sunnuntai 13. helmikuuta 2022

PINTA Põhjala Hazy Discovery Tallinn


 Viime syksynä Varsovassa join PINTAn Hazy Discovery Portland -tupla-IPAn, joka toimi hienosti. Kyseessä näkyy olevan sarja, jonka Tallinn-versio löytyi Kohtin kaapista. Kumppanina paikallinen suuruus Põhjala ja vahvuus noussut TIPA-tasolle, 10,0 %. Hintaa tölkillä vain 6,50€. Humalat Australiasta, Vic Secret, Enigma ja Galaxy. Samea ja kuulas, appelsiinia ja ananasta, raskaasti, täyteläistä on. Maistuu hienosti, trooppiset hedelmät hallitsevat. Kuivaa on, makeus ei häiritse, jopa katkeruuttakin on. Oikein hyvää ja tuoretta, päivän kohokohta. 





Alustavassa suunnitelmassa oli vielä käydä Põrgussa ja Drinkissä. Kohtin tiskille kuitenkin pamahtivat paikalliset olutpersoonat Anna ja Phil ja päivän soolopainotteinen kierros vaihtui kerralla sosiaaliseksi. Tiskillä oli pari muutakin alan harrastajaa, joiden identiteetti ei itselleni täsmentynyt. Maistiaisannoksia siirtyi eteen ja illan kapasiteetti täyttyi. Näistä annoksista en enää tarkempia muistiinpanoja tehnytkään. Ensimmäisenä PINTA Wet Hop IPA, jota tulikin jo viime kuussa kokeiltua yhteismaistelussa. Bensaa ja karviaista tuoksussa, marjaisuutta ja hedelmäisyyttä maussa. Varmaan samaa erää aiemman kokeilun kanssa, ei erityiseen tuoreelta nytkään tunnu. Vielä kolmaskin PINTA putkeen, vanha tuttu Imperator Bałtycki maistui paahteiselta ja kuivalta. Põhjalan Marshmallow Island oli uusi tuttavuus, hyvin marsipaanisen makealta vaikutti, modernia leivonnaismakeistyylisuuntaa edustava tuote siis. Tässä kohtaa oli sitten jo siirryttävä yöpuulle hotelliin. Tallinna, Koht, 12.2.2022.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Anna ja Phil taitavat viettää tuolla aika paljon aikaa sillä olivat paikalla viikkoa aikaisemminkin.

-Juhani

Anonyymi kirjoitti...

Oletettavasti samojen hahmojen kanssa tullut tuolla joskus myös itsekin juteltua, taisi olla Kraftwerkin keikan jälkeen kun mentiin baariin.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Elegantti pariskunta spotattu männävuosina säännöllisesti myös Kampin ikkunattomassa linja-autoasemaräkälässä.