Shohei Imamura: Akai satsui

Imamuran tinkimätöntä varhaistuotantoa vuodelta 1964. Mustavalkoinen scope-leffa, harmittavan himmeä kopio Ylen esityksessä. Pahasti ylipitkä kahden ja puolen tunnin kestossa, mutta ei erityisen tylsä. Suomenkieliseltä nimeltä Murhanhimo, englanniksi mm. Unholy Desire ja osa Pigs, Pimps and Prostitutes -trilogiaa. Talvista urbaania meininkiä, todella paksusti lunta välillä, näin karua säätä harvemmin j-leffassa näkee. Voimakas visuaalinen ilmaisu, lähikuvissa junia, subjektiivisia kamera-ajoja, pysäytyskuvia. Sisäistä monologia, itsemurha-romantiikkaa, makaaberia erotiikkaa, väkivaltaa, vähäpuheisuutta. Arkirealismia ja moralismia, mustasukkaisuutta ja kipeää perheväkivaltaa. Jo 60-luvun alussa näyttää olleen hengityssuojat käytössä Japanissa, ilmeisesti autoliikenne oli jo niin kiivasta silloin. Japanilainen mutkattomuus ja uskonnollisen ahdistuksen puute viehättää jälleen kerran näissä ympyröissä. Paheellisuuden huipentumana soitetaan jopa jazzia strippiklubilla, viskiä ja olutta ei sentään kiskota Ozun tyyliin. Aineksia siis kymmeniin elokuviin, mutta Imamura ei saa pidettyä pakkaa käsissä. Parempana kopiona teatteriesityksenä olisi voinut olla järisyttävämpi kokemus, mutta nyt ei kunnolla vakuuttanut.