sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tuomari Nurmio (Dumari) & Spuget & Blosarit @ Konepajan Bruno



Nurmio isolla kokoonpanolla keikalla Vallilassa ns. Pasilan konepajan isossa hallissa, varmaankin entinen veturitalli. En ole ennen paikassa käynyt, vaikka asuin viereisellä tontilla puolisen vuotta. Sisälle ajetut ruokarekat työnsivät sinistä savua kuin Trabantien kokoontumisajossa. Savu kuitenkin hälveni konsertin aikana ja paikka tuntui muutenkin mukavalta musiikkiareenalta. Warsteineria tarjottiin lasipulloissa ilman juomalaseja, hämmästyttävästi en huomannut yhtään särkynyttä pulloa betonilattialla. Jengiä oli mukavasti, ehkä noin 500.

Kyseessä oli Dumarillumarei-levyn julkistuskeikka, joten settilista painottui siihen. Onneksi ehdin paneutua levyn kuuntelemiseen edeltävinä päivinä, muuten olisi ollut keikalla hämmentävän tuntematonta kamaa. Levyhän on loistava, keikalla sovitukset hyvin samantyyppisiä ja homma toimi livenä yhtä hienosti. Miksauksessa Blosarit, siis saksofoni, trumpetti ja pasuuna olivat pääosassa. Uudelta levyltä jäi soittamatta vain sotaballadi Jokainen meistä. Muun ohjelmiston pääosa tuli samalla kokoonpanolla 2013 toteutetulta levyltä, kuten Sniidu friidu, Skulaa tai delaa, Bumbumbum ja Siit mä diggaan. Nämä kuulin suunnilleen ensimmäistä kertaa, mutta erinomaista materiaalia nekin. Uran alkuaikoihin sukellettiin säästeliäästi, vanhimpana ehkä Maailmanpyörä palaa -levyn Paha tyttö. Lasten mehuhetkestä kuultiin tiukka versio ilman puhaltimia. Vuoden 1988 Kuu-levyn Mammona istui hyvin uudempaan aineistoon. Kinaporin kalifaatin suosikkibiisini Paavi Roskapankissa oli sovitettu nyt erilaiseen kuosiin. Koverina soitettiin Trinidadista kuulemma peräisin oleva tuttu keinahteleva latinobiisi suomalaisilla sanoilla. En saa millään päähäni, mistä biisistä oli kyse. Sävellys vaikutti hyvin samanlaiselta kuin encorena soitettu uuden levyn originaali Virsi 666. Viimeisenä encorena Tonnin stiflat pulttasi upean konsertin maaliin.

1 kommentti:

Ari Juntunen kirjoitti...

Se trinidadilainen lainabiisi oli Rahamies, alkuperäinen Money Is King.