lauantai 31. elokuuta 2019

Laugar La Pirata Bright Light

Espanjasta heiziä india pale lageria kollabo-tuotoksena. 6,2%, täysin oikeaoppisen NEIPAn ulkonäkö. Hedelmäisyyttä ehkä lager-hiiva leikkaa aavistuksen pois, hazy-käsittelyn mielekkyys oikeastaan katoaa pois. Sinänsä miellyttävää olutta, mutta tässä vaiheessa sosiaalinen tilanne eteni niin moniulotteiseksi, että oluen maistelumuistiinpanot jäivät viitteellisiksi. Panema, 31.8.2019.

Penyllan Julie 2015

Oulun belgiolutlähettiläs Jani Simonen vietti viikonloppua Helsingissä ja tarjosi Panemassa bornholmilaista oud bruinia tms. Penyllanin oluista olen aiemmin tempaissut Ninan Ruttolinnun hanasta. Julie kolme vuotta samppanjatynnyrissä, 6%. Siis todella pitkä kypsytys.  Hapan ja tamminen tuoksu, kuparin väri. Intensiivinen maku, voimakasta happamaa hedelmäisyyttä, puu tuntuu vahvana maussakin. Kuivaa, happamuus on tiheää, mutta ei mene etikkaisuuden puolella. Ei minun juttuja lähtökohtaisesti, mutta välillä näitä on hyvin mielenkiintoista kokeilla. Panema, 31.8.2019.

FrauGruber Idaho7

Baijerista craft-kamaa kalenterikesän viimeisenä päivänä, lämmintä on edelleen. DDH IPA,  6,6%, Idaho7:n lisäksi myös Simcoe ja Citra. Samea, appelsiininen, kuiva, puhdas , ei juuri katkera. Aivan samanlainen kuin kaikki muutkin modernit eurooppalaiset NEIPAt, mutta ei tosiaan mitään horjahteluja tai epämääräisyyksiä. Toimii hyvin, ehkä olen jo liian hemmoteltu näiden suhteen, alan pitää näitä itsestäänselvyyksinä. Panema, 31.8.2019.

perjantai 30. elokuuta 2019

Ota Olut 2019












Kesän viimeisenä viikonloppuna olen ollut viime vuosina pääkaupunkiseudun ulkopuolella, joten olen missannut toistuvasti Otaniemen olutfestivaalin. Olen kuullut siitä jatkuvasti hyvää ja olin innoissani, kun lopulta pääsin mukaan. Järjestäjät jopa kutsuivat blogistin paikalle, joten fiilis oli korkealla jo ennen tapahtumaa. Someen tuli pilkuntarkkoja ohjeita käyttäytymisestä bileissä, joten en viitsinyt sen kummemmin valmistautua tapahtumaan. Siirryin vain kylmiltään metroon Sörnäisissä. Hyppäsin Aalto-yliopiston kohdalla ulos ja suuntasin ohjeiden mukaan läntiselle uloskäynnille. Juhla-alue piti olla tutun Fat Lizard -ravintolan takana. Mitään opasteita kadulla ei näkynyt, mutta seurasin paria opiskelijanuorukaista, jotka selvästi olivat suuntaamassa samaan kohteeseen. Siellä kaukana alhaalla parkkipaikka siintikin ja asetuin jonoon. Pientä jonoa todellakin heti aloitusaikaan, mutta pääsin kunnialla sisään. Parkkipaikkafestari Otaniemen keskellä siis kyseessä, ei mitään turhaa glamouria. Varsin väljästi rakennettu systeemi, tänne olisi sopinut kolme-neljä SOPPia kevyesti. Nyt näytteilleasettajia suhteellisen vähän, joten tunnelma ei todellakaan kovin tiheä. Sääkin aluksi hieman uhkaava sadetta ajatellen, mutta lopuksi keli selkiytyi aivan ihanneolosuhteisiin.

En keksinyt muutakaan, joten rupesin kiskomaan oluita. Aluksi en tuttuja huomannut, kaikki muut näyttivät 30 vuotta nuoremmilta. Vähitellen hörhöjä alkui valumaan paikalle, mutta mitään varsinaista hörhöpöytää ei nyt näissä oloissa muotoutunut. Masis ei aiemmin tuttu valmistaja, jokin käkipanimo varmaankin kyseessä. G'Day Haze NEIPA 6,7%, samea, mehuinen, kirpeä, hieman karkea. Katkeruuttakin on. Espoon Oman Panimon Cheers From Olari Galaxy IPA 6,2%, tunkkaisempi, ei kunnolla ananasta. Pettymys. Raumalaisen Lindenin Surfin' Bird New Zealand Pale Ale kirkas, hieman viljainen tuoksu. Kuiva ja ohuehko, jotain epämääräistä sivumakua. Porilaisen Rocking Bearin Kallo Hazy IPAssa vain  5,5%. Kirpeä, ei vakuuttava, liian vähän katkeroa ja autonrenkaan kumisuutta ikävästi. 

IPA-osasto siis aika masentava, mutta sitähän saattoi odottaakin. Siirryin eri tyyleihin, Lumelta Spruce Juice imperial porter, 10%. Leipäinen tuoksu, lakritsinen maku. Anista, ei oikein kummoinen. Ruosniemen Kuu Kaakon Yllä Viikate-bändille nimetty pils, maltainen, tuore, mutta vähän karamellinen myös. Baarihenkilö peri oluesta tuplahinnan, joten jouduin palaamaan vielä toiselle oluelle Ruosniemen tiskille. Päädyin kokeilemaan Mahtaja-nimistä malt liquoria, joka oli jo edennyt vintage-vaiheeseen vuoden kypsytyksellä. 10-prosenttinen viinalager siis kyseessä, runsasta vaahtoa. Tuoksu ei kovin miellyttävä, poikkeuksellisen lämmintä, makeaa, kuohkeaa, lämmittävää mallasjuomaa. Paljon odotuksia monimuotoisempi ja kiinnostavakin.

Tässä vaiheessa sosiaaliset kohtaamiset tiivistyivät ja olutmaistelu jäi hieman sivummalla. Paikalla viski-ihmisiäkin, yllättävää kyllä. Paloasemalta kävin tilaamassa Hämy Mikko -nimistä pale alea. Järkytyksekseni kuulin, että olut on nimetty Mikko Alatalon mukaan. Rinnakkaisjuoma Hämy Mara olisi ollut katu-uskottavammin Mara Balls -olutta. Nielaisin Alatalon näissä tunnelmissa. 5%, New England Pale Ale, samea, ohut, kuiva, mehuinen. Ei katkeruuta, mutta puhdas, session parhaita. Viimeisenä sitten Olarin Podhead Brown Ale, joka oli voittanut edellispäivän Kaffa-baarin kahviolutfestivaalien pääpalkinnon. Aika hyvältä kahvin ja maltaan yhdistelmä tuntui, raikas ja tuorekin, muuta ei juuri tullut muistiin kirjattua. Hyvä sympaattinen fiilis, mutta varsin nurkkakuntainen tunnelma Otaniemen festivaalista jäi, melkein sama tapahtuma olisi voinut olla Hyrynsalmellakin.

Zagovor Algorithm: Maple + Caramel

Oluttarjonta on loppukesästä ennennäkemättömän vireää Helsingin anniskelupaikoissa. Sorin Frost-bakkanaalin ohella jossain Etelä-Helsingin syrjäkulmilla oli menossa pienimuotoinen kahviolutfestivaali, johon ei nyt kapasiteettia riittänyt eikä tyylisuunta muutenkaan kuulostanut erityisen kiinnostavalta. Uusi tapahtuma-areena Kaffa-kahvipaikan yhteydessä olisi kyllä ollut hauska tsekata. Kovin kiinnostavalta ei tuntunut Pienenkään teemapläjäys, ultravahvoja ultramakeita portereita hanat täyteen kesän kuumimmalta tuntuvana päivänä. Kevein 10,7%, vahvin 16,0%. Kävin kuitenkin thai-iltapalan jälkeen tsekkaamassa Jussi K:n ja Toni T:n suositteleman moskovalaismaitoporterin, johon lisätty venäläistä vaahterasiirappia ja karamellia. Hillitysti vain 12,5%, 25 IBU. Tuoksussa sherryä ja mausteita. Vahvaa paahteisuutta maussa, yllättäen ei liian makeaa. Voisi silti olla pehmeämpi, ehkä vaatii kypsytystä, jää vähän karkeaksi. Rommirusinainen kohtuullinen monimuotoinen kokonaisuus. Baari pullisteli täynnä, hyvin näyttää jälkiruokaoluet maistuvan. Pien, 29.8.2019.

Frost Beer Works Tap Takeover @Sori Taproom

Kaisaniemen neipahoodin Sori-baari tarjosi jo toisena torstaina peräkkäin USA-omatuontia mielenkiintoisesta suunnasta. Edellisviikolla oli tarjolla North Dakotan Drekker, nyt Frost Beer Works Vermontin Hinesburgista, joka on pikkukaupunki Vermont-metropoli Burlingtonin eteläpuolella. Tarjolla viisi heiziä IPAa, neljä hanasta, yksi tölkistä. Yksi perus-IPAa kevyempi 6%, loput perus-IPAa vahvempia, kaikki 8,0%.


Taas sosiaalinen tilanne, joten muistiinpanot lyhyitä Sorin takahuoneessa. Junior IPA siis se kevein tapaus, 45 IBU. Mehuista, puhdasta, raikasta ja kuivaa, kevyesti katkeroakin. Greippisessä oluessa ehkä liikaa hiilihappoa, mutta muuten oikein näppärää. Jäi hieman yllättäen koko session parhaaksi. Toisena Lush Double IPA, peräti 80 IBU. Kuohkeasti appelsiinia, mutta edellistä kuivempi ja nihkeämpi. Appelsiinia ja pippurisuutta. Tässä yllättäen heikommin katkeroa. Sinänsä OK, mutta ei huipputapaus.


Kolmantena testiin tölkkiolut Double Shush, jonka jaoimme Jussi Kuivilan ja Toni Tiaisen kanssa. Kaadoin hieman varomattomasti tölkin tyhjäksi, Tonin ja itseni lasiin kerääntyi huomattavasti hiivaa. Tässä myös 80 IBU, tölkityspäivä kesäkuussa. Vähän yrttinen tuoksu, mutta maku raikkaampi. Mehuista, kokonaisuutena laatukamaa, mutta ei aivan silti noussut Juniorin tasolle.



Hieman ärsyttävästi nimetyissä Frost-oluissa seuraavana vuorossa Plush. Sama ulkonäkö kuin edellisissä, appelsiinia kuivasti, ehkä vähän polttelevaa hopburniä. Liikaa hiilihappoa, jäi aavistuksen muita vaisummaksi. Double Ponyboyssa 60 IBU, Citra ja Mosaic. Hieman tunkkainen, maussakin nahkaisuutta. Ei raikkautta tai katkeroa. Tuntui selvästi session huonoimmalta. Mielenkiintoinen sessio, jossa keveys tuntui olevan menestystekijä. Hyvin pieniä erot kuitenkin eri oluiden välillä. Tämä on lievästi ärsyttävä piirre moderneissa IPA-panimoissa. Ennen vanhaan kaikki nämä viisi olutta olisivat olleet tuotekehitysluonnoksia, joista olisi sitten viilattu yksi kaupallinen olut. Sori Taproom, 29.8.2019.

torstai 29. elokuuta 2019

Blacks Marching Powder Cryo IPA

Irlantilaiselta Blacks-panimolta olen yhtä olutta aiemmin päässyt kokeilemaan, ei täysin vakuuttanut. Nyt sitten käsittääkseni ensi kertaa Suomessa myynnissä. Marssipulverissa 6,5%, pehmeä ja appelsiininen, mutta vähän ohut runko. Yllättävän katkeralta tuntuu, voisiko edellinen H.O.D.A. vielä vaikuttaa? Pihkaa on, mutta todellakin erityisen hyvä katkeruus. IBU-lukema 75, joten kyllä katkeruus varmaan omista aineista syntyy suuhun. Tässäkin oluessa raikkaampi hedelmäisyys parantaisi kokonaisuutta, joka on kuitenkin kohtalainen. Black Door, 28.8.2019. 

Malmgård Black Door H.O.D.A. Comet, cask ale

Malmgård on varioinut viime aikoina ikisuosikki Hop Overdose Aleaan eri humalilla. Viimeksi caskissa oli tarjolla Loral-versio. Nyt sitten esillä trooppisessa illassa Comet-ryyditys. Melko tumma, vähän omalaatuinen tuoksu, jotain talkkunamaista. Maku on pehmeä, mutta ei kovin raikas. Selvästi juuresta pikemmin kuin hedelmää. Comet tuottaa tällaista? H.O.D.A.:n kuuluisa katkeruus on kyllä edelleen hillittömässä kunnossa, mutta paremmin sekin toimii raikkaamman hedelmäisyyden kanssa. Black Door, 28.8.2019. 

Malmgård Proto #21 Tropical Fruit IPA, cask ale

Angleterren toisessa käsipumpussa paikallista cask-tuotantoa Loviisasta, 5,8%, mukana mangoa ja passionia Samea, tummahkon keltainen tai vaaleahkon ruskea. Tuoksu varsin neutraali edelliseen Kentin olueen verrattuna, ehkä lähinnä hapanta hedelmäisyyttä. Maku on hedelmäinen, myös yllättävän karamellinen, ei millään tavalla raikas. Tavallaan pehmeä, mutta myös flätti, vähän kuin väljähtynyttä limsaa. Riilikäsittely ei tunnu toimivan lisättyjen hedelmien kanssa. Se on tavallaan moraalisesti ansaittua, ei pitäisi lähteä temppuilemaan muulla kuin maltaalla ja humalalla, hiiva rankaisee armotta. Ei toki aivan onneton, mutta kontrasti edelliseen Kentin olueen giganttinen. Angleterre, 28.8.2019.

Kent Éostre, cask ale

After cinema -olutta yllättävän varhain pimenevässä trooppisen lämpimässä Helsingin illassa. Laatupanimolta Citra-alea caskissa. 4,2%, sitrustuoksua intensiivisesti. Maussa kissanpissaa, kirpeää hedelmää, greippiä, hyvä katkeruus brittityyliin. Pehmeä suutuntuma, hyvä riilikäsittely. Erittäin hyvää ja mallikkaasti tasapainotettu. Ehkä silti jää vähän ohueksi, englantilaisten sessio-olut -innostus ei ole aina se paras ratkaisu. Angleterre, 28.8.2019.

Jean Becker: Échappement libre

Reginan Jean Seberg -sarjassa vuorossa Jacques Beckerin pojan Jeanin toinen oma ohjaus vuodelta 1964. Road movie, jossa liikutaan Barcelonasta Beirutin kautta Bremeniin Triumph-roadsterilla, mutta kaikki muutkin kulkuvälineet käytössä. Selviä Bond-vaikutteita, mutta mustavalkoisena ei samaan glamouriin yllä. Seberg tosin meikattu poikkeuksellisen glamoröösiksi, aluksi jopa vaikea tunnistaa. Godardin A bout de soufflen sankaripari Seberg ja Belmondo kohtaavat tässä uudelleen, mutta samaan sähäkkyyteen ei kyllä ylletä. Muutenkin aika laiskasti etenevä seikkailutarina, jossa vakuuttavinta jälkeä tekee Bond-kriminaali Gert Fröbe. Miljöömielessä yllättäen raikkaimmalta vaikutti talvinen Bremen, Välimeren maisemat kuluneempaa kamaa. Martial Solalin viihdejazz on niin 60-lukulaista kuin olla voi. Dialogi on koomista ja muutenkin viihteelliset ainekset hyvin kasassa, kyllä elokuvaa katselee ihan mielellään. 

tiistai 27. elokuuta 2019

Malduguns Vilkme

Siirryin taas Kainuusta suoraan Panemaan, jo lähes perinteisin menoin. Hämmentävän lämmin loppukesän ilta. Baarin tarjonta varmaankin jossain välitilassa, ei oikein mitään innostavaa. Päädyin latvialaiseen sessio-IPAan, 5.4%. Panimo sijaitsee Raunassa Pohjois-Latviassa, suunnilleen Riikan ja Viron rajan puolivälissä sisämaassa. Olen aiemmin törmännyt panimon tuotteisiin pari kertaa Tallinnassa, huonoin muistikuvin. Vilkme kevyesti samea, voimakasta sitrustuoksua. Ohut puhdas sitrushedelmäinen maku,  kuiva, muttei katkera.  Tuoksu tuntui aika raikkaalta, mutta maussa aromaattisuus on jo vaisumpaa. Ihan mallikasta kamaa silti, varsinkin verrattuna panimon aiempiin tuttavuuksiin. Latvia on ollut viime vuosina vahva ehdokas Euroopan surkeimmaksi olutmaaksi, mutta ehkä valtikka on siirtymässä näillä suorituksilla eri suuntaan. Panema, 27.8.2019.

maanantai 26. elokuuta 2019

Michael Connelly: The Crossing

Ne Michael Connellyn romaanit, joissa esiintyy puolustusasianajaja Mickey Haller, ovat selvää kakkoslaatua. Erityisesti harmitti Connellyn idea yhdistää Haller alkuperäiseen päähenkilöönsä Hieronymus Boschiin epätodennäköisellä teennäisellä kikalla: miehillä on yhteinen isä. Tämä oli yksi syy siihen, että lopetin Connellyn romaanien läpikäynnin muutama vuosi sitten. Tänä vuonna siis otin Connellyn uudelleen agendalle ja homma on toiminut paremmin, kun olen skipannut Haller-kirjat ja jatkanut Bosch-saagan lukemista. Nyt oli vuorossa vuoden 2015 The Crossing, jossa Connelly taas saattaa yhteen Boschin ja Hallerin. Taso tuntuu laskevan välittömästi. 

Bosch joutui eläkkeelle ikävissä merkeissä ja palkkasi velipuolensa hakemaan LAPD:ltä korvauksia asiattomasta kohtelusta. Pientä puuhaa eläkepäiviin tulee vuoden 1950 Harley Davidsonin restauroinnista. Bosch on samaa vuosimallia, tässä siis 65 vuotta täynnä. Viimeisinkin naisystävä ottaa hatkat. Hallerin yrittäessä palkata velipoikaa omaksi tutkijakseen Bosch reagoi pöyristyneesti. LAPD:ssä puolustusasianajaa pidetään vihollisena ja romaanin nimelle Connelly antaa siitä yhden merkityksen, Boschin pitäisi siirtyä paholaisen mustalle puolelle, jos astuisi puolustuksen riviin. Haller saa kuitenkin juonittua asian Boschille, joka alkaa vakuuttua siitä, että Hallerin puolustama syytetty saattaisi olla syytön ja oikea syyllinen huitelee vapaalla jalalla. 

Bosch väistyy kuitenkin ajoittain sivuun, romaani ei pysy pelkästään hänen näkökulmassaan, vaan Connelly kertoo tapahtumia muutenkin. Jännite heikkenee aina Hallerin astuessa esiin. Erityisen ärsyttävästi Connelly kuvittelee nokkelasti sekoittavansa fiktion ja faktan, kun toistuvasti mainitsee Matthew McConaugheyn esittäneen Halleria Hollywood-elokuvassa. Connelly märehti tätä samaa detaljia jo aiemmissakin romaaneissaan. Väkinäistä menoa siis varsin pitkään. 

Mikään arvoitusdekkari/whodunit ei ole kyseessä, Connelly nimeää päärikolliset jo ensimmäisessä luvussa. Oikeussalidraamamausteista huolimatta tarina on taas melko perinteinen poliisiproseduraali, jossa Bosch joutuu nyt toimimaan ilman badgea rajatummin valtuuksin. Tästä saadaan hieman uutta kulmaa, mutta muuten Connelly hiihtelee kovin tutuilla laduilla, tapahtumat sijoittuvat Hollywoodin tunnetuimmille kulmille Sunset Stripin ja Paramount-studioiden liepeille. Jazz-friikki Connellylta irtoaa harvinainen rock-musiikkiviittaus, Boyle Heightsin chicano hipster -baarissa soitetaan Los Lobosin Wicked Rainia (vuodelta 1992). Vauhti lisääntyy loppua kohti ja kieltämättä otekin paranee. Aivan lopussa sitten oikeussalikohtaus taas haukotuttaa. Selvästi heikoin kolmesta tänä kesänä lukemistani Connelly-kirjoista, mutta silti vielä kohtuullista tasoa.

Big Belly Æthelstan

Peated imperial porter Hollannista. Big Belly on kiertolaispanija, etiketin mukaan pantu Bierbrouwerij Bredassa, joka on kuitenkin sopimuspanija. Ratebeer kertoo todelliseksi panijaksi Sittardin Brouwerij InBierin, joka on myös sopimuspanija. Fyysinen panimopaikka jää siis arvoitukseksi. 10%, 30 IBU, beigeä vaahtoa, tummanruskea väri. Tuoksussa keitettyjä sekahedelmiä, joulupuuroa, luumua ja anista. Ei oikein turvesavua. Pehmeän maltainen ja hedelmäinen maku, varsin makea, kevyesti mausteinen. Jämähtää kuivaksi kalvoksi kitalakeen, nahkeaa, ei katkeraa. Anis ja lakritsa korostuvat, ei tosiaan turvetta. Jälkimaku kohtuullisen lyhyt, makean karamellinen sekin. Ei aivan onneton, monimuotoisuutta on, mutta ei kovin saumattomalla tai miellyttävälläkään tavalla. Hieman parempi silti kuin odotin. Olut nimetty keskiaikaisen Englannin kuninkaan mukaan, joka harrasti päällekarkauksia Skotlannin suuntaan. Etiketin kuvassa etäisesti näyttelijä Sean Beania muistuttava hiippari, jonka olkapäillä on neljä kissaa. Etiketin mukaan mies tykkäsi eläimistä, koska hän oli lover of pussy. Sellaista huumoria tällä kertaa. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

lauantai 24. elokuuta 2019

Rye River McGargles Dan's Double IPA

Pari vuotta sitten Hampurissa irlantilaisen Rye Riverin IPA teki hyvän vaikutuksen. Nyt sitten panimo tuli vastaan Kajaanin pitkärivattomassa (Prisman tuulikaapissa sijaitsevassa Alkossa ei ripaa). Hieman Dammia sameampaa, ei kovin kestävää vaahtoa. Eipä ole raikas tuoksu tässäkään. Maku on parempi, matala hiilihappotaso, trooppista hedelmää, pihkaa, mutta myös ehkä kuuluisaa hopburnia, jota en yleensä pysty tunnistamaan. Yrittisen mausteiselta, jopa alkoholisen polttavalta olut tuntuu. Vain 8,0%, joten alkoholin ei pitäisi puskea läpi. IBU-lukema korkea 80. Ei kovin miellyttävää siis, paljon raikkaampaa hedelmäisyyttä tässäkin olisi syytä odottaa. Selvästi parempi kuitenkin kuin Dammin olut. Etiketistä päätellen saapunut Kajaaniin Italian kautta. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

Damm Complot IPA

Vähän utuinen, ei samea. MIPA, miksei myös MEIPA ehkä, alaotsikkona nimittäin Mediterranean India Pale Ale. Tunkkaisen vihanneksinen tuoksu. Maku on myös lähinnä yrttinen, ei hedelmäistä raikkautta. Mallas tuntuu, ei tämä vesitetyltä yrttilikööriltä sentään vaikuta. Katkeruutta on ehkä enemmän kuin mehuisimmissa euro-NEIPOissa. Asialla siis industry-grade Damm-panimo Barcelonasta, onnittelut taas Alkolle tällaisen helmen löytämisestä. 6,6%, kahdeksan eri humalaa, joissa amerikkalaisten lisäksi Pradesista kotoisin olevaa Nuggetia. Prades-nimisiä paikkoja löytyy kasapäin Ranskasta, mutta tässä varmaankin kyseessä Katalonian Prades. Siitä siis saatu lisäperuste välimerelliselle IPAlle. Hyvin odotetunlainen vaatimaton olut. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko. 

Staropramen Granát

Yllättävän paljon asiakkaita Kajaanin Raatihuoneentorin S-baarissa, katsovat jalkapalloa. Molson Coorsin tsekkipanimolta tummanpunaista lageria, 4,8%.  Etikkainen tuoksu, tuntuu maussakin. Pitäisi tietysti palauttaa, mutta en tunne henkilökuntaa, voisivat väittää vastaan. Hanahygieniaongelma tietysti, eikä ensimmäinen tässä paikassa. Kontaminaatio leikkaa mallasta pois, vaikka ei sitä paljoa ole ollut parhaassa kunnossakaan. Ei juuri muuta maistu etikan takaa. Teemu Pukki teki maalin. Kajaani, Hospo, 24.8.2019.

perjantai 23. elokuuta 2019

North Brewing Future Days

Sori-session viimeisenä uutuutena Leedsistä NEIPAa, 6,7%, DDH, Citra, El Dorado, Simcoe, Columbus ja Huell Melon. Ei kovin tuoreelta tunnu tämäkään. Hedelmäisyyttä on kuivasti, jonkin verran peräkärryäkin. Kokonaisuutena jää nahkeaksi, ehkä jotain kalkkisuuttakin. Sori, 22.8.2019.

Firestone Walker Mind Haze

Drekker-tapahtuman kutsussa mainitun illinois'laisen Mikerphonen tölkki-IPAa ei ollutkaan vielä saapunut Soriin ja wisconsinilaisen Untitled Artin tölkeistä vain yksi oli IPAa, joten siirryin Sori Taproomin perustarjonnan pariin. Firestone Walkerilta kokeilematonta NEIPAa, 6,2%, 40 IBU. Samea, mutta vähän vaisu kaikin puolin. Kuivahko hedelmäisyys alhaisella tasolla, ei tuore, eikä katkera. Juuri sellaista kuin amerikkalainen IPA yleensä Suomessa on. Tällaisia perusmaahantuonteja on syytä välttää, jos ei halua pettyä. Kohtuullista tavaraa näköjään saadaan tänne edelleenkin vain erikoistapahtumien yhteydessä. Sori, 22.8.2019.

Drekker Blacklight Syndicate

Kolmas Drekker myös imperial IPA, 8,3%, Citra, Mosaic ja Azacca, spelttiä ja kauraa. Tämä vähän Freak Paradea rumempi, trooppisempi tuoksu ja karamellisempi maku. Katkeruus matalalla tässäkin, jäi ehkä kolmikon karkeimmaksi tapaukseksi, sosiaalinen tilanne alkoi tosin tässä kohti vaatia enemmän huomiota ja muistiinpanimot kävivät lakonisemmiksi. Sori, 22.8.2019.

Drekker Freak Parade

Toisena Drekker-oluena tupla-IPA, 8,2%. 70 IBU. Nyt oikea NEIPAn ulkonäkö. Mehuisuutta, appelsiinia, enemmän mallastakin, hieman katkeruutta. Kokonaisuutena varsin kuiva IPA näin vahvaksi. Tykkäsin hieman enemmän kuin Ectogasmista, mutta ei tämäkään kovin innostava ollut. Tuoretta ja raikasta kylläkin. Odotin Soriin yhtä kovaa tungosta kuin edellisperjantain Paneman AF Brew -tapahtumaan, mutta kovin väljää baarissa oli. Kourallinen olutharrastajia kuitenkin paikalla. Sori, 22.8.2019.

Drekker Ectogasm


Kävin Fargossa vuonna 2010, jolloin Granite City oli koko North Dakotan ainoa panimo. Fargohan on saanut tunnettuutta lähinnä populaarikulttuurissa, jossa kaupunki kerää mainetta FBI:n ja muiden liittovaltion virastojen virkamiesten kammoamana karkotuspaikkana. Eniten kaupungin nimeä on varmaan tehnyt ainakin Suomessa tutuksi Coen-veljesten Fargo-leffa, joka ei tosin sijoitu Fargoon. Nykyään Fargon panimotilanne on parempi ja Soriin saatiin jopa tap takeover Drekker-panimosta, jonka logossa on hipsteripartainen viikinkihahmo. Drekker-nimi tarkoittaa juopottelua norjaksi ja Fargon väestöstä onkin kolmasosa norjalaistaustaisia.

Aloitin session NEIPAlla, jonka speksit nyky-IPAlle kaikkein tyypillisimmät: 7,0%, 65 IBU, Citra ja Mosaic. Ulkonäkö kuitenkin epätyypillinen, omalaatuisen tumma väri, joka sameuden kanssa tuottaa kuraveden kaltaisuuden lasiin. Joku seurueesta taisi verrata juomaa ohutviskositeettiseen oksennukseen. Maku on kuitenkin kunnossa, makeahkoa hedelmäisyyttä, tuoretta, kohtuullisesti maltaisuutta, mutta ei juuri katkeroa. Ei mitään horjahteluja, mutta ei mitään säväyttävääkään. Sori, 22.8.2019.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Stadin Panimo, elokuu 2019










Bostonin seudulla vaikuttavan Tapani Ronnin vierailu Suvilahden panimolla alkaa olla jo elokuinen perinne, itse pääsin nyt mukaan kolmatta kertaa. Tapahtumien kulku noudatti jälleen täysin ennalta-arvaamattomaa systeemiä. Mukana Ilkka Sysilä, Timo Konttinen, Aki Uutela ja vaihteleva määrä Stadin Panimon henkilökuntaa, pyörähtipä pikaisesti paikalla Olvin tislausjohtaja Mikko Mykkänenkin. Useampi panimokierrosseurue luovi taas tämän kaiken keskellä. Tapanilla oli taas kuumottavia tuliaisia mukanaan, mutta verryttelynä käytiin sitä ennen läpi käymistankkien tarjontaa.

NEIPA (5,1%) oli kirpeän hedelmäinen, ehkä enemmän perinteistä APA-tyyliä. Modern Hellesissä upouutta Ariana-humalaa Hallertaun alueelta. Isännillä oli tähän humalaan suuria odotuksia, itse pellettejäkin nuuhkittiin. Lopputuloksessa aromaattisuus ei kovin voimakasta, silti oikein miellyttävä olut, jossa voimakasta maltaisuutta täydentää epäortodoksinen hedelmäisyys. Papaya Hibiscus Ale oli jo sitten eksoottisempi kokeilu, tässä papaijan vivahteet leikkautuivat hibiskuksen mausteisuuden rinnalla aika yllättävään neutraaliuteen. 1+1 voi siis ollakin nolla joissakin tilanteissa. Ehkä kärjistetty näkemys, sinänsä puhdas olut, tuoreuttakin, mutta ei parhaalla mahdollisella tavalla.

Perinteinen West Coast Session IPA seuraavana, se oli ehkä yllättäen toistaiseksi session parasta antia, kovasti raikasta tuoretta makua kevyessä rungossa. Olutta on ehkä viilattu niin kauan, että lopputulos on nyt optimissaan. Galactical Citra Pils oli myös hyvää tavaraa, mutta ehkä vielä liian raaka kypsytystilanteen kannalta. 

Sitten päästiin lopulta Tapanin tuliaisiin. Maistelut suoritettiin sokkona, toki tiedettiin, että mukana kaksi Trilliumin tölkkiä, ensimmäisenä kuitenkin mysteeripullon sisältö. Siinä oli makeaa karamellista tuoksua, trooppishedelmäinen, parfyyminen, esterinen, ei katkeruutta. Ei kovin tuorekaan. Tämä oli selvä pettymys. Olut paljastui sitten Sierra Nevada Sidecar Orange IPAksi, 6,8%, 45 IBU. Appelsiinia lisätty, jälleen osoitus, että hedelmää lisäämällä ei IPA saa lisäarvoa. 

Viimein Trilliumin kamaa lasiin, samea klassinen NEIPAn ulkonäkö, intensiivistä sitruksisuutta, herukkaa, greippiä, kuivaa. Katkeruutta olut kaipaisi, mutta muuten erinomaisen tasapainoista hallittua tuoretta olutta. Ostettu pari viikkoa aiemmin panimolta. Oluen identiteetiksi paljastui Permutation 6.26 Mosaic Denali. Mosaic todella hienosti esillä, 7,5%. Ilmeisesti pitäisi olla myös ananasta ja melonia. mutta ne ovat niin hienovaraisia, että session tässä vaiheessa jäivät vähemmälle huomiolle. Erittäin herkullista kaiken kaikkiaan, vaikka peräkärry siis Trilliumin tyyliin alamitoitettu. Seurueessa nostettiin esiin aromin sulfidisuus, miksei niinkin, mutta itseäni se ei häirinnyt. 

Sokkona maisteltiin vielä toinenkin Trilliumin tölkki. Se oli samannäköinen, nyt mausteisempi ja kirpeämpi edelliseen verrattuna. Jäi väistämättä hieman edellisen varjoon, tämä ei mielestäni noussut aivan samalle tasolle, vaikka monin tavoin esimerkillistä juomaa tämäkin. Olut oli Fort Point Galaxy DDH Pale Ale, 6,8%. Janne Keskisarjan toissatalvisessa maistelussa oli esillä Fort Point DDH, jossa Galaxyn ohella Citraa ja Columbusta. Nyt siis siitä hieman pelkistetympi variaatio. Tässä vaiheessa sosiaalinen tilanne pyöri jo sellaisila kierroksilla, että kovin objektiivista näkemystä oluesta oli jo haastavaa muodostaa. Selvästi pidin kuitenkin 6.26 -olutta parempana.

Jäähdyttelynä vielä Stadin omaa Aquavit Imperial Stoutia, 10%, rusinaista intensiivistä kamaa. Ja vielä vessareissun ja polkupyörän välisellä poistumisreitillä pullosta De Ranken ja kanadalaisen Dunhamin Complexitéa, jota pääsin keskikesän Craft Beer Helsingissä kegistä kokeilemaan. Erittäin hyvää tässäkin muodossa. Ikimuistettava sessio jälleen kerran, kiitokset Tapanille ja seurueen vertaisnautiskelijoille.

Thuisbrunner Elch-Bräu Pils Naturbelassen


Lievästi utuinen suodattamaton pils, 4,9%. Ei niin päällekyvän maltainen kuin kellerbier. Enemmän hiilihappoa ja ruohoisuutta, mutta hyvin samanlainen tuntuma silti. Katkeruus samaa tasoa, puhdasta kamaa. Odotin enemmän poikkeavuutta erinomaiseen kellerbieriin. Hieman yllättäen panimo ei näytä valmistavan oikeaoppisempaa suodatettua pilsiä, mutta sehän ei ole Frankenissa harvinaista. Pikkulintu Ruttopuisto, 20.8.2019.