perjantai 20. marraskuuta 2020

Robert Bresson: Au hasard Balthazar



En ole käynyt elokuvateatterissa elokuun Polanski-leffan jälkeen. Tänään oli vahva tarkoitus, kun Regina esitti Ozun ennennäkemättömän mykän gangsterileffan Hijōsen no Onnan ja Renoirin pre-noirin La Bête Humainen, jonka olen nähnyt viimeksi tv:stä 1970-luvulla. Reginassa kuitenkin näkyy nyt olevan vahva maskisuositus ja kaupungin kasvavat koronaluvutkaan eivät houkuttele sulkeutumaan ihmisjoukon kanssa sisätilaan. Päätin siis vaihtaa sosiaalisen elokuvaillan soolonautintoon.

Robert Bressonin tuotannosta on jäänyt kaksi 1960-luvun elokuvaa näkemättä. Ostin ne dvd:nä vuosia sitten Oulussa asuessa, mutta elokuvat ovat jääneet odottamaan sopivaa hetkeä. Ja kuten usein käy, sellaista ei helposti tule eteen. Elokuvilla on hyvä maine ja haluan ne nähdä, mutta en kuitenkaan kovin kiivaasti. Ei näitä leffoja taideta yleensä ensimmäisinä mainita Bressonia käsiteltäessä. Mutta nyt Regina-reissun peruuntuessa tuntui tulleen sopiva aika. Dvd-koteloissa oli jäljellä vielä suojakelmutkin. 

Ensimmäisenä kaksikosta katseluun vuodelta 1966 tarina Balthazar-nimisestä aasista. Ja kuten etukäteen arvelin, tämä ei ole mikään romanttinen feelgood-komedia. Kyseessä on armoton raportti ihmisen pahuudesta, sijaiskärsijänä viaton aasi. Melkoista eläinrääkkäystä siis, ollaan jossain vuoristoniityillä Ranskan kälyisimmillä syrjäkulmilla. Pohjalla on pätkä Dostojevskin Idiootti-romaanista. Dostojevskihan oli Bressonille tärkeä, Pickpocket on melkein Rikos ja rangaistus -sovitus ja 1970-luvun Quatre nuits d'un rêveur pohjautuu Valkoiset yöt -novelliin. Balthazarin osarahoittajana oli Svenska Filminstitutet, siksi mukana on muutama ruotsalaisnäyttelijä. 

Totuttua lakonista Bressonin tyyliä, johon sopii erittäin hyvin ilmeettömänä aasityttönä myöhempi Godard-tähti Anne Wiazemsky. Aasi vaihtaa omistajaa, mutta hyvin ei käy koskaan. Pelkistetty pianomusiikki säestää kärsimystä, välillä mukaan tulee nuorisohuligaanien rämisyttävä jazz. Bresson ei ehkä ollut populaarikulttuurin osuvin heijastelija, mutta se ei kokonaisuutta häiritse. Elokuva kulkee murheen alhosta toiseen, mutta erittäin vaikuttava se on tyrmistyttävää loppua myöten. Tuskin kuitenkaan haluan ihan heti katsoa uudelleen. Ja kyllä tämä ilman muuta on Bressonin kärkitöitä.

2 kommenttia:

kirjoitti...

Itselläni myos iso kasa tiettyjä dvd-kokonaisuuksia per näyttelijä, ohjaaja, per kameramies, per tuottaja jne jne, viimeisin teema Warren Beatty (what a man), koska niitä tulee oikeastaan katseltua, who knows..

https://youtu.be/6eN_pU8g_UU

--Juha

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Minulla vain muutama dvd enää framilla, elämää suurempia; Arvottomat katson vähintään kerran per vuodenaika (3kk). Tuo mestariteos aukeaa mielialasta ja vuodenajasta riippuen aina vaan, ikäänkuin psykedeelisesti uuteen suuntaan...