sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Robert Harris: An Officer and a Spy

Pohjois-Englannin Durhamissa vaikuttava Juha Nakari on jo useampaan kertaan suositellut minulle tätä Harrisin Dreyfus-romaania. Robert Harrisista en ole vielä täysin positiivista näkemystä muodostanut, uusin Munich-romaani oli pettymys esikoisromaani Fatherlandin herättämien lupausten jälkeen. Lisäksi ensimmäistä maailmansotaa edeltävät vaiheet eivät ole ydinkiinnostusaluettani. Toisaalta Alfred Dreyfusin tapaus ei kovin etäällä siitä ollut, vakoiluskandaalihan liittyi tiiviisti sotaa edeltäneisiin asetelmiin 1894-1906. Siispä hankin romaanin Kindleen ja virkistin hieman muistikuvia kyseisestä keissistä. Dreyfus oli siis antisemitismin uhri, juutalainen upseeri Ranskan armeijassa, joka tuomittiin tekaistuin perustein vakoilusta Saksan hyväksi. Sitä en muistanut, että Dreyfus passitettiin Ranskan Guayanan edustalle Papillonista kuuluisaksi tulleelle Pirunsaarelle. Sitä en tiennyt, että Pirunsaari oli tässä vaiheessa tyhjillään, pienen saaren eristysvankila avattiin uudelleen Dreyfusille. 

Harris siis kirjoittaa tosipohjaisia romaaneja, joissa fiktiivinen tai oikeastaan kontrafaktuaalinen osuus saattaa olla hyvinkin suurta. Tässä se on vähäisempää, jos sitäkään,  käsittääkseni kaikki henkilötkin esiintyvät oikeilla nimillä. Romaani starttaa tiheästi Dreyfusin tuomitsemisesta ja julkisesta nöyryyttämisestä. Varsinainen päähenkilö ja ensimmäisen persoonan kertoja on Ranskan sotilastiedustelun johtajaksi samaan aikaan kohoava 40-vuotias eversti Georges Picquart. Picquart alkaa vähitellen saada todisteita oikeasta vakoojasta, joka ei siis ollut Dreyfus. Harris rakentaa yllättävän kuohkean miljöön vuosisadan vaihteen Pariisista. Pikantti esimerkki on alkukesästä 1895 joka puolella löyhkäävä ihmispaska Pariisin avoviemäreistä. Picquart on boheemi poikamies, jolla on silmää naiskauneudelle, mutta mitään yliromantisoivaa kuvaa Harris ei aikakaudesta anna. Posti kulkee, puhelinkin on, hevosilla pääsee, jopa junalla Roueniin, Burgundiin ja Baseliin. Onpa jopa autoja, Picquart pääsee sellaiseen kenraalin kyydissä.  

Erityisen hyvin Harris hahmottaa Ranskan asemaa vuoden 1870 katastrofaalisen tappion ja Alsace-Lorrainen menetyksen jälkeen. Armeijan johto on täynnä sotaan osallistuneita katkeroituneita upseereita. Dreyfus on Mulhousen juutalaisia, luovutetulta alueelta, juutalaisia epäillään siis saksalaissympatioista. Myös Picquart lähipiireineen on Alsacesta, Strasbourgista. Alsacen olut maistuu miehelle paremmin kuin konjakki tai viini. Ranska virittelee Venäjästä liittolaistaan vastakkainasettelussa Saksan kanssa. Britannia on tässä vaiheessa selvästi sivummalla. 

Romaani ei etene täysin kronologisesti. Picquartin saadessa ratkaisevia todisteita Dreyfusin syyttömyydestä palataan Dreyfusin pidätysvaiheisiin takaumina. Jos Harrisin kerronta perustuu todellisuuteen, niin hyvin karua on meininki ollut. Kun sopiva syntipukki keksitään, niin häikäilemättömyydellä ei ollut rajoja. Harris ei peittele sitäkään, että (myös) Picquart oli antisemiitti. Lopulta Picquart astuu liian suurille varpaille ja mies passitetaan Tunisiaan. Romaanin kerronta hieman löystyy tässä vaiheessa, kun tapahtumat etenevät Picquartista huolimatta. Juoni tuntuu totaalin  uskomattomalta, mutta seurailee täysin tositapahtumia. Dreyfusin tapaus tunnetaan nykyisin parhaiten Émile Zolan pamfletista, mutta Harrisin romaanissa Zola on hyvin pieni sivuhenkilö. Se tuntuu täysin perustellulta ratkaisulta.   

Romaanin loppu on antiklimaattinen, niin kuin itse Dreyfusin tapauskin. Syyllisiä ei rankaista ja syyttömät saavat maineensa takaisin kiduttavan hitaasti. Romaanin jännite säilyy kohtuullisena Dreyfusin uuteen oikeudenkäyntiin Rennesissä 1899 asti, mutta viimeiset seitsemän vuotta kuitataan parilla lauseella. Tässäkin Harris tukeutuu tietysti tositapahtumiin eikä romaania muuten olisi voinut kirjoittaakaan. Dreyfusin kunnia palautuu ja hän jopa palvelee rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa, mutta tavallaan Picquartille käy paremmin. Hänestä tulee sotaministeri 1906-1909, mutta kuolee sitten 59-vuotiaana pudottuaan hevosen selästä. Harrisin romaanin luettuaan ei voi kuin epäillä jotain epämääräistä olleen siinäkin tapauksessa. Ja kyllä Nakarin Juha oli oikeassa, romaaniin kannatti tarttua, paras Harrisin kirja lukemistani.

1 kommentti:

kirjoitti...

Roman Polanskilta valmistunut kirjasta elokuva. Sitä ei ilmeisesti julkaista ainakaan Briteissä eikä USAssa, koska Polanski. -Juha