Pekka Myllykosken kiinnostuksen kohteet eivät olleet täysin samanlaisia kuin itselläni. En erityisemmin välitä luontoasioista ja oluestakin olen eri tavalla innostunut. Outlaw-kantria olin kuitenkin kuunnellut jo ennen vuotta 1986, jolloin Freud, Marx, Engels & Jungin Särkynytsydämiset ja Buuri Johannesburgista alkoivat soida radiossa. Esikoisalbumin nimi oli Rintaan pistää, sukat haisee, enkä pidä Jeesuksesta. Projekti vaikutti aluksi huumoriaktilta, mutta pian valkeni, että bändi oli, jos ei nyt tosissaan, niin ainakin ammattimaisella otteella liikkeellä. Sen huomasin viimeistään 1987 Oulun Rattorin keikalla, bändi oli erinomainen liveorkesteri, enemmän rockia kuin kantria. Erityisesti on mieleen jäänyt tehokas Honky Tonk Women –versio Soittoruokaloiden naiset. 1988 Oulun Pomfeliksessa ja 1989 Raahen Nätterissä meno oli yhtä kovaa. Sittemmin ei livekeikkoja kohdalle osunut, mutta olen seurannut bändin vaiheita vaihtelevalla intensiteetillä.
Myllykoskella oli pitkään terveysongelmia, mutta lopullinen lähtö tuntui silti raskaalta. Vääntäydyin käsittelemään asiaa Tavastialle muistokonserttiin. Edellisestä Tavastian keikasta onkin vierähtänyt yllättävän kauan, viimeksi Nick Lowe 2005. Olennaisesti klubi ei näyttänyt muuttuneen. Arto Pajukallio juonsi illan konsertin, house bändinä Freukkarit eri inkarnaatioissaan, solistit vaihtelivat koko ajan, oli muitakin esiintyjiä Moog Konttisen triosta lähtien. Homma kesti yli neljä tuntia, mutta hyvin jaksoin loppuun asti. Fiilis oli osittain haikea, mutta ei hautajaismainen, ei pitkiä puheita, annettiin Myllykosken tekstien ja suosikkikappaleiden puhua puolestaan.
Alkupuolen kohokohtia oli Guy Clarkin L.A. Freeway, yksi kaikkien aikojen suurimpia suosikkejani. Kevyet Mullat -kokoonpano esitti teoksen Myllykosken suomalaisilla sanoilla "Pois tältä valtatieltä", jota en muista aiemmin kuulleeni. Joe Elyn Because of the Windin suomennos "Tuuli puita taivuttaa" Myllykosken ensimmäiseltä soololevyltä tuntui myös tuntemattomalta. Maria Hänninen esitti vakuuttavasti John Prinen Angel From Montgomeryn. Henkilökohtaisesti herkin hetki osui Tom Russell -muunnos Danny Show'n kohdalle. Riipaisevassa elokuvamaisessa kappaleessa räntäsade Kälviän tiellä tiivistää jotain, joka on aina kouraissut syvältä. Tapahtuman loppupuolella tempo ja intensiteetti kasvoivat. Maya Paakkari veti verevällä tunteella Tom Russellin Jaloviinaa ja Heikki Salo lauloi Mystisen metsätyömiehen, jota piti Myllykosken kaikkein parhaana sanoituksena. Olen samaa mieltä. Mato Valtonen esitti karismalla En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa ja lopun yhteislauluna kiskaistiin Särkynytsydämiset, Guy Clarkilta sekin tietysti. Asianmukainen muistohetki, Myllykoski voi olla muualla, mutta tuotanto säilyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti