Schalke v. Chelsea

Ensimmäinen tsekkaus post-Mourinho-kauden Chelseasta, kehnolta ja sekavalta näytti. Kovin varamiehinen Schalke hallitsi ensi jaksoa täysin, lukuisia maalipaikkoja, mutta ei tulosta. Erityisesti supertähti Panderin paikalla vasempana pakkina pelannut reservitoppari Heiko Westermann todella aktiivinen, ampui muutaman kerran terävästi. Chelsean Drogba sai myös avopaikan, mutta nuori Manuel Neuer gelsenkircheniläisten maalissa onnistui torjumaan. Toinen jakso alkoi samaan tyyliin, mutta tunnin kohdalla peli hyytyi kun Schalken Özil loukkaantui ja Chelsea siirsi Essienin laitapakiksi. Silti Rafinha sai poikkipuuhun ja 88. minuutilla Løvenkrands tolppaan. Tavallaan tasapeli ehkä tyydytti molempia, kun samaan aikaan Valenciassa Rosenborg järjesti verilöylyn. Kentän kuningas Schalken kymppipaikalla 19-vuotias sveitsiläissyntyinen kroaatti Ivan Rakitić.

du Bocq Corsendonk Christmas Ale

Pakkaukseen on panostettu, samppanjakorkkipullo on peltitötterössä oljilla vuorattuna. Mutta onneksi siihen ei ole pysähdytty, itse tuotekin on laatukamaa. Tummanruskea, paljon vaahtoa, lämmittävä pehmeä maltainen perusmaku, yrttisiä mausteita tuntuu jälkimaussa miellyttävän kevyesti mutta itsepintaisesti. Reseptissä mainitaan korianteri, mutta enemmänkin mieleen tulee anis, ehkä vähän inkivääriäkin. Belgioluiden tyylisuuntaa on usein turha hahmottaa, mutta kun vahvuus on 8,5%, niin värin ja maltaisuuden perusteella tämä voisi olla maustettu vahva dubbel, ehkä jenkkitermeillä imperial dubbel tai double dubbel. Onneksi ei lähellekään niin makea kuin eilinen Jenlain ja substanssia muutenkin aivan toisella tasolla, todella nautinnollinen kausiolut.

Olvi Jouluolut

Keskiruskea, hieman makea, kyllä tästä huomaa että oluesta kyse. Ei sivumakuja, ei hygieniaongelmia, tehtaan laadunvalvonta on ollut kunnossa. Taitaa olla samanlainen kuin aiempinakin vuosina. Kaikki muu kunnossa, puuttuu vain maku.

Jerry Hopper: The Atomic City

Kylmän sodan propagandatrilleri vuodelta 1952, kuvattu mielenkiintoisesti aidoilla paikoilla New Mexicon Los Alamosissa ja Santa Fe'ssa. Luin alkusyksystä Joseph Kanonin Los Alamos -romaanin, resonoi mukavasti tähän. Laatuhenkilöstöä mukana tekemässä, käsikirjoittaja Boehm, kuvaaja Lang, tuottaja Sistrom, silti tyypillisen tönkkö tuotos, pientä suspensea kuitenkin saadaan loppukuvioissa mukaan. Ilmeisesti dokumenttimateriaalia alkupuolella, ihmisten silmät peitetty mustilla suorakaiteilla. Väkivallan voimaan usko oli kova, kidnapatun pojan isä hakkaa kuulustelutilanteessa tiedot irti kommunistihyypiöstä, kun FBI:n ohjesäännöt sitovat virkamiehiä. Tyypillinen 50-luvun eisenhowerilainen perheidylli on voimissaan, välillä tunnelma on kuin Lassie-leffoissa. Parasta visuaaliset näkymät New Mexicon mesa-tasankoylängöistä, vastaavaa en muista ennen nähneeni.

Duyck Jenlain Bière de Noël

Aiemminkin kokeiltu ranskalainen sesonki- bière de garde, väri kaunis kirkas punaruskea kuin altbierissä. Mutta ei maistu altbieriltä, appelsiininkuori melkein päällimmäinen maku, mehumainen makeahko. Tämä on joltinenkin yllätys, muistikuvat kovin erilaisia, ja parempia. Siirappia ja sokeria näkyy oikein lisätynkin, miksi ihmeessä? Panimo on edelleen suhteellisen hyvämaineinen, mutta nyt on varmaan lähdetty kosiskelemaan uusia asiakkaita aivan väärällä tavalla.

Hartwall Joulu Lapin Kulta

Lapin Kulta on viime vuosina ollut vivahteikkaimpia teollisuusjouluoluiden tekijöistä, mutta tänä vuonna tuotekehitys näkyy pysähtyneen valkoisen pullon ideointiin. Väri on hailakan ruskea, vaahto katoaa rivakasti, hailakasti on mallastakin, hieman makeutta, mutta humalaa ei nimeksikään.

Athletic Bilbao v. Recreativo Huelva

Näin ensi kerran Espanjan vanhimman (1889) seuran, Huelvan. Ei mikään suuri elämys, viime kaudella hyvin menestynyt pikkujoukkue on ollut tällä kaudella vaisu, niin nytkin. Bilbao on ollut kehno jo pitempään. Maalinteko ei näyttänyt ensi jaksolla missään vaiheessa todennäköiseltä tässä ottelussa, mutta niin vain Athleticin nykylegenda Joseba Etxeberria teki kaksi maalia toisella jaksolla. Koskaan en ole Etxeberriaa pitänyt kummoisena pelaajana, mutta nyt 30-vuotiaana ja yli 50 maaottelun jälkeen on ehkä vertymässä. Sen sijaan Fran Yeste on todellinen huippupelaaja, Yeste pääsi lopussa ensi kerran tällä kaudella kentälle.

Abel Ferrara: Cat Chaser

Kaikki Elmore Leonard -filmatisoinnit ennen Get Shortya ovat kehnoja ja tämä on ehkä kaikkein surkein, vaikka Leonard itse tekemässä käsikirjoitusta. Tylsä kolmiodraama, puisevat näyttelijät (Peter Weller on ehkä kaikkien aikojen heikoin päärooleja saanut näyttelijä), löysä ohjaus ja Floridan maisematkin näyttävät valjuilta. Taustatarina liittyy USA:n merijalkaväen maihinnousuun Dominikaanisessa tasavallassa 1965, osa leffan tapahtumista sijoittuu nykyajan (1988) Santo Domingoon, tosin kuvattu Puerto Ricossa. Blondattua Kelly McGillistäkään ei pystytä hyödyntämään. McGillis omistaa nykyään panimoravintolan Key Westissä, Kelly's Caribbean Brewery, se on agendalla tammikuussa.

George Armitage: Miami Blues

Charles Willefordin nerokkaan romaanin tulkinta, jäänyt melko vähälle huomiolle, ehkä ansiostakin, ei toimi täysin tyydyttävästi. Tyylilaji on musta komedia, joka on vaikea saada kunnolla kulkemaan. Alkutekstien taustalla soiva Norman Greenbaumin Spirit in the Sky virittää hyvin tunnelmaan, kun kalifornialainen psykopaatti laskeutuu Miamin lentokentälle, jossa tappaa heti ns. kättelyssä ärsyttävän hare krishnan katkaisemalla tämän sormen. Tämän jälkeen elokuva takeltelee reippaasti ja jää melko löysäksi, ei kunnolla tavoita Willefordin absurdia visiota Miami Vicen varjopuolesta. Fred Ward ei ole oikea valinta tekohampaitaan hukkaavaksi Hoke Moseley -päähenkilöksi.

Arcade Fire: Neon Bible

Hankin tämän levyn, kun kuulin että Arcade Fire oli esiintynyt Springsteenin keikalla Ottawassa. Kovasti kehuttu kanadalainen bändi Montrealista, tämä on yhtyeen toinen levy.

Karvas pettymys, ei ollenkaan sellaista musiikkia, jota arvostan. Levystä tulee mieleen lähinnä David Bowie, ja se on minun kirjoissa todella paha juttu. Parhaimmillaan yhtye ehkä muistuttaa 80-luvun skottilaisen Waterboys-bändin lanseeraamaa Big Musicia. Mahtipontisia urkuja, jousia ja lapsikuoroja. Rockissa pitää olla kitaroita, tässä on monta kappaletta, joissa kitarasta ei ole tietoakaan. Rummut kuulostavat epäilyttävästi konevoimilla käyviltä. Sävellykset ovat enimmäkseen väkinäisiä. Tekstit yhdentekeviä, lähinnä kylmäksi jättävää uskonnollista mystiikkaa. Mutta ei kaikki aivan surkeaa ole, levyn keskivaiheilla on kaksi kappaletta, The Well and the Lighthouse ja (Antichrist Television Blues), joissa on jotain. Nopealla jolkottavalla kantrahtavalla rytmillä kulkevia kuuntelua kestäviä lauluja. Mutta liian vähän se on.

Mojo Zombies

Onnistuin osumaan pilapiirtäjämestari Jari Elsilän säästeliäästi esiintyvän bändin keikalle AC Willisikaan. Yhtyeen nettisivujen mukaan tyylilaji on dirty, mean, raw and straight forward rock and roll. Kyseessä oli juuri sitä, tunti paahtoa nasta laudassa. Ainoa hengähdystauon tapainen oli kevyempi meksikolainen tunnelmointi yhden kappaleen ajan. Elsilän kitaransoitto on bändin sydän, Wilko Johnsonilta vahvasti vaikutteita saanut energinen suoritus oli tyylipuhdas maanisia tuijotuksia myöten. Rytmiryhmään Arde ja Rape ei juuri kiinnittänyt huomiota, sehän on yleensä merkki siitä että homma toimii. Gangsterinäyttelijä Ilkka Koivulassa on ulkoista karismaa, mutta lauluosuus jäi selvästi kitaroinnin varjoon, varmaan harkitusti, se oli miksattukin hiljaisemmalle. Ymmärtääkseni Elsilä on aiemmissa kokoonpanoissa hoitanut myös laulupuolen, Koivula ei ole varsinainen bändin jäsen. Koivula tarttui muutaman kerran huuliharppuun, se ei minuun iskenyt, tuntui tulevan koko ajan liian korkealta.

Setissä oli Walking the Dogin tapaisia standardeja, mutta suurin osa vain lievästi tutunomaisia, ilmeisesti originaalimateriaalia tai harvinaisempia kovereita. Erittäin hyvin dramaturgisesti valittu rakenne, jännite pysyi korkeana koko ajan. Hurriganes-lainassa It Ain't What You Do Elsilä näytti että kotimainenkin korkein mahdollinen benchmark pystytään saavuttamaan. Oma materiaali ei ehkä kuitenkaan ole aivan klassikkoainesta, se tuli selväksi encoreissa tulleen Dr. Feelgoodin She Does It Rightin aikana, tässä kaikki loksahti täydellisesti kohdalleen ja konsertti olisi ollut hienoa päättää tähän. Tarpeettomasti bändi soitti kuitenkin vielä kuluneen ja epätyypillisemmän Born to Be Wildin lopuksi, ehkäpä jostain henkilökohtaisista nostalgisista syistä. Loistava livebändi, kysyntää varmasti olisi tiheämpäänkin konsertointiin.

Hamburger SV v. Hertha Berlin

Hyvätasoinen bundespeli, HSV näytti aluksi ylivoimaiselta, meni johtoon jo 4. minuutilla Herthan puolustusmokien takia ja ensijaksolla useampi tolppalaukaus. Hertha kuitenkin sai otteen tauon jälkeen ja tasoitti Patrick Ebertin hyvällä laukauksella. Sitten taas HSV heräsi ja 80. minuutilla Reinhardt puski vapaasti Rafael van der Vaartin keskityksestä voittomaalin. Van der Vaart pääsi vielä yksin läpi ja olisi voinut rikkoa Uwe Seelerin ennätyksen peräkkäisissä otteluissa maalinteossa, ei kuitenkaan onnistunut. Van der Vaart kuitenkin ottelun paras, saattaa olla lähdössä Valenciaan. Ehkä kannattaisi jäädä, HSV tuntuu olevan paremmassa vedossa kuin vuosikausiin.

Billy Wilder: Some Like It Hot

Billy Wilderin uran huipentuma kestää horjahtelematta toistuvaa katselua. Leffan status vain vahvistuu, se alkaa nykyään lähestyä jo kiistattomasti elokuvahistorian hauskimman titteliä. Se on myös muutenkin kaikin puolin fiksu, älykäs, kaunis ja sympaattinen. Mobsterikohtauksetkin ovat niin vakuuttavia, että tämä on myös ykkösluokan film noir. Florida-kohtaukset on kuvattu Kalifornian Coronadossa, mutta se on sivuseikka, tärkeintä on fiilis. Saattaa todellakin olla, että Palm Beach Storyn Rudy Vallee inspiroi Tony Curtisin Cary Grant -roolia, sillä Vallee mainitaan tässä suoraan. Wilder ja Curtis eivät oman ilmoituksensa mukaan tulleet toimeen alkuunkaan Marilyn Monroen kanssa, mutta sitä ei huomaa ollenkaan saumattomasta lopputuloksesta. Wilderin ja I.A.L. Diamondin dialogi on niin jumalaista, että on vaikea kuvitella kenenkään kuolevaisen sellaista sommitelleen.

Ridgeway Criminally Bad Elf Barleywine-Style Ale

Ridgeway tekee perus-Elfistä vahvempia versioita, vuosi vuodelta aina rankempia, rima nousee hieman kuin Bubka/Isinbajeva-tyyliin pikkuhiljaa. Very Bad Elf, Seriously Bad Elf, nyt siis jo vuorossa Criminally Bad Elf ja lukema on 10,5%. Alkoholi maistuu reippaasti, se on sanottava, tämä ei ole barleywine-huippuja. Mutta kuitenkin, makeutta on miellyttävän vähän, lämmittävä todellinen talvidrinkki, jälkimaku on pitkä, vaikka ei tietenkään niin kuiva kuin perus-Elfissä.

Ridgeway Bad Elf Winter's Ale

Olutihmisille joulu tulee jo kekrinä. Sesongin suman purku käynnistyy festive golden ale -maahantuonnilla uudehkosta panimosta Readingin ja Oxfordin välimailta. Kauniin vaaleanruskea väri, maltainen pähkinäinen perusmaku, jälkimaku todella kuiva, humalointi reippaalla kädellä, tiettävästi mukana amerikkalaista Cascadea. Miellyttävästi ei mausteita, jotkut brittien jouluoluet saattavat karata käsistä mausteilla varsin rivakasti. Tästä 6% -oluesta tulee jotenkin mieleen Young's Winter Warmer. Tasapainoinen briljantti pullo-olut, selvästi suunnattu USA:n markkinoille. Pullon kaulassa sentään todetaan "Santa is really from Lapland!". Reseptin mukaan valmistuksessa käytetty ohran lisäksi vehnää, ruista ja kauraa; sitä ei kyllä mausta arvaisi.

Van Honsebrouck Brigand

Yhdeksänprosenttinen punertavankeltainen tripel, ohut vaahto, mausteinen omenainen runko, makea, hieman liiankin makea. Alkoholi maistuu suhteellisen selvästi. Jälkimaku on harmittavan lyhyt, kuivahumalointi ei tunnu pääsevän esille. Aiemmat muistikuvat parempia, varmaan aika kultaa muistot, tai sitten maku tai mieltymykset ovat kehittyneet. Oluthuone Leskinen, 1.11.2007.

Greene King Ruddles Hedgerow, real ale

Pehmeä siisti helppo ale, runko on ohuehko, vähän tympeästi nitromainen, jopa vähän teollinen vivahde. Saattaa olla psykologinenkin vaikutus, kun kyseessä suuri yltiökaupallinen panimo. Hedelmäinen tämä on, ehkä jotain suorastaan lisättykin, ei sitrustyyppinen, eikä täysin Ruddles Orchard -tapaan omenaakaan, jotain muuta. Paljon pelastaa todella hyvä pitkä kuiva humalainen jälkimaku. Oluthuone Leskinen, 1.11.2007.