lauantai 31. joulukuuta 2011

Benjamin Whitmer: Pike

Amerikan sisämaan vanhin suurkaupunki Cincinnati on hyvin mielenkiintoinen paikka, mutta se esiintyy populaarikulttuurissa yllättävän harvoin. Muutama vuosi sitten lukemani Craig Holdenin historiallinen rikosromaani sijoittui kieltolain ajan Cincinnatiin. Tämä tuore moderni noir-romaani starttaa tiheästi, kun korruptoituneen poliisin suorittama raaka murha käynnistää monipäiväisen rotumellakan Cincinnatissa. Tämäkin on periodiromaani, sijoittuu 80-luvulle. Ellroy-tyyppistä kerrontaa Ohion laaksossa, Cincinnatin ohella liikutaan ränsistyneessä pikkukylässä Kentuckyn vuorilla. Tapahtumia ei kaunistella, väkivaltaa on rankasti, lasten hyväksikäyttöä kuvaavat kohtaukset ovat lähes ennenkuulumattoman pöyristyttäviä. Lyhyitä lukuja, lauseet hieman pitempiä, eleettömäksi hiottua dialogia. Henkilöhahmot yhteiskunnan alimmiksi poljetuilta tasoilta, jonkinlaista yhtenevyyttä Daniel Woodrellin Winter's Boneen. Springsteen oli ajankohtana suosituimmillaan, Born in the USA:n laulut tuntuvat soivan tapahtumapaikoilla koko ajan. Huumoria on, se on sysimustaa, mutta sitä kuitenkin on. Tekstissä on runollista hehkua, mutta se on silti todella riisuttua. Loppuratkaisussa Jim Thompsonin kaikuja. Ei mikään miellyttävä lukukokemus, mutta hyvin vaikuttava. Tämä on nelikymppisen Whitmerin esikoisromaani, hyvin pienen kustantajan julkaisu, mutta laajempaakin mainetta Whitmerille voisi ennakoida.

Ei kommentteja: