maanantai 2. helmikuuta 2015

Hiisi Aarni

Ensimmäinen näyte Alkon tämäntalvisesta käsityöläispanimokampanjasta. Kampanja on taas saanut runsaasti huomiota olutharrastuspiireissä, mutta itseäni ilmiö ei miellytä. On tietysti hienoa, että kerran vuodessa Alkosta löytyy mielenkiintoisia kotimaisia oluita. Mutta niitä pitäisi tulla sinne lähes päivittäin, ainakin kerran viikossa. Olen menettänyt uskoni kokonaan Alkon oluttoimintaan, mutta yritän nyt unohtaa sen ja keskittyä oluisiin.

Hiiden Aarnin etiketissä on turhautuneen kotkan pää, toisaalta peräpäässä näyttää olevan häntä. Kyseessä siis taruhahmo aarnikotka. En tiedä miten se ruis-IPAan liittyy, mutta mitäpä siitä. 6,9%, 72 IBUa, punertavan ruskea väri. Valmistaja suosittelee oluen nauttimista Sigur Rósin kera. En tunne islantilaista bändiä, mutta pistin Dave Alvinin Eleven Elevenin soimaan. En sentään Eaglesiä.


Tuoksu on makeahkon hedelmäinen, hieman karamelliakin. Hyvin pehmeä suutuntuma, loistavan alhainen hiilihappotaso, lähes real alen kaltaista. Kypsää hedelmää, mutta samantien jokin tahmainen mausteisuus tarttuu kitalakeen. Pihkaa on tanakasti ja jälkipolte nautittavan katkera. Ruis on oikukas mallas, makeaa leipäisyyttä kääriytyy, ensihörpyn mausteita en enää löydä jatkossa. Täyteläisyyttä on ja muutenkin ryhdikäs suoritus. Tykkään enemmän streitistä IPAsta, mutta kyllä tämä toimii aika hyvin. Vaikka makea onkin ... Hiisi on saanut aktinsa kasaan ja tekee juuri nyt Härmän mielenkiintoisinta kamaa, kuten Viklo osoitti. Panimolla paiskitaan töitäkin huomattavan rivakasti, uutta kamaa pukkaa markkinoille koko ajan. Ostopaikka Helsinki, Harjun Alko.

Ei kommentteja: