torstai 11. huhtikuuta 2013

Sakari Rimminen: Pilvilinna

Kotimaista elokuvadraamaa vuodelta 1970. Melkoisen heikko kopio, saattaa olla jopa 16-millinen. Alussa hippipoika kokee kovia maaseudulla, mutta nopeasti tapahtumat siirtyvät Helsingin melskeisiin. Huumeita ja seksiä, mutta ei rock 'n' rollia. Käsikirjoittajana mielenkiintoisesti Veikko Vennamon Meri-tytär. Naispääosassa nuorena kuollut Meri Oravisto. Full frontal nudity hipoo jo senaikaisia kotimaisia ennätyksiä ja marihuanan laillistamisen arvellaan olevan vain ajan kysymys. Kovasti improvisoidulta teos tuntuu, replikointi jäykkää, äänitys heikkoa. Imperialismin ja fasismin pahimmiksi kätyreiksi osoittautuvat oppikoulun opettajat, joita vastaan kapinoidaan oppilasdemokratian vivahdeikkailla työkaluilla, minkä seurauksena vapaustaistelija joutuu Sörkan vankilaan. Tuskin aivan tahatonta koomisuutta, mutta ei tämä terävältä tunnu millään tasolla.

Malmgård Emmer Porter

Lievästi paahteinen vehnäporter, 6,3%. Tuoretta tuntumaa, kypsää hedelmää. Hieman karkeaa, mutta täyteläinen mallas hallitsee kokonaisuutta. Aivan liian kylmä, ei täysin vakuuta monista hyvistä ominaisuuksista huolimatta. Oluthuone Leskinen, 11.4.2013. 

Loddon Forbury Lion IPA, real ale

Kultainen olut, pehmeää hedelmää, erinomaisessa riilikunnossa. Katkeroa kohtuullisesti, oikein nautittavaa. Mallasrunko tukee hyvin, kyseessä siis pikemminkin golden ale kuin nykynäkemyksen mukainen india pale ale. Uusi kamera, kuvat ehkä nyt parempia. Oluthuone Leskinen, 11.4.2013. 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Bayreuther Aktien Zwick'l Kellerbier, hanaversio

Tarjolla tasavaltabaarissakin Potsdamer Rex Pils, mutta päädyin baijerilaiseen zwickeliin, jota aiemmin Ruoholahdessa olen kiskonut pullosta. Näyttävä keraaminen pystytuoppi. Yllättävän karamellimaltaista, dunkel-tuntumaa. Hedelmäisyys vähäistä, karamelli hallitsee. Katkeroita minimimäärä. Berliini, Berliner Republik, 9.4.2013.

Schiffbauer Pils



Iso baari Friedrichstrassen aseman kupeessa Spreen rannalla. Jostain syystä tykkään Berliinin tästä kulmasta Schiffbauerdammilla, vieressä Ständige Vertretung, jossa tuli vuonna 2000 juotua kölschejä, paikka perustettu lievittämään Bonnista muuttaneiden virkamiesten ja poliitikkojen koti-ikävää uudessa pääkaupungissa. Republik uudempi baari, iso neliötiski, avara valoisa tila. Mainostaa 18 hanaolutta, mutta valikoima ei juuri aneemisempi voisi olla. Periaatteessa laatuoluita, mutta olutnörtille niin tuttuja. Jever, Paulaner, Schultheiss, Beck's, König, Diebels, Köstritzer, Bitburger, Radeberger, Sion. Talon olut on kirkas, viljainen, normaali. Paikassa on iltaisin olutpörssi, jossa hanaoluiden hinnat vaihtelevat kysynnän mukaan. Nyt jouduin iltapäivällä juomaan raa'asti säännöstellyillä riistotaksoilla. Yhdessä seinätaulussa tupakkakopin kyljessä Willy Brandt toteaa: Rauchen kann tödlich sein. Schwimmen auch. Toisessa huulet punattuina piippua imevä Helmut Schmidt toteaa: Prohibition kommt und geht ... Berliini, Berliner Republik, 9.4.2013.

Berliner Pilsner




Päädyin reissun lopulla vanhojen baarien tsekkaukseen, Zum Nussbaumin ohitin nyt ennenkäytynä, tarjolla olisi ollut Potsdamer Rex Pils, joka ei tarpeeksi kiihottanut. Tämä Letzten Instanz vuodelta 1621 tunnetaan Napoleonin kantapaikkana ohikulkumatkoilla ja esiintyy Philip Kerrin tai David Downingin Berliini-romaaneissa, ehkä molemmissa, varmaan myös Len Deightonilla ja Alfred Döblinillä. Tämä BKS-konsernin pilsner pitäisi olla tasokkaampi kuin muut alueen makrotuotteet. Pienillä marginaaleilla joutuu eroja nysväämään, mutta on tässä viljaa, ruohoa ja kevyesti humalan potkua. Ei kyllä ero Kindl Jubiläumiin valtava. Moniosainen sokkeloinen paikka, vanhalta näyttää tosiaan, vessan ovissa hilpeää kuvitusta. Berliini, Zur Letzten Instanz, 9.4.2013.

Georg Pils


Tällä panimoravintolalla on itselleni pientä tunnearvoa, koska täällä join ensimmäisen berliiniläisolueni 2000. Nyt taitaa jäädä reissun viimeiseksi panimoksi, alunperin ei ollut tarkoitus edes käydä. 2000 oli parempi patiokeli maaliskuussa kuin nyt hyytävän viiman pyyhkiessä Siperiasta. Paikka sijaitsee Nikolaiviertelissä mahtavasti Spreen rannalla. Tätä samaa olutta oli varmaan silloinkin. Kohtuullista täyteläisyyttä, hieman hedelmää, nokare katkeroa. On kyllä sääli, että näin hienolle paikalle on asettunut näin mitätön olutvalmistaja. Mutta turistit, niin kuin minäkin, kiskovat ilmeisesti tyytyväisenä naamaan mitä vaan eteen kannetaan. Berliini, Georg-Bräu, 9.4.2013.

Marcus Pils


Pieni huomaamaton panimobaari Alexanderplatzin lähellä, ei oikein vakuuttava ulkonäkö, hyvin hiljaista lounasaikana. Jägermeister enemmän esillä kuin oluet. Pilsissä ei mitään vikaa, mutta ei oikein muutakaan. Suodattamaton, hieman viljaa, hieman sitrusta, muistuttaa kevyitä weizeneitä. Katkerot minimissä. Berliini, Marcus-Bräu, 9.4.2013.

Lemke Zwickel



Vuonna 2000 tämä panimoravintola Charlottenburgin linnan vieressä oli nimeltään Luisenbräu, nyt Lemke on napannut sen. Zwickel-kausiolutta ei ollut Lemken Mitten toimipaikassa. Sameaa kuparia ulkonäkö. Hieman hiivaisen hedelmäinen, pehmeää, ei hiilihappoa juuri ollenkaan. Makeahkoa leipämäisyyttä, katkeroituu loppuun päästäessä. Kokonaisuus ei ole miellyttävä. Ilmeisesti joku yrittänyt syödä tiskin näyttäviä pretzeleitä, koska viereen tällätty dekoration-kyltti. Berliini, Lemke am Schloß, 9.4.2013.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Watzke Dunkles Export

Punaruskea tavallista vahvempi dunkel, 5,4%. Makea kuohkea olut, tuoreutta löytyy, mutta muuten ei oikein särmää. Ei yhtään paahtoa, karamellia ja toffeeta on, katkeroa ei. Liian makea, mutta ei virhemakujakaan. Dresden, Watzkes Brauereiausschank Am Ring, 8.4.2013.

Watzke Pils


Panimon toinen tarjoilupaikka vanhankaupungin modernimmassa osassa , pienempi baari, sentään asiakkaita täällä. Sameahko pils, yllättävän reipas katkero, hyvin kuiva. Ei samaa viljaisuutta kuin Radebergerissa, mutta humalointi jopa rankempaa. Positiivinen yllätys Altpieschnerin jälkeen. Dresden, Watzkes Brauereiausschank Am Ring, 8.4.2013.

Freiberger Pilsener

Bock ei ollutkaan hanassa, joten sitten pils syyniin. Hyvin vaalean keltaista. Saippuaista, mallas kepeää, pientä ruohoisuutta, mutta katkerot eivät kohota tunnelmaa. Freiberg ei näillä kokeiluilla kummoiseksi panimoksi kohoa. En täysin ymmärrä, miksi pilsener on freiberger, mutta muut oluet freibergisch. Jotain siinä täytynee olla takana. Dresden, Freiberger Schankhaus, 8.4.2013.

Freibergisch Schwarzbier

Korkea aika kokeilla tässä vaiheessa matkaa ensimmäinen schwarz, onhan Sachsen (Saksi-nimi tuntuu jotenkin pöljältä) tyylisuunnan ydinalueita. Melko ruskea freibergiläinen on, paahteisuutta kyllä löytyy, mutta karamellisuus peittää sen nopeasti. Tämä olisi dunkeliksikin varsin makea. Katkeroita ei ollenkaan. No, odotukset eivät olleet korkealla ja ne eivät täyttyneet. Elämä jatkuu kohti uusi pettymyksiä. Lämmetessä olut yllättäen hieman kuivenee, ehkä yliarvioin makeuden. Kyllä maltaan tukeva ote tätä hallitsee. Dresden, Freiberger Schankhaus, 8.4.2013.

Freibergisch Kellerbier



Bautzner Tor olisi auennut vasta klo 17. Joidenkin tietojen mukaan jonkinlainen baari olisi jo puolen päivän aikaan avoinna, mutta näin ei ollut. Tuskinpa oluet kummoisia silti. Neustadtissa syvemmälle, paljon baareja opiskelijatyyppisellä seudulla, kaikki kiinni maanantai-iltapäivänä. Paluu vanhankaupungin puolelle.  Upeassa rakennuksessa schankhaus pääaukiolla Frauenkirchen vieressä, sisältä tavanomaisempi. Baarin perällä käymisastioita rekvisiittana. Peräti neljä Freiberg-olutta tarjolla. Kellerbier odotetun näköistä, hedelmäistä, mutta myös karvautta havaittavissa, se ei täysin toimi katkeron tavalla. Mallastukikin hieman horjuvaa. Asiakkaita oli aluksi pari, mutta sitten jatkoin yksinäni. Melko paljon turisteja liikkeellä kaupungilla, mutta olut ei tunnu maistuvan. Dresden, Freiberger Schankhaus, 8.4.2013.

Watzke Altpieschner




Elben oikealle rannalle Neustadtiin, olin menossa Bautzner-panimon jakelupisteelle, kun huomasin sillan korvassa kultaisen ratsastajan takana DDR-laatikossa Wutzken vastaavan ravintolan. Saman tien sinne. Samea kuparinvärinen olut, mutta tuskin alt-tyyliä, koska pohjahiivalla matkaan saatettu. Yllättävän lämmintä, pehmeää, mutta ohutta. Karamellia kevyesti, hedelmää vielä hailakammin ja katkeroa sitten hieman enemmän, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Altin pähkinäistä otetta tässä kyllä on, kohtuullista kamaa. Ravintolassa kirkonkello, joka kumahti kerran klo 13. Dresden, Watzkes Brauereiausschank am Goldenen Reiter, 8.4.2013.

Radeberger Pilsner in Dresden

Tämä Radebergerin perustuote on jo blogissa arvioitu, mutta lähes paikan påällä juotuna ansaitsee uuden postauksen. Zwickeliä kirkkaampi luonnollisesti, paljon viljaisempi, hedelmä ei tunnu. Radeberger oli lähes ainoita kommunismin valtakauden kestäneitä itäsaksalaisoluita, vaikka laatuongelmia taisi olla ajoittain.  Sittemmin olut nousi huipputasolle, jolta ehkä suurkonsernin paineissa ollaan hieman laskeuduttu nykyään. Edelleen kuitenkin huippupilsner, vaikka katkeron määrää on ehkä säädetty alemmas. Mallasrunko on ihanteellinen, tasapaino saavutettu hienosti.

Radeberger Zwickelbier




Intercityjuna Prahaan ja Wieniin, mutta hitaasti eteni Dresdeniin, kesti kaksi tuntia. Uudelleenrakennettu keskusta todella näyttävä. Mahtaviin kirkkoihin on jo hieman puutunut, mutta Frauenkirche kyllä hieman hätkäyttää. Joitakin vanhoja kiviä ilmeisesti hieman käytetty, värikontrasti uudemman päämateriaalin kanssa huomattava. Aikaa myöten kivi tummenee kai samanlaiseksi kuin muissa hieman goottilaista synkkyyttä hohkavissa Dresdenin monumenteissa. Jotain omalaatuista sirouttakin kirkon pyöreissä muodoissa.

Radeberg on Dresdenin esikaupunki ja näyttävä jakelupaikka Elben rannassa Augustusbrücken korvassa. Kypsytystankkeja rivissä tiskin takana. Katutasossa kapea tila, laajenee yläkertaan, katolla terassi.  Zwickel hedelmäistä, herkullista, tasapainoista. Paljosta se ei ole kiinni, mutta silti ilmeisen vaikeaa. Tämä hakkaa kevyesti Berliinin seudun suodattamattomat lagerit. Hiilihappoa enemmän kuin Frankenin kellerbiereissä. Humalointi odotettua vahvempaa. Dresden, Radeberger Spezialausschank, 8.4.2013.