Jean-Luc Godard: A bout de souffle

Godardin esikoinen pitää edelleen pintansa. Tuoreus, älykkyys, inspiroitunut keveys, ote ei tunnu vanhenevan. Tätä on matkittu 50 vuoden aikana kyllästymiseen asti, Suomessakin, mutta samaan kuohkeuteen ei ole päästy. Jean-Pierre Melvillen cameo jaksaa hämmästyttää, mies kun sitten jatkossa irrottautui niin reippaasti nouvelle vaguesta. Tarina ei ole kummoinen, mutta se ei ole oleellista tässä tyylilajissa. Bogart-kunnianosoitus menee vähän naurettavaksi nykykatsannossa, sen olisi voinut tehdä tyylikkäämminkin. Sen sijaan käynti Budd Boetticherin Westboundissa säväyttää edelleen, samoin Belmondon ensimmäiset repliikit kameralle. Jazz-musiikki luo tunnelmaa ehkä enemmän kuin on aiemmin tullut ajatelleeksi. Ei tämä haltioittava mestariteos ole, tyhjäkäyntiä on, tiiviimmäksi sen olisi saanut. Pariisin haltuunotto on kyllä suvereenia, parempaa kaupunkielokuvaa on vaikea kuvitella.