sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Tree House Seven Years Of Juice













Suoraviivaista ajoa tänään verrattuna eiliseen kaaokseen. New Havenistä moottoritietä pohjoiseen Hartfordin ja Springfieldin keskustojen läpi. Varsinkin Hartfordissa korkeita rakennuksia. Springfieldiin tullessa kiinnitti huomiota valtavat kannabismainokset tien varrella. Jazztupakka ei kai vielä laillista Connecticutissa. Keski-Massachusettsin South Deerfield saattaa kuulostaa yllättävältä yöpymispaikalta. Mutta kun kartoitin motelillta kävelyetäisyydellä kolme panimoa, joista yksi hypetetyin moderni Tree House ja toinen alan pioneeri Berkshire, niin valinta oli no-brainer. Ehdin kyllä jo tehdä Northamptoniinkin motellivarauksen, mutta se olisi ollut paljon vähemmän lupaava olutmielessä. Sunnuntai ei ole helpoin päiväkään baariaukiolomielessä. 


Olin hyvissä ajoin perillä. Jätin auton motellin parkkiin ja tallustelin hikisessä säässä pari kilometriä Tree Houseen. Tavallaan oli kävelypiennarkin olemassa. On kuullut monenlaisia kauhukertomuksia Tree Housen jättijonoista ja ennakkovarausajoista. Nyt ei varsinaisesti jonoa, mutta kymmenkunta ihmistä kerääntyi ovelle ennen aukeamista. Valtava kompleksi, pääosin punatiiltä. Sumukaljalla näköjään voi menestyä, jos tekee sen hyvin. Mutta ehkä kovin hypetys on väistämättä ohi. Mutta vieläkään Tree Housen oluita ei näytä saavan kuin omista toimipaikoista. 


Tarjolla tietysti monta erilaista heiziä. Yritin varoa, etten tilaa ennen juotua. En tietenkään ollut etukäteen niistä tehnyt listaa. Päätin ottaa vahvimmasta päästä jonkin vuosijuhlajutun, se tuskin osunut aiemmin kohdalle. 7,8 %. Sameaa on. Kuivaa, mehuista, täyteläistä. Raikasta, hyvä juotavuus, vaikka hedelmäisyys on intensiivistä. Katkeruus ei ehkä niin korkea kuin aiemmissa Tree Houseissa. Lievää yrttisyyttäkin. Oikein hyvä, mutta ei täysosuma. South Deerfield (MA), Tree House Brewing, 2.6.2024.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä paikkahan on vaan sivukonttori, varsinainen panimo ja massiivinen kompleksi on Charltonissa. Nykyään taitaa olla myös pari muuta sivuhaaraa eri puolilla Massachusettsia, eli saa näitä nykyään sentään useammasta paikasta kuin aiemmin.

Ari Juntunen kirjoitti...

Charlton on huomenna ohjelmassa.