Kevään jenkkiviskimaistelutapahtuma peruuntui, mutta nyt vielä ennen kesätaukoa tarjolla katsaus irlantilaisiin viskeihin. Englanninkielisissä maissahan juoman nimi kirjoitetaan kahdella eri tavalla. Niillä alueilla, jotka vielä tunnustavat kuningatar Elisabetin hallitsijakseen käytetään whisky-nimitystä, eli Skotlannissa ja Kanadassa. Ne maat, jotka ovat väkivaltaisesti taistelleet itsensä vapaiksi englantilaisten ylivallasta, ovat lisänneet e-kirjaimen whiskey-sanaan, eli siis USA ja Irlannin tasavalta. Poikkeuksen sääntöön tekee Pohjois-Irlannissa sijaitseva Bushmillsin panimo, joka myös käyttää whiskey-nimitystä.
Irlantilaisia viskejä esitteli Mikko Honkanen, hillitympi herrasmies verrattuna parissa aiemmassa tapahtumassa show'ta pyörittäneeseen Nikkaseen. Perusasiat tuli kuitenkin hyvin selvitettyä. Tarjolla kuusi viskiä, perus-Jameson, 12-vuotias sekoiteviski Tullamore Dew, pot still -tyylinen 12-vuotias Redbreast, single grain Greenore 8 years, single malt Bushmills 16 y ja turpeisempi single malt Connemara. Siis varsin tuttua kamaa, itselleni uutuutena vain maissipohjainen Greenore, ei mikään miellyttävä tuttavuus, terävää ja kapeaa makua, ei kunnolla bourbonin vaniljaa, viljainen karkeus hallitsee. Midletonin jättitislaamon Jameson ja Tullamore Dew ovat tyypillisiä kolmesti tislattuja irlantilaisia, pehmeän hedelmäisiä, äärimmäisen puhtaita, mutta jokseenkin tylsiä. Saman tislaamon klassisen tyylin edustaja Redbreast puolestaan on monimuotoisempi ja näistä ehkä mielenkiintoisin, hyvin samettinen, mutta maukkaampi kuin muut. Bushmillsin single on aina ollut pettymys, ei tavoita Black Bushin syvyyttä ja skottimaltien jäljillä jää kauas sikäläisten huippujen taakse. Connemaran turveratkaisu on tietysti aivan poikkeava tässä joukossa, mutta senkin veto jää puolitiehen. Kun savua lähdetään hakemaan, niin sitten pitäisi mennä all the way. Joka tapauksessa mukavan tiheä yhteenveto Irlannin tarjonnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti