lauantai 21. marraskuuta 2020

Equilibrium Sparticle Physics



New Yorkin Middletownin oluita oli Sori Taproomissa syyskuussa ja nyt uusi setti Sörnäisten Pieneen, kuusi hanaa, kaikki ennenkokeilemattomia, yksi APA ja viisi DIPAa. Espoossa olisi ollut menossa Gallows Birdin hautajaiset useine real aleineen, mutta päätin skipata ne. Itä-Helsingistä saapuvaan metroon hyppääminen vallitsevassa koronatilanteessa arvelutti, samoin Gallowsissa odotettavissa oleva tungos. Pienessä klo 12:30 oli mukavan tyhjää, joten kiskaisin session APAlla käyntiin. 5,5 %, Strata ja Citra. Hieman hedelmäistä happamuutta tuoksussa. Maussa selvästi vaniljaa, makeutta. Valmistajan mukaan seassa on kannabisaromeja, ehkäpä niin. Sitrusta on mukana, appelsiinia, mutta ei juuri katkeroa. Ei erityisen raikkaalta tuntunut. Paikalle saapunut Jukka Saukkonen hämmästeli oluen vaniljaisuutta, joten se ei ollut pelkästään oma havaintoni. Pien Brewpub, 21.11.2020. 

Ei kommentteja: