Chicagossa syntynyt Arthur Robison oli 1920-luvun saksalaisen ekspressionismin suuria ohjaajia, mutta en ole aiemmin tainnut miehen elokuviin törmätä. Nyt Orionissa viime hetkillä esillä ehkä kuuluisin teos vuodelta 1923, Bolognassa restaroitu kopio ja livepianossa Marko Puro. Katsomo oli tavallista täydempi ja leffan toisen näytöksen jälkeen lauantaina on kuulemma goottibileet viereisessä Dubrovnikissa. Elokuvassa ei ole ollenkaan välitekstejä, joten täysin ilman dialogia Robison yrittää tarinan harsia kasaan. Tarkkaavaisuuteni ei ollut parhaassa terässään olutraadin jälkeen ja saatoin hieman torkahdella elokuvan alkupuolella. Intensiteetti siis hieman kasvoi taikureita ja hypnoosia sisältävässä leffassa vähitellen, mutta en silti oikein saanut teoksesta otetta. Kevyttä kauhufiilistä, mutta ei tämä mikään Caligari tai Nosferatu ole. Peileillä ja toistuvilla varjoilla saadaan visuaalista näyttävyyttä, mutta loppujen lopuksi kopiokaan ei ollut kovin kirkas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti