lauantai 6. elokuuta 2011

BrewDog Abstrakt AB:06

Skotlantilainen trendipanimo BrewDog on ryhtynyt nimeämään kertapanojaan, siis yhden illan juttujaan, Abstrakt-brändillä ja pelkällä numerolla. Aiempia kohteita ei ole osunut kohdalle, mutta numero kuusi löytyi paikallisesta hampurilaisbaarista. Tai ei heti löytynyt, henkilökuntaa oli aikansa vakuuteltava, että kyllä heillä tätä olutta on myynnissä. Pullo löytyikin lopulta kellarista ja korkin avaaminenkin onnistui erilaisilla työkaluilla tehtyjen ponnistelujen myötä. Pienellä kuohuviinipullolla hintaa tasan 20 euroa. Olut on tyyliltään imperial black IPA. Black IPA on aavistuksen vaivaannuttava nimitys, viittaahan P-kirjain pale-sanan kautta vaaleuteen. Toisaalta ei monet tavallisetkaan IPAt ole kovin vaaleita. Itse tykkäisin kuitenkin enemmän oluttyylin toisesta nimityksestä Cascadian Dark, joka viittaa Cascade-vuoristoon Oregonissa ja Washingtonissa, alue on tunnettu humalistaan ja voimakkaasti humaloiduista oluistaan. Nurkkakuntainen kateus muualla USA:ssa on estänyt tämän nimityksen yleistymisen. Tumma kaskadi voisi toimia suomen kielessäkin. IPA ja Cascadian tarkoittavat siis näiden tummien oluiden kohdalla voimakasta IPA-tyylistä humalointia. Imperial-termi on sekin hieman holtittomasti harhautunut Russian imperial stoutista myös muihin tyyleihin tarkoittamaan lähinnä raaka-aineiden reippaampaa annostelua karvalakkimalliin verrattuna. Se koskee myös alkoholia, jota tässä skottioluessa on 11,2%. Yllättäen maussa tulee aluksi esiin viskitynnyrimakua BrewDogin Paradox-stoutien tapaan. Paahtomallasta, hedelmääkin löytyy, mutta se peittyy ikävästi yrttivihannesvivahteen taakse skandinaavi-IPOjen tapaan. Humalaa selvästi odotettua vähemmän, jotenkin omituisen vetisen ohut muutenkin. Ei vakuuta, jokseenkin epämiellyttävän makuinen olut. Kauppuri5, 6.8.2011.

2 kommenttia:

esox kirjoitti...

Mahtoi olla pullolla hintaa. Ei ollut Bitch Pleasekaan mikään halpa tapaus.

Ari Juntunen kirjoitti...

Jep, 20 euroa. Heikko laatusuhde.