista elokuvaa, jossa keski-ikäisten miesten ja nuorten naisten tragikoominen suhde olisi otettu haltuun yhtä pienillä eleillä ja täysin ajattomasti. Elokuvan Prahassa tapahtuva jälkiosa ei ole aivan samaa tasoa, farssiainekset nousevat ehkä liikaa esille. En ole varma, muistuttaako Hana Brejchován vartalo Picasson maalaamaa kitaraa, mutta ainakin vertaus on häkellyttävä. Olutta juodaan kaikissa yhteyksissä, kuinkas muutenkaan.

InBev Leffe Rossa

Jokin uudehko versio belgibulkista. Näyttää kirkkaalta kauniin meripihkaiselta, vaahtoaakin hyvin, 6,6%. Maku aluksi omituisen saippuainen ja esanssisen nihkeä. Luvattua mausteista hedelmäisyyttä nousee myöhemmin esiin, humalaakin havaittavissa jälkimaussa, jossa mausteetkin viipyilevät. Ei siis aivan onneton, vaikka ensivaikutelma kehno. Olisiko ongelma lasin tai laitteiden puhdistuksessa? Kajaani, Hospoda Koruna, 11.9.2009.

Ramsbury Kennet Valley, real ale

Keskiruskea ale, 4,1%, ei juuri ollenkaan vaahtoa. Hyvin maltainen olut, ei erityisen pehmeä, mutta pähkinäinen mallas hallitsee makua nautittavasti. Humalaakin on mukana riittävästi. Ei viime aikojen hienostuneimpia realeja, mutta tässä vahvuusluokassa todella voimakkaan makuinen olut. Helsinki, Pullman Bar, 9.9.2009.

Slottskällans Pale Ale

Pehmeä, hedelmäinen, varsin hillitty, humalaisuus jää kevyeksi. Liian kylmää, mutta mukana maltaassa on pähkinäinenkin asetelma, altbier-vaikutelmaa. Uppsalan laatupanimo ei yleensä petä, ei nytkään. Helsinki, Pikkulintu, 9.9.2009.

Kuninkaankartano Renki

Ensi kokemus Mustialan panimon tuotteisiin. Hieman samea vaalea olut, vaahtoaa hyvin, kohtuullisesti hiilihappoa. Varsin tavanomainen lager, tuore, mallasrunko on ohuehko, ei saavuta esim. hell-tyylin täyteläisyyttä, Humalaa on mukana, mutta aivan liian hillitysti esim. Keudan uusiin oluisiin verrattuna. Hygieenisessä mielessä täysin puhdas ja virheetön, päinvastoin kuin esim. Tuorlan oluet. Helsinki, Pikkulintu, 9.9.2009.

De Molen Kannen & Kruiken

Samea 6,2%. Pihkaista humalaa, tämän pitäisi olla IPA, mutta hedelmäisyys painuu mausteisuuden alle. Jotain belgialaista mukana, hieman wit-tyyliä. Liika sameus haittaa, mutta ainakaan tässä ei ole skandinaavi-IPOja riivaavaa vihannesmakua. Humalia on reseptin mukaan monta lajia, mutta eivät pääse kunnolla esille. Jälkimaku on suhteellisen lyhyt. Helsinki, Pikkulintu, 9.9.2009.

Keuda Pint Lager

Pilsin jälkeen kirkkaampi, vähemmän makea, neutraalimpi, mutta silti varsin reippaasti humaloitu. Miellyttävä olut, mutta minun kannalta ei mitään lisäarvoa pilsiin verrattuna. Pils on kaikin puolin parempi. Helsinki, One Pint, 9.9.2009.

Keuda Pint Pils

Uusi pienpanimo Keravalta, hieman samea, todella rapsakasti humalaa. Hieman makea perusmaku, aavistus kellerbier -fiilistä. IBUja ilmeisesti 55, ihan riittävästi, oikein hieno suomalainen pils. Helsinki, One Pint, 9.9.2009.