Eurooppa-liigan pudotuspeli Stadio Olimpicolta, kaksi Serie A -joukkuetta. Ensimmäinen ottelu päättyi Bolognassa 0-0. Roman maalissa Mile Svilar, jonka isä Ratko Svilar oli myös huippumaalivahti, mukana Jugoslavia MM-ryhmässä 1982. Roman kokoonpanossa muutenkin selvästi tunnetumpia nimiä kuin Bolognalla. Silti Paulo Dybala ja Artem Dovbyk isänniltä pois. Roma hallitsi alkuvaiheita, mutta Bolognakin pirteä vastahyökkäyksissä. 22. minuutilla upea maali vieraille, argentiinalainen Santiago Castro rakensi hyvän paikan englantilaiselle Jonathan Rowelle, joka kiskoi boksin rajalta ohi Svilarin verkkoon. Bologna jatkossakin terävä, Bernardeschi hukkasi avopaikan. Ewiga. Roma piristyi, vaihtomies Pellegrini kiskoi ensin 31. minuutilla hienosti maalivahdin sormia hipoen riman ja tolpan liitoskohtaan. Seuranneen kulman Pellegrini antoi norsunluurannikkolaisen Evan Ndickan päähän, josta pallo maaliin. Roman kapteeni Cristantella myöhemmin puskumahdollisuus johtoon. 45. minuutilla epäselvässä tilanteessa pilkku Bolognalle. Federico Bernardeschi niittasi varmasti sisään. Eloisaa peliä.
Tauon jälkeen Roman Donyell Malen pääsi kahdesti kokeilemaan tasoitusta, ei tulosta. 58. minuutilla Ndicka teki karmean virheen ja Castro sivalsi Bolognan jo kahden maalin johtoon. 68. minuutilla kovan yrityksen jälkeen pilkku Romalle, Malen rankaisi kylmästi. Roma sai hengen päälle ja Pellegriniltä taas hieno vapaapotku, mutta Bolognan maalivahti hereillä. Bologna otti tehohyökkääjät Rowen ja Castron pois ja valmistautui siis puolustamaan niukkaa johtoa. Se tietysti kostautui katastrofaalisesti, 80. minuutilla Pellegrini sekavan tilanteen jälkeen tasoitti alanurkkavedolla. Yliajalla Bolognan Freuler hukkasi nolosti avopaikasta yllättävän niittausmahdollisuuden. Vierasmaalisääntö ei enää voimassa, joten jatkoaika tai jatko-ottelu seuraavaksi. Ehkä luovun typerästä suomalaisesta termistä jatko-ottelu, en ole siitä koskaan tykännyt.
Roman turkkilaiselta Çelikiltä hyvä veto 94. minuutilla, mutta ei ratkaisua. Bolognakin yritti maalia vielä epätoivoisesti, mutta tehotonta, kun valmennusjohto oli ottanut hyökkääjät pois. Romalla kovempi yritys, mutta ei tehoja kärjessä heilläkään. Sitten shokki, 111. minuutilla Bolognan Nicoló Cambiaghi vastahyökkäyksestä tolpan kautta sisään. Bologna pystyi jatkossakin pitämään palloa Roman hyökkäysalueella. Lopulta ansaittu voitto ja Romalta todella nöyryyttävä suoritus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti