lauantai 22. joulukuuta 2018

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Muistan Jussi Valtosen romaanin saaneen poikkeuksellisen hyvää kritiikkiä 2014 ja sitten vielä Finlandia-palkinnon. Kirjan lukeminen on ollut mielessä oma-aloitteisestikin, mutta nyt se toteutui työpaikan kirjapiirin kannustamana. Eeppistä kerrontaa, 550 sivua, kolmen eri henkilön näkökulmasta. Aihepiiri mielenkiintoinen, miljöö myös, teoksen tapahtumat sijoittuvat Suomen lisäksi USA:n ehkä ankeimpaan suurkaupunkiin Marylandin Baltimoreen. Kaupungissa on myös maineikas Johns Hopkinsin yliopisto, joka taitaa olla Valtoselle tuttu omakohtaisesti.  Dramaattista efektiä tulee elokuvamaisesti, kun 17 vuotta maan alla pysyttelevät kaskaat nousevat taas ilmaan valtavana massana 2013. Kieli on minun makuun liian runsasta, koukeroista ja kankeaa. Tarina rönsyilee kuivan huumorin kautta ironisesti moniin eri aiheisiin.

Aloitusluku kuvaa naisen näkökulmasta mustasukkaisuutta oikein uskottavasti.  Amerikanjuutalaisten ja suomalaisten kulttuurieroja pohdiskellaan perusteellisesti. Suomalaisen ns. sivistyneistön USA-inhoa tarkastellaan sarkastisesti, Jim Jarmuschia ja Tom Waitsia kyllä diggaillaan, mutta edes New Yorkissa ei haluta vierailla. Kovaa kritiikkiä Suomen ummehtuneista yliopistoympyröistä. Sekin tuntuu osuvalta, vaikka omat kokemukseni ovat jo yli 30 vuoden takaa. Sosiaalisen median parodiointi on jo hieman ehtinyt vanhentua, vaikka Valtonen siirtyykin tässä sujuvasti dystooppisen scifin puolelle. Lääkkeiden testaaminen teineillä vaikuttaa paisutetulta vitsiltä, vaikka USA:n opioidikatastrofiin suhteutettuna hymy hyytyykin. Lääketeollisuusmafiaan pureudutaan lähes John le Carrén Constant Gardenerin intensiteetillä. Satiirin kohteeksi joutuu jopa kirkonpolttohevi. 

Erilaisia aineksia on selvästi liikaa, tykkäisin enemmän tiivistetymmästä kerronnasta. Epäilin hetken tätä tekijän debyyttiteokseksi, johon on ympätty kaikki siihen asti kertynyt. Romaani on kuitenkin Valtosen kolmas. Trillerinä teos ei oikein toimi, ei varmaan ole ollut tarkoituskaan, kovin ennakoitava itse juoni on. Luin kyllä romaanin sujuvasti ja mielenkiinnolla, mutta en kunnolla vakuuttunut lopputuloksesta. Valtonen tuntuu olevan tarkka yksityiskohdissa, mutta ainakin Steve Earlen nimi tulee kirjoitettua väärin.

Ei kommentteja: