Craft Beer Helsinki 2018, 1. päivä

Epävakaata säätä Craft Beer Helsingin avauspäivänä. Lähdin uskaliaasti polkupyörällä liikkeelle Vallilasta, lähtiessä ei satanut, mutta jo ennen Alppiharjun ylitystä sade alkoi. Olin ostanut lipun ennakkoon ja olin jo ohittamassa sisäänpääsyjonoa, kun selvisi, että jono oli nimenomaan ennakkolippulaisille. Ilman ennakkolippua olisi siis päässyt sukkana sisään. Kello oli jo 14:35, joten mistään alkuruuhkasta ei enää ollut kyse. Sateessa 10 minuuttia seisoessa kuivin suin ei oikein aloitusfiilis korkealle kohonnut. Festivaali ei selvästikään ollut varautunut sadesäähän, teltat suojasivat pöydistä ehkä noin 10%. Ne olivat tietysti jo täynnä, mutta onnekkaasti sain paikan yhdestä olutharrastajien pöydästä. Varsinaista hörhöpöytää ei nyt syntynyt haastavassa tilanteessa, ääriharrastajat olivat hajautuneet useampaan paikkaan. Pysyttelin koko session samassa pöydässä, koska sadetta riitti koko viideksi-kuudeksi tunniksi. Pieniä taukoja välillä, mutta toisaalta yksi niin ravakka tuulinen kuuro, että vaatteet kastui teltan allakin. Paljon pöydän ulkopuolisiakin tuttuja tuli silti lyhyesti moikattua oluita hakiessa. Loppujen lopuksi kohtuullisen hyvä fiilis vaikeissa oloissa.

Käynnistin session järjestävän tahon Humaloven Monday Afternoon IPAlla, 7,5%. Pihkainen ja hieman karkea old school IPA. Venäläisen AF Brew'n Mosaic IPAssa oli puhdasta kissanpissaa kevyehköllä katkerolla. Garagen Cupcakesissa mehua ja marjaista kirpeyttä. Porin TBone mainitsi Käblikun Absurd IPAssa olevan peräkärryä, joten se kiilasi shortlistan ulkopuolelta maisteltavaksi. Toffeista karkeutta tässäkin, kieltämättä hieman katkeruutta. Yllättäen itselleni selvisi paikan päällä, että Hiisin Le Principe du Plaisir on Sonnisaari-kollaboraatio, belgi-IPA, 6,9%, esteriä ja hedelmää, katkeruus heikompaa kuin Sonnisaarella yleensä. Ihan ok, mutta liian särmätön. 

Dasherillaan kovan vaikutuksen tehnyt Jacobstads oli nyt liikkeellä leveällä tarjonnalla.  Reluctant Capitalist oli samea hartsinen IPA, joka ei tarpeeksi raikas ja liian hintelä takatila. Selvä pettymys. Stonen vahva (9%) Merc Machine DIPA oli hieman yrttinen, mutta huokui silti ammattitaitoa. Sori Taproomin Laura varoitti Sorin Lost Bisonin olevan kanelipullaa, mutta päätin silti kokeilla olutta. Hiisi ja Pracownia Piwa olleet mukana, bison grass, eli siis visenttiheinä-Żubrówkaa seassa. Hedelmäinen olut, jossa omituista mausteisuutta, ehkäpä tosiaan jotain kanelimaisuutta. Ei katkeruutta, kuriositeettipettymykseksi kääntyi, vaikka tuoreelta maistui. Mutta vielä paljon huonompi oli Ballast Pointin Watermelon Dorado, 10%, joka oli kovin tunkkainen ja pahvinen, vaikka hedelmäisyys silti puski läpi. Viimeiseksi olueksi jäi Hervannan suuren pojan Euphemoksen 10000-juhlaolut UG Euphemos C100 SOS, jota joutui jonottamaan lähes Omnipollo-tyyliin. Hedelmää tuoksussa, hieman happamuuttakin. Varsin kuivaa, mutta ei paahteisuutta runsaasti. Ei savuakaan ja runko ohuenpuoleinen. Ei mitään epämiellyttävyyttä, mutta ei räjäyttänyt tajuntaa. Hieman hämmentävästi join siis vain 10 15 cl annosta pitkän session aikana. Sosiaalinen tilanne vaatii veronsa, mutta hauskaa oli taas.