torstai 26. helmikuuta 2015

Michael Powell: 49th Parallel

Edinburghissa 1999 näin isolta kankaalta Michael Powellin mahtavan The Spy in Blackin vuodelta 1939, jossa Casablanca-tähti Conrad Veidt ahdisteli brittejä ensimmäisen maailmansodan sukellusveneupseerina. Nyt lopulta näin Orionissa kaksi vuotta myöhemmin valmistuneen leffan, jossa saksalainen sukellusvene riehuu Kanadan St. Lawrencen suulla ja Hudson Baylla toisessa maailmansodassa. Kovin paljoa ei katsojia, retroleffan kiinnostus hiipuu, tuskin nuoremmista leffafriikeistä monikaan tätä on nähnyt. Tämä ei ole yhtä intensiivinen teos, käsikirjoittajana jo Emeric Pressburger, mutta ohjaajan krediitin vetää Powell yksinään. Saksalainen sukellusvenemiehistö lähtee pakenemaan pitkin Kanadaa Winnipegin ja Banffin kautta kohti Vancouveria, mutta lopulta palataan Ontarion eteläosiin Niagaran seudulle. Matkalla kohdataan monenlaista yhteisöä (merkillinen pitkä jakso hutteriittien keskuudessa) ja yksilöä. Ällistyttävän monipuolista realistista kuvastoa järviseudulta, viljapelloilta ja Kalliovuorilta. Sotapropaganda leimaa tarinaa, mutta saksalaisia ei kuvata täysin yksipuolisesti. Elokuvan nimi viittaa tietysti USAn ja Kanadan rajaan, karttoja hyödynnetään näppärästi kerronnassa. USA oli tässä vaiheessa sodan ulkopuolella ja natsit yrittävät kiihkeästi päästä Kanadasta sille puolen rajaa. Tämä ei ole parasta Powell & Pressburger -tuotantoa, mutta erittäin nautittava elokuva silti.

Ei kommentteja: