torstai 7. marraskuuta 2013

Robert Siodmak: The File on Thelma Jordon

Saksalainen Robert Siodmak ohjasi Hollywoodissa 1940-luvulla nopeaan tahtiin kymmenkunta film noiria, jotka ovat tämän palvotun tyylisuunnan kovinta ydintä. Kaikki eivät ole täydellisiä mestariteoksia, ei ole tämä viimeisenä 1950 valmistunut Barbara Stanwyck -räjähdyspanoskaan, mutta äärimmäisen nautittava elokuva kaikin puolin. Elokuva on omalaatuisen tuntematon nykyään, vaikka ei kalpene paljoakaan noirin juhlituimpien klassikoiden rinnalla. Palmut huojuvat Kaliforniassa, ilta tummuu piirisyyttäjän virastossa, apulaissyyttäjällä on avio-ongelmia ja pullon korkki kiertyy auki ennen kuin huumaava Barbara Stanwyck astuu sisään. Perhedraama-aloitus ei ole noirin tavanomaisimpia, mutta Siodmakin jäätävä kierre lähtee puremaan tästä kovilla kierroksilla. Uunotettavana fall guy'na rimpuilee aina vakuuttava Wendell Corey. Tunnelma lähestyy välillä goottilaista kauhua ja harvoin nähty Richard Rober irrottelee kunnolla pahimman nilkin roolissa. Jännite hieman horjahtaa oikeussalidraaman puitteissa, mutta loppukohtausta voisi pitää melkein hurjempana kuin selviä vaikutteita tähän antaneen James M. Cainin omissa tarinoissa. Paljastamatta liikaa loppuratkaisusta voinen mainita, että Rober kuoli hyytävästi auto-onnettomuudessa Santa Monicassa kaksi vuotta leffan valmistumisen jälkeen. Alkuperäisteksti on peräisin mystiseltä Marty Hollandilta, joka on myös Otto Premingerin Fallen Angelin taustalla. Tämä on Espanjassa julkaistu Region 2 -DVD:nä, mutta sitä en ole hankkinut, joten VHS-jäähyväisten merkeissä mennään edelleen. Mainittakoon vielä leffan nimi Suomessa, koska se poikkeuksellisesti ei ole huono. Tie lakia pakoon.

Ei kommentteja: