Scott kirjoittaa hyvin ja yksityiskohtaisia hauskojakin anekdootteja riittää. Patti Smithin kohtaaminen teini-ikäisenä näkyy tehneen vaikutuksen ja se näkyy tietysti musiikissakin. Lontooseen muuttaneen Scottin 1983 perustaman Waterboysin kaksi ensimmäistä levyä ohitetaan lähes kokonaan, jostain syystä. This Is The Sean syntyprosessi kuvataan sitten sitäkin tarkemmin. 10 vuotta vanhempi amerikkalainen tyttöystävä Kate Lovecraft sekoittaa bändiä ja manageriporrasta. Lovecraft palaa tapahtumiin myöhemminkin silloin tällöin lähes vainoamishengessä. Tammikuussa 1986 Scott muuttaa Dubliniin ja kaksi vuotta myöhemmin Galwayhin. Monia studiosessioita kansanmusiikkisoittimien kanssa ja lukuisia miehistövaihdoksia. Tämä on ehkä kirjan antoisin vaihe, tuottajien kanssa on ongelmia, bändin sisäiset ristiriidat kärjistyvät lähes tulitaistelun asteelle. Äänityksiä kertyy valtava määrä, joista 1988 julkaistaan vain 54 minuuttia Fisherman's Blues -levyllä. Seuraavan vuoden kiertue ulottuu Ruisrockiin asti ja kirjaan on päässyt sama sauna-anekdootti, jonka Scott kertoi Kulttuuritalolla.
Scott menettää 1990 otteensa bändistä, traditionaaliset soittajat poistuvat, pari levyä floppaa. Kirjankin kerronta tylsistyy, mystiikkaan vivahtavia meditaatiopohdiskeluja on aika rasittava lukea. Vuonna 1994 Scott viettää kuukausia retriitissä Skotlannin pohjoisrannikolla Findhornissa. Avioerokin tulee. Scott tekee soolona akustisen ja sähköisen levyn, mutta kaupallinen menestys puuttuu. Vuosituhannen vaihteessa Scott kasaa bändin uudelleen ja levy A Rock in the Weary Land on ainakin arvostelumenestys. Vaikka kirjan aihe on kiinnostava ja Scott hyvä kirjoittaja, niin lukeminen oli jostain syystä raskasta ja katkonaista. Luin samaan aikaan paria muutakin kirjaa. Scottin teoksessa on vain vähän yli 300 sivua, mutta tekstiä tuntuu silti olevan loputon määrä. Informatiivinen kirja kyllä on ja varmaan erityisen kiinnostavaa luettavaa muille muusikoille. Levyntekoprosessien kuvaus on todella yksityiskohtaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti