Hagströmin kevätoluelle järjestettiin julkistus myös tekopaikalla Oulun Hartaanrannassa Varikon taproomissa. Erityyppinen tilaisuus kuin pääkaupunkiseudun lanseerauksissa, ei kutsuvieraita. Olut lyötiin hanaan klo 15 ja tiskille levitettiin tuotekuvauksia. Asetuimme Kanniaisen Timon kanssa tiskin kulmalle meet the brewers -hengessä kertomaan lisää oluesta. Tarkoitus oli myös pitää lyhyt esittely oluesta jossain taproomin kulmassa. Käytössä ei kuitenkaan ollut mikrofoneja. Todella aurinkoinen perjantai houkutteli paikan täyteen lähinnä pizzan syöjiä, joten aikeesta luovuttiin. Useimpia ei olisi tainnut voimakkaasti humaloitu maibock kiinnostaa. Muutamia kyselijöitä kävi puheilla, mutta useampiakin olisi voinut olla.
Varikon tilaamat uudet patiokalusteet olivat juuttuneet Hormuzin salmeen tai jonnekin. Kun sää oli todella upea, niin Aki Saarenpää improvisoi roudaamalla lähistön kierrätyskeskuksesta väliaikaista kalustoa panimon edustalle. Näin päästiin nauttimaan maibockia myös biergarten-hengessä. Ja oluthan oli vähintään yhtä hyvää kuin Helsingissäkin. Hieman harmittavasti tölkityksessäkin oli pieniä ongelmia, joten lopullinen saanti oli noin 1700 litraa. Kannattaa siis kiskaista kurkkuun aina tavattaessa. Helsingin ja Varikon ulkopuolella olutta tarjolla Oulussa Leskisessä ja Roosterissa, Tampereen Konttorissa ja Kuopion Kings and Queensissä. Tölkeissä myös Kuopion Hophausissa ja Hemingway'ssä. Päivittäistavarakaupoissa ainakin Oulun ja Tampereen seudulla. Oulu, Varikko, 10.4.2026.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti