Wendersin Berliini-leffa kolahti ensi näkemällä 1987 kovasti. Fantasia ei ole koskaan kiinnostanut, mutta tässä se tarjoiltiin niin arkisesti, että pystyin sen hyväksymään. Rujo kaupunkiromantiikka, rock-musiikki ja Wendersin omalaatuinen ristiriitainen populaarikulttuurinäkemys nivoutuivat vähintään yhtä vakuuttavasti kuin Der amerikanische Freundissa tai Paris, Texasissa. Wendersin Im Lauf der Zeitia en silloin ollut vielä nähnyt. Berliini-elokuvan myöhemmät katselut ovat olleet kerta kerralta laimeampia ja jopa vaivaannuttavia. Wendersin uusin tuotantokin on ollut osittain masentavaa. Nyt takana pitempi tauko ja katsoin tämän kiinnostuneena uudelleen.
Elokuvan rasitteena on runollinen kertomusteksti, ilmeisesti Peter Handken suoltamaa. Ei kerta kaikkiaan toimi. Varsinkin toistuva "Als das Kind Kind war"-loru saa kiristelemään hampaita. Liian paljon hajauttavia sivuhenkilöitä, erityisesti alkupuolella. Löysää, väljää, Wendersin helmasyntejä, metaelokuva-asetelmakin on monesti toiminut paremmin kuin tässä. Mutta paljon on hyvääkin, Solveig Dommartinin kauneus kestää, sota-aikaiset ja sodanjälkeiset kuvat raunioituneesta Berliinistä eivät ole kaikkein tavallisimpia, Potsdamer Platzin joutomaa ja varsinkin muuri on otettu haltuun mielenkiintoisesti, viime hetkillä. Muutama lyhyt väläys itäpuolelta, Wartburgit ja Trabantit, Prenzlauer Bergin boheemi rähjäisyys, loistavaa. Viittaukset Stauffenbergiin ja Philip Marlowen kissaan. Ei lähelläkään Wendersin parhaita, mutta kohtuullinen tuhlaajapojan paluu Amerikasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti