Teoksen alaotsikkona on epähistoriallinen romaani. Se on myös jonkinlainen 1900-luvun ensimmäisen puoliskon sukukronikka, jossa ihmiset kietoutuvat itsenäisen Suomen pöyristyttäviin alkuvaiheisiin. Romaani starttaa 20.6.1944, joka on vahva ehdokas Suomen historian synkimmäksi päiväksi. Se on päivä, jolloin Viipuri menetettiin venäläisille sotarosvoille. Samana päivänä samaiset rosvot pommittivat Elisenvaaran rautatieasemaa, joka oli täynnä evakkojunia. Yleiseen tietoon murhapommitus tuli vasta 2006. Nimihenkilöt Eeva Kyyhkynen ja Aatami Rautaparta ovat Elisenvaarassa juuri silloin, mutta säilyvät hengissä. Kahdeksan Eevan lähisukulaista kuolee. Tervon romaani liikkuu tästä ajassa taaksepäin 20-luvulle asti kuvaten lähinnä Rautaparran suvun vaiheita Suomessa ja Venäjällä. Oleellista on kuitenkin mitä tapahtuu loppuvuodesta 1944. Ilkka Remeksen esikoisromaanin tapaan Tervon tarinassa Tali-Ihantala murtuu ja siviilejä raiskaava, kiduttava ja murhaava puna-armeija vyöryy Helsinkiin. Lokakuussa vallataan Vaasa ja koko Suomi on miehitetty. Urho Kekkonen julkaisee pamfletin nimeltä "Onko maallamme malttia sovjetisoitua?". Tervo on kirjoittanut teoksen helmikuun 2022 jälkeen ja se näkyy. Jälki on Suomessa samaa kuin Ukrainassa keväällä 2022.
Kirjan lopussa on henkilöhakemisto, jossa kerrotaan myös sellaisia asioita, jotka itse tekstistä puuttuvat, tai mainitaan ohimennen. Se on kovin hyödyllinen, koska henkilöitä on paljon. Tuttuun tapaan teos vilisee oikeita historiallisia henkilöitä fiktiivisten seassa. Se tuntuu toimivan nyt paremmin kuin Myyrässä. Tervo kirjoittaa hyvin, mutta lukeminen oli silti aika raskasta. Huumori on karua ja tapahtumat ovat erittäin synkkiä. Jostain syystä henkilöhahmot jäävät jokseenkin etäisiksi ja niihin on hankala samaistua. Ehkä nimipariskuntaan tarkemmin keskittyvä kerronta toimisi intensiivisemmin. Vaikuttavan massiivisen eepoksen Tervo on kuitenkin punonut kasaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti