James Whale oli brittiohjaaja, joka teki 1930-luvulla Hollywoodissa klassiset tulkinnat Universal-studiolle monista kauhuaiheista, Frankenstein-jutut varmaan kuuluisimpina. 1937 Whale pääsi ohjaamaan sequelin Erich Maria Remarquen / Lewis Milestonen klassikosta All Quiet on the Western Front. Taustalla siis taas Remarquen romaani, tarina keskittyy saksalaiskomppanian miehiin, jotka palaavat Saksaan 1918 epäonniselta länsirintamalta. Itselleni ennestään täysin tuntematon elokuva, uusi restauraatio. Viimeisiä tilaisuuksia muutenkin nähdä KAVI-leffoja klassisessa Orionissa. Hyvä kopio, startti viimeisen sotapäivän tapahtumista 11.11.1918 saksalaisnäkökulmista. Siis erittäin harkittu esitys kaikin puolin juuri ensimmäisen maailmansodan päättymispäivän 100-vuotistilanteessa. Englanninkielen käyttö tietysti tökkii nykykatsojaa, kerronta on melko kankeaa eikä näyttelijäsuorituksetkaan erityisemmin vakuuta. Varsin modernilla tavalla tässä kuitenkin näytetään, miten vaikeaa sodan kauhujen traumatisoimien miesten on palata siviilielämään, tämä oli taatusti ennennäkemätöntä vielä 1930-luvullakin. Saksassa on sodan jälkeen kaaos, kommunistit yrittävät kaapata vallan, veteraaneja kiskotaan uudessa tilanteessa eri suuntiin. Itse henkilötarinassa on hieman liikaa sokerointia lopussa, jonka päälle vedetään vielä erittäin päälleliimatusti propagandaotoksia eri maiden sotilaallisesta varustautumisesta noin 1937. Kovakätistä pasifistista viestinvälitystä ja Whale oli tietysti oikeassakin, huonostihan siinä kävi. Elokuvana ei silti oikein vakuuta, väkinäistä koomisuuttakin oli matkan varrella selvästi yli tarpeen. Äärimmäisen hieno löytö kuitenkin arkistojen kätköistä, olen perehtynyt aika lailla Hollywoodin vaiheisiin, mutta tämä siis tuli yllätyksenä. Whale oli itse sotaveteraani ja ura hiipui nopeasti tähän leffaan kulminoituen, lopullinen päätös tuli sitten 20 vuotta myöhemmin omaehtoisena hukuttautumisena uima-altaaseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti