Tämä on sitten lopulta se kolmas kirja, jonka hankin Antti Tuomaisen erikoispainoksen yhteydessä. Backman aloittaa teoksensa tiheästi. Punaisen Valpon 22-vuotias tutkintapäällikkö Helge Rontu kuulustelee 60-vuotiasta Ruth Munckia kesällä 1946 tämän kartanossa Hausjärvellä. Rontu tunnettiin myöhemmin Viisasten kerhon jäsenenä nro 1. Seuraavassa luvussa suomalainen SS-upseeri Jouko Itälä katsoo Akershusin linnoitusvankilan ikkunasta syksyllä 1945, kun teloituskomppania ampuu Vidkun Quislingin.
Kirja etenee Munckin ja Itälän yksilötarinoina, lähes romaanin tapaan, mutta Backman kietoo tarinoihin laajempaa kontekstia hienovaraisen taitavasti. Fokuksessa on syyskuu 1944 - toukokuu 1945, eli Suomen irtautumisesta Saksan rinnalta Saksan lopulliseen tappioon. Kirjan otsikko selittyy vankilatuomioista, Itälä vapautui 1948, Munck tosin vasta 1949.
Saksalaismielinen Munck oli jo ensimmäisen maailmansodan aikana sairaanhoitajana jääkärien mukana. Syksyllä 1944 hän siirtyi Berliiniin avustamaan sinne eri tavoin päätyneitä suomalaisnaisia. Yleensä he olivat saksalaissotilaiden naisseuralaisia. Munck järjesti osan heistä SS-koulutukseen, joka tähtäsi vakoilutehtäviin Neuvostoliiton miehittämässä Suomessa.
Myöhemmän ministeri Jaakko Itälän vanhempi veli Jouko siirtyi 1941 vapaaehtoisena Saksaan SS-sotilaskoulutukseen. Itärintaman sotaretken jälkeen hän jatkoi SS-kouluttajana Elsassissa. Syksyllä 1944 hänet komennettiin Rovaniemelle, jossa hän värväsi suomalaisia sotavankeja Saksan armeijan puolelle. Heidän mukanaan Itälä siirtyi Norjaan, jossa hän pyrki kouluttamaan suomalaisista sotilasyksikköä, joka jatkaisi taistelua Neuvostoliittoa vastaan, mahdollisesti Suomen maaperällä. Itälä jäi lopulta Norjassa brittien vangiksi.
Erittäin kiehtova ja vetävästi kirjoitettu teos, joka ei ehkä kuitenkaan kasva otsikon kuvaamaksi kokonaiskatsaukseksi saksalaismielisestä vastarinnasta. Esimerkiksi Törni ja Fabritius mainitaan, mutta vain ohimennen. Hajanaista yritystä oli paljon muutakin eri suunnilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti