maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tahiti - Nigeria 1-6

Järkyttävä todiste FIFA:n järjettömästä systeemistä, että Tahiti on tässä turnauksessa. Tai ehkä ongelma on yleensä maantieteessä, että Oseaniaa pidetään jonkinlaisena maanosana. Australia on sentään siirretty Aasian karsintaan. En täysin ymmärrä, miten Uusi-Seelanti on Tahitille hävinnyt, mutta näin kai  on käynyt. Tahitilla asukkaita 180 000, Nigeriassa 170 000 000. Tahiti ei ole edes itsenäinen valtio. Hauskaahan tämä tietysti on, ryhmässä mukana Pascal Vahiruan serkku. 

Nigeria teki suuren vaikutuksen 1990-luvulla, mutta viime aikoina on ollut hiljaisempaa. En nähnyt viime talvena Nigerian voittoisaa Afrikan mestaruusturnausta. Ainoa tutumpi pelaaja ryhmässä Englannissa pelannut John Obi Mikel. Tasoero näkyvillä alusta asti. Tahiti pystyi hyökkäämään muutaman kerran, mutta puolustuspäässä Nigeria rankaisi virheistä odotetusti. Kolme maalia syntyi kevyellä vauhdilla. Toisella jaksolla Tahiti teki maalin kulmasta, mutta sitten laiskasti pelannut Nigeria sai kolme lisämaalia yrittämättä oikeastaan ollenkaan. Hiemankin isommalla vaihteella olisi syntynyt kevyesti 30 maalia. Jos Espanja voittaa lohkon kaikki pelit ja Nigeria pelaa tasan Uruguayn kanssa, voi laiskottelu vielä kaduttaa.

Ei kommentteja: