Kotimainen cocktail -kirjan julkistustilaisuus @ Kämp

Kämpin baarissa tulee harvoin käytyä, joten oli mukava pistäytyä uuden kotimaisen cocktail-kirjan julkistusbileissä. Kirjoittajina Michael Grönfors, Mikael Karttunen, Thomas Lindström ja Jarkko Nikkanen. Monesta yhteydestä tuttu viskikeisari Nikkanen siis mukana, myös Karttuseen ja Grönforsiin olen aiemmin törmännyt tässä uudehkossa roolissani seurapiiriblogistina. Cocktailit ovat itselleni lähes neitseellistä aluetta, mutta aina voi toivoa oppivansa jotain uutta. Cocktaileja oli nyt siis tarjolla, vetäisin aluksi appelsiinisen whiskey sourin. Tämä oli aluksi ihan ok, mutta jäät tuntui välittömästi murskaavan mahdolliset maut alleen. Eivätkö cocktail-geekit luota ainesosien makujen riittävyyteen, kun ne pitää tappaa jäillä? Tämä vielä korostui seuraavassa Old Fashionedissa, jossa jättimäinen jääpala puudutti poskistakin tuntoaistin, kaikki hampaat olisi voitu vetää ruosteisilla hohtimilla irti ilman mitään havaintoa. Campari-vetoisessa Negronissa oli sentään havaittavaa makua, pippuria, joulumausteita. Ikävä kyllä vihaan lähes fanaattisesti joulumausteita. Viimeisessä Hendricks-ginidrinkissä tunkkainen tuorekurkku hallitsi makua liikaa. Saatan olla toivoton tapaus, mutta pitää yrittää tutkia kirjaa jossain välissä, ehkä tässä touhussa on jotain järkeä. Muuten tilaisuus oli kaikin puolin miellyttävä. Työnjako kirjassa oli suuntaa-antavasti Grönfors historia, Karttunen reseptit, Lindström alkoholi, Nikkanen viski. Tai jotain sinne päin, pyydän anteeksi kaikkiin suuntiin. 

Anarchy Warhead

Ajattelin ottaa after film -fiiliksissä toiseksi olueksi Sorin Dog Sled Fuelin, mutta baarimestari Kusti haistoi veren, nyt on hophead baarissa, ja esitteli pohjoisenglantilaisen Anarchyn pullo-oluen, jota en pystynyt vastustamaan. 10%, 100 IBU, 100 min IPA hieman Dogfish Head -tyyliin. Pihkaa ja kermatoffeeta tuoksussa. Toffee ja pähkinä jatkaa maussakin, voisi epäillä diasetyyliäkin, mutta ei tämä sinne sentään käänny. Hedelmäisyyttä on, mutta ei edellisen Alechemyn greippiä. Nyt on runkoa tukevasti, vaikka alkoholi ei tunnu. Ei enää kovin tuore, aromaattisuus ehkä päässyt karkaamaan, vihannes kuikuilee taustalla. Katkeroa on runsaasti, mutta lievä juuresmaisuus häiritsee loppusuorallakin. Ehkä Sori olisi ollut raikkaampi (ja ainakin halvempi), mutta en kadu valintaa. Angleterre, 16.11.2016.

Alechemy EH54 IPA

Orionin elokuvaelämyksen jälkeen reflektoitumaan kulman taakse. Skotlannista IPAa, 5,7%, hyvin greippinen etuosa, hyvin katkera takaosa, mallasrunko keskellä voisi olla tukevampi, mutta hyvä näinkin. Erittäin hyvää West Coast -meininkiä kaikin puolin, ehkä tämä on loppujen lopuksi APA, mutta silti oikein nautittava. Caskina voisi väräyttää vieläkin enemmän. Angleterre, 16.11.2016.

Robert Culp: Hickey & Boggs

Luin joskus 1990-luvun alussa ylistäviä arvioita tästä varsin tuntemattomasta neonoirista. Kyseessä on näyttelijä Robert Culpin ainoaksi jäänyt ohjaustyö vuodelta 1972, originaaliskriptin kirjoittaja paremmin alan miehenä tunnettu Walter Hill. Culp ja Bill Cosby vetävät pääroolit 1960-luvun komediallisen menestystv-sarja I Spyn tapaan. Yritin kiihkeästi kymmenisen vuotta nähdä tätä elokuvaa, huonolla menestyksellä. Ilmeisesti VHS oli julkaistu Suomessakin 80-luvulla, mutta sitä en älynnyt tsekata. Sittemmin ehdin jo unohtaa tapauksen, mutta nyt se kutkuttavasti iskeytyi Orionin syysohjelmistoon. 

Ei mikään kirkas kopio, mutta ehkä Los Angelesin smog heijastuu tälläkin tavalla hauskasti. Ei mikään suoraviivainen juoni, paljon henkilöitä, ponnahdellaan aluksi siellä täällä. Ei mitään Beverly Hills -glamouria, nyt ollaan L.A.:n karummilla kulmilla. Hickey ja Boggs ovat hieman anakronisesti yksityisetsiviä, lajinsa viimeisiä, ajat ovat kovat, miesten parisuhteet ovat kariutuneet tai kariutumassa, alkoholismi uhkaa, roskaruoka maistuu, autot ovat lommoisia, asunnot kälyisiä. Miehet saavat tehtäväksi etsiä kadonneen naisen ja terrierimäisellä sinnikkyydellä miehet heittäytyvät asialle, vaikka asiakaskin katoaa välillä. Ruumiita alkaa kertyä tasaiseen tahtiin ja virkavalta hermostuu vähitellen kaksikon jälkien selvittelystä yhä enemmän. Huumoriakin tässä tarinassa on, mutta ei todellakaan mitään Cosbyn ja Culpin I Spy -tasoista farssia. Asetelma on koko ajan alakuloinen ja siitä mennään aina vain alaspäin. 

Tykkäsin kovasti, vaikka ei nyt aivan Friends of Eddie Coyle -tasolle päästykään. Los Angelesin skid row -miljöö on anastettu todella vakuuttavasti, koko ajan odottaa Charles Bukowskin horjuvan kulman takaa viskipullo kädessä. Vieraillaan sekä football- että baseball-stadioneilla varsin dramaattisissa merkeissä. Hillin kässäri ei ole tarpeeksi monipuolinen verrattuna alan romaaneista muokattuihin skripteihin, joten lievää klappia tulee sieltä puolen. James Woods vetää pienessä roolissa yhden varhaisimmista suorituksistaan, yhtä intensiivisesti kuin aina myöhemminkin. Kaikki muutkin näyttelijät, yllättäen Cosbyä myöten, ovat todella vakuuttavia. Culpin ohjaus ei ole terävimmästä päästä, mutta silti ihmetyttää, ettei mies saanut uutta tilaisuutta. Ehkä kokonaisuus oli sittenkin liian synkkä, aikakauden yleisilmeeseenkin suhteutettuna.

Bryggeri Helsinki Plain Porter

Työpaikan kirjapiirin kokous oli Katajanokan vankilahotellin kellariravintolassa, jossa kohtuullinen burgeri henkevän keskustelun lomassa. Digestiiviksi takaisin Sofiankadun panimoravintolaan, nyt uutta porteria, 5,1%. Hedelmää ja paahtoa, hieman makeampi kuin odotin, katkeroakin lievästi takasuoralla. Taas hyvin tuoreen makuista ja nyt runkokin täyteläisempi kuin Sylviassa. Ei auta kuin ihailla Bryggerin jatkuvaa no-nonsense -linjaa, tyylipuhdasta streittiä kamaa pukkaa tasaisesti. Bryggeri Helsinki, 14.11.2016.

Bryggeri Helsinki Sylvia

Viimeinen talvipäivä ilmeisesti Helsingissä ennen lumen ennustettua sulamista. Siirryin kaupungin vanhaan ytimeen aperitiiville ennen työpaikan kirjapiirin istuntoa. Bryggeri Helsinki on lainannut jouluoluensa nimen Oulun Sonnisaarelta, tosin Oulussa tämä tehtiin lähes kaksinkertaisella vahvuudella. Nyt siis vain 4,4%, hyvin maltainen tuoksu ja maku noudattelee samaa linjaa. Kuohkeaa pähkinää, lievästi hedelmää, ei juurikaan katkeruutta. Mutta ei joulumausteita, luojan kiitos. Kokonaisuutena hyvin puhdas, mutta vaisuhko ohutrunkoinen tapaus. Otin oluestakin kuvan, mutta se tärähti sen verran, ettei kannata tähän liittää. Bryggeri Helsinki, 14.11.2016.

Ross Thomas: The Seersucker Whipsaw

Ross Thomasin kolmas romaani vuodelta 1967. Merkillinen nimi tarkoittaa puuvillajusteeria, tässä kontekstissa puuvillapukuista poliittista kampanjapäällikköä, joka käyttää kaksiteräistä tai kahteen suuntaan vetävää taktiikkaa. Romaani käynnistyy Denveristä, mutta sijoittuu harvinaisesti Thomasin tuotannossa Afrikkaan. Kyseessä on Albertia-niminen fiktiivinen valtio Länsi-Afrikassa Guineanlahdella, muistuttaa jonkin verran Ghanaa tai Nigeriaa. Valtio on itsenäistymässä brittikolonialismin ikeestä ja maassa järjestetään presidentinvaalit. Kaksi amerikkalaista palkataan yhden ehdokkaan leipiin, nimihenkilö kampanjapäälliköksi ja toinen kirjoittamaan puheita. Heidän tehtävänään on maustaa kampanjaa amerikkalaisella razzamatazzilla.  Thomas oli töissä Nigeriassa ennen kirjailijauraansa, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Ubondo-nimiseen kaupunkiin, joka muistuttaa jonkin verran Ibadania, joka oli 60-luvulla Nigerian suurin kaupunki.

Romaani starttaa hyvin, Thomasin chandlerilainen tyyli oli näihin aikoihin puhtaimmillaan. Uskottavuus alkaa hieman karista, kun amerikkalaiset aloittavat romanssit eurooppalaisten naisten kanssa keskellä pimeää Afrikkaa. Tarinakin jää hieman junnaamaan ennen räväkkää loppuratkaisua. Silti taas erittäin nautinnollista tekstiä. Afrikka-kuvaus ei tunnu juurikaan vanhentuneelta, ainakaan asiat eivät ole Nigerian seudulla parempaan suuntaan menneet 50 vuodessa.

Ukraina - Suomi 1-0

Koleassa Odessassa Ukraina ryhmitti avaukseen kovimmat tähtensä Konopljankan, Jarmolenkon ja Kovalenkon. Hyvin varamiehinen Suomi melko puolustuksellisella kuviolla liikkeelle ja Ukraina rynni innokkaasti alusta alkaen. Kravets puski ensin tolppaan ja sitten 24. minuutilla Konopljanka jätti Toivion seisomaan ja hyvä syöttö luukulle, Kravets niittasi häkin lähes ylimielisesti. Suomi sai yllättäen pari paikkaa jakson lopulla, puolustusvirheestä Pukki pääsi avotilanteeseen, Pjatov torjui jalalla. Sitten Arkivuo keskitti Mattilalle, mutta pusku kohti Pjatovia. Ei kovin systemaattista peliä kummaltakaan, mutta yllättävän hyvin Backen joukkue nyt pysyi vauhdissa. 

Sekavaa peliä myös toinenkin jakso. Suomen vaihtopelaajat Markkanen ja Lam välillä pirteissä otteissa, mutta Markkanen nosti läheltä ohi. Hradecky torjui reaktiolla Konopljankan vedon. Varsin sekavaa touhu yleisemminkin Ukrainassa, Ylen selostajaa ilmeisesti tönittiin katsomossa. Lopputulos tietysti ratkaisee, Backen Suomi on ollut ennennäkemätön katastrofi. Useampi vuosi on nyt mennyt ihmetellessä, että Suomen maajoukkue ei voi tästä enää syvemmälle sukeltaa ja sitten se on tehnyt juuri sen. Nyt ollaan totaalisti maailman pohjalla ja tilanteeseen ei ole näkyvissä mitään parannusta. Vielä 20 vuotta sitten heitin hilpeästi toiveen, että Suomi selviää elinaikanani jalkapallon arvokisojen lopputurnaukseen. Nyt kaikki toiveet ovat hiipuneet, ei tule tapahtumaan.

Ruokaa ja juomaa Länsi-Uudellamaalla

Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy (Visit South Coast Finland) kutsui bloggareita tutustumiskierrokselle Helsingin länsipuoliseen maastoon. Tämä mahtui onnekkaasti kalenteriini ja hyppäsin bussiin Kiasman edestä. Luulin että paikalla on kymmeniä osallistujia, mutta loppujen lopuksi kahden sairastapauksen jälkeen mukaan lähti kuusi kirjoittajaa. Olutosastoa edusti itseni lisäksi Tuopillisen Jouni. Ruokapuolelta olivat mukana Alisa, Petra ja Helinä & Tuomo. Huippusosiaalinen Tuula Kleiman toimi oppaana ja autoa ohjasti Krister Aalto.
 

Alkuun saatiin hieman yllättäen sotahistoriallista osuutta, kun Siuntion linnan vieressä osui eteen rakennus, jonka seiniin oli jätetty venäjänkielistä kirjoitusta. Tämäkin seutu kuului Neuvostoliitolle 1944-1956 vuokrattuun Porkkalan alueeseen. Ensimmäinen pysähdyskohde oli Siuntiossa monitoimimatkailuyritys SE-Action, jossa nautittiin aamiaismunakas ja paikan tunnettua marjaisaa jäätelöä.
 

 

Seuraavaksi siirryimme kapeita lumisia pikkuteitä pitkin Fagervikin ruukin kautta Rågön saareen Calliola-nimiseen monikäyttöiseen konferenssikeskukseen. Täällä aikataulu sakkasi jonkin verran, koska isännät tarjoilivat kolmen ruokalajin lounaan viimeisen päälle. Kuhaa, sorsaa, sorbettia douglaskuusikeitolla ja neljällä eri viinillä, joista varsinkin eteläafrikkalainen late harvest -jälkiruokaviini oli poikkeuksellisen monimuotoinen. Ehdin kiskaista välissä Vakka-Suomen Raseborgs Slottsöliä, maltainen täyteläinen lager, jossa koiruohoa mukana. Calliolan isäntä Kari Kasanen kertoi paikan suunnitelmissa olevan oman panimon avaaminen. Calliolan kompleksissa olisi ollut monenlaista nähtävää päärakennuksen ulkopuolella, mutta emme ehtineet tutkia aluetta tarkemmin.
 

Rekolan panimovierailu Fiskarsin ruukkikylässä jäi hieman suunniteltua lyhyemmäksi. Jari Leinonen kertoi kuitenkin nopeasti panimon toiminnasta ja saimme hieman maistiaisia oluista juustojen ja muiden pikkupalojen kanssa. Rekolan sahti maistui varsin banaaniselta, mutta hyvä juotavuus verrattuna moniin muihin mahtityylisuunnan edustajiin. Amerikan Serkussa oli kovasti hiilihappoa, pullo tyhjeni itsestään avaamisen jälkeen. Nopeasti vilkaisimme taproomin läpi Ägräs-tislaamon laitteistoa.
 

Rekolan panimo toimii tyypillisessä teollisuushallissa historiallisesta ympäristöstä huolimatta. Mustion panimo samantapaisessa ympäristössä oli majoittunut pikantimmin vanhaan punatiiliseen veturitalliin. Varsin pienimuotoinen valmistamo, koko tuotanto pullotetaan käsipelillä. Kolme maistiaisolutta, Amber Ale oli varsin maltainen matalaprofiilinen olut, Talvioluessa oli lievästi joulumausteita, mutta kepeä paahteisuus hallitsi silti. Itselle kolahti parhaiten Pale Ale, jossa oli reippaasti Chinookia ja muita jenkkihumalia, voimakasta sitrushedelmäistä aromaattisuutta, kohtuullinen runko ja perätilassakin täytettä. Reissun viimeisenä ohjelmanumerona Mustion Linnankrouvissa vielä täysi ateria, tällä kertaa pääruokana kuhaa, pyytäjänä ravintolan oma tilauskalastaja.
 

Siis varsin ruokapitoinen sisältö päivällä ja ilmeisesti erittäin korkeatasoinen sellainen. Itse en kykene sitä kunnolla arvioimaan, mutta kaikki maistui hyvältä, paljon uusia makujakin. En tehnyt ruokien yksityiskohdista muistiinpanoja, ehkä alussa mainituista ruokablogeista löytyy niistä lisätietoja. Olen mm. Lohjassa ja Fiskarsissa kierrellyt joskus 00-luvun alkupuolella, mutta muuten seutu oli itselleni tyystin uutta. Aika erikoinen ympäristö, linnoja, kartanoita, ikivanhaa teollisuutta. Rekolassa ja Mustiossa oli tietysti hauska tsekata panimot. Nekin tuntuivat korostavan ruokayhteyttä oluissaan, varsinkin Rekola.

Warpigs Mo’saic Mo’Problems

Takaisin Sörnäisten Suvilahdesta Vaasankadun paheellisille kulmille. Molotowissa silmälasit huurtuivat pahasti, mutta lopulta sain tarkennettua katseen naurettavan epäselvälle hanataululle, josta päätin tilata uutta kööpenhaminalaista IPAa. 6,2%, marjaisen hedelmäinen, ei kovin puhdas, jopa ikävän mansikkaista, tämä on Warpigsin heikompaa settiä. Peräkärry on kytketty, mutta aika kevyttä katkeruutta se kantaa. Kuva on pimeä, mutta parempaan en pystynyt hämärässä täydessä baarissa. Kaikilla muilla asiakkailla näytti olevan istumapaikka, mutta itse jouduin seisomaan tiskin ulkokehällä. Tämä on toki tuttua mm. Oluthuone Leskisestä 90-luvulla, joten ei hämminkiä, mutta nyt varttuneemmassa keski-iässä tulee mieleen miellyttävämpiäkin miljöitä nauttia oluita. Baarista tykkään edelleen, mutta ehkä välttämättä ei kannata perjantai-iltana tänne ängetä. Molotow, 11.11.2016.

Carlsberg Raudonų Plytų Bocmano Ūsai

Stadin Panimobaarissa pitkästä aikaa, mutta taas jokin massiivinen spesiaalitilaisuus paikasssa. Hyvä kun seisomaan mahtui, saksankielinen jengi veti safkaa naamaan kaksin käsin. Tarjolla Liettuasta hanassa jenkki-IPAa, nimellä Brick by Brick Bosun's Moustache, mutta oluen oikea nimi ilmeisesti otsikossa näkyvä. Tämä on Carlsbergin Klaipedan (Itä-Preussin Memel) tehtaassa rustattua kamaa, tulee mieleen Hartwallin Polar Monkeys -vedätys craftaajien pään menoksi. 6%, vahva vaahto, lievästi sameaa. Pihkaista sitrusta, mansikkainen sivumaku. Runko ohut, mutta brittityylinen kapea katkeruus takatilassa ihan ok. Saippuaa kertyy, mutta ei tämä erityisen huono ole. Lievästi siis positiivinen suoritus. Stadin Panimobaari, 11.11.2016.

Plevna James Brown Note Ale

Siirryin Harjusta Kallion puolelle kirpeässä pakkassäässä, Vaasanaukiolla ei suurempaa häiriökäyttäytymistä. Täysi baari, mutta takaseinältä varttuneet naishenkilöt siirtyivät sopivasti pois, joten sain istumapaikan. Tampereelta vitsikkäästi edesmenneelle ykkössieluveljelle nimetty brown ale, 5,6%. Pähkinäistä makeutta, pieni kapea katkeruus takatilassa. Aika kuohkeaa kuitenkin, hedelmää pehmeällä tavalla. Pihkaa myös, ei perinteisen yksiulotteinen brown ale. Ei tämä kuitenkaan Plevnan parhaiden oluiden tasolle pääse. William K Kurvi, 11.11.2016.

Rodenbach Alexander

Tämä Flanderin punainen hapan olut oli yksi suurimpia elämyksiä Tennispalatsin Vastarannan Kiiskessa 1990-luvun alkupuolella. Viime vuosina en ole olueen törmännyt, ei mikään ihme, koska käsittääkseni olutta ei ole valmistettu. Äskettäin skippasin tämän Olutexpossa, koska tuote kovin tuttu. Mutta nyt sitten annoin periksi, kun olut saapui juuri hanaan Vaasankadulla. Kirkas punainen olut, hapan marjainen tuoksu. Maku on hapan, mutta odottamattoman karamellisen makea. Limulambicia? Ei sentään, kirsikkaisen makeaa tämä on, mutta muistikuvat oluesta ovat paljon kuivemman punaviinityylisen tanniinisia, tietysti happamuudella monipuolistettuna. Ei supista suuta, happamuusefekti jää suutariksi. Ei nyt kolahtanut yhtään näin makeana, suuri pettymys. Hilpeä Hauki, 11.11.2016.

Tempest Brave New World IPA

Raskas viikko takana, lunta on tullut tupaan monella rintamalla, raahauduin Vallilasta Harjun puolelle luotettavaan kalaravintolaan. Skotlannista uusi panimo, uljas uuden maailman IPA, 7,4%, 70 IBUa. Sitrusta kuohkeasti, raikas hedelmäinen runko, mallas komppaa hyvin. Mutta alitehoinen perämoottori ei jaksa työntää runkoa kunnon vauhtiin, katkeruutta ei ole tarpeeksi. On tämä silti aika hyvä. Hilpeä Hauki, 11.11.2016.