torstai 26. joulukuuta 2013

Tom Hooper: The King's Speech

Yle esitti näppärästi dokumentin George VI:sta ennen tätä tuoretta dramatisointia, joten pohjatiedot oli hyvin hallussa fiktion aikana. Fiktiotahan tämä tietysti siis on, vaikka totuuspohjaa löytyy. Tapahtumia on selvästi tiivistetty, self-made -puheterapeutti Lionel Logue oli änkytysongelman parissa paljon pitempään kuin leffassa annetaan ymmärtää. Päänäyttelijät Colin Firth ja Geoffrey Rush elämänsä vedossa, olisi helppo ajatella että homma toimisi teatterissakin. Varmaankin näin, mutta nyt taustalla soljuu todella professionaalia elokuvaosaamistakin, joka antaa näyttelijöille kunnolla tilaa. Ohjaaja Hooper ei onnistunut kovin hyvin Leeds Unitedin kimpussa, mutta nyt kulkee paremmin. Ei minulla ole oikeastaan mitään valittamista, tyylissään tämä on varmaan kaikin puolin onnistunut. Kuninkaallisten inhimillistäminen onnistuu ehkä liiankin hyvin, olisi hauska kuulla edelleen varsin usein jäykkää ylähuulta säilyttävän hovin ns. virallinen mielipide. WW2-friikkinä olisin halunnut enemmän painotusta sota-aikaan, sotastressihän mursi pahasti nuorehkon Georgen terveyden.

Ei kommentteja: