tiistai 15. lokakuuta 2019

Vallila Usva NEIPA




Huomasin viime perjantaina juoksulenkillä, että Kampista pois muuttamaan joutunut Corona on lopulta avautunut Traverssikujalla. Pyörähdin nyt paikalle, iso hallimainen baari, läpi korjaamohallin ulottuva. Muistuttaa nyt ehkä enemmän amerikkalaisen laitakaupungin panimoravintolaa kuin entistä Coronaa. Paitsi olutvalikoimaltaan, joka uudeksi trendikkääksi baariksi oletettavasti tavoittelevassa paikassa perin vaisua, hanassa vain Koffin oluita. Mutta eihän vanha Coronakaan mikään olutystävän paikka ollut. Elokuvajulisteita ja biljardipöytiä, vainajien kuvista esillä ainakin Hendrix ja Pellonpää. Suhteellisen paljon asiakkaita tiistaina 18:45. Päätin kokeilla saman kaupunginosan panimon NEIPAa, jota rajallisesti maistoin toissakesänä Ullanlinnassa Timo Alasen lasista. 5,5% siis, samea ja ruma olut. Perushedelmäinen, karamellinen, vierteinen, mansikkainen, ei kovin vakuuttava. Matalat hiilihapot, mutta se ei paljoa auta. Corona, 15.10.2019.

Ei kommentteja: