sunnuntai 7. elokuuta 2016

David J. Hogan: Film Noir FAQ

Olen vuosien varrella hankkinut varsin mittavan kokoelman film noir -kirjallisuutta. Viimeisenä viitenä vuotena en ole enää seurannut tarjontaa, joten nyt Kallion kirjastossa katse nauliutui tähän uudehkoon (2013) teokseen. Omituinen nimi, ilmeisesti osa laajempaa FAQ-kirjasarjaa. Mutta tämä ei ole mikään löysä Frequently Asked Questions -pläjäys, vaan täysipainoinen kokonaisesitys klassisesta noirista. Hogan on valinnut 200 elokuvaa kaudelta 1940-1960 ja kirjoittaa jokaisesta parin sivun tiheän analyysin. Otto Premingerin Laurasta aloitetaan ja Alfred Hitchcockin Psychoon lopetetaan.

200 elokuvaa on riittävä määrä, jotta kaikki keskeisimmät klassikot saadaan mukaan. Hoganin valinnoista ei ole juuri nokan koputtamista. Yhtään mestariteosta ei nähdäkseni jää ulos. Rajatapaukset ovat tietysti makuasioita. Hogan kurkottaa 1930-luvulta mukaan Fritz Langin Furyn (1936) ja ottaa mukaan useita värileffoja, Niagaraa ja äärimmäisen kirkasta Vertigoa myöten. Ei kuitenkaan esim. Ylen äsken esittämää Desert Furya. Wilderin Sunset Blvd on mukana, mutta Hustonin (quasi-noir) Key Largo ei. Noirwesternit jää pois, mutta komedioita Hogan kommentoi, pari mielenkiintoista näyttäisi löytyvän: vähemmän lupaava Abbott and Costello Meet the Killer, Boris Karloff (1949) ja The Good Humor Man (1950). Myös Bob Clampettin cartoon noir The Great Piggy Bank Robbery tulee mainittua, mutta ei Tex Averyn The Shooting of Dan McGoo.

Hogan jakaa teokset seitsemään lukuun. Otsikkoina mm. The War Between Men and Women, A Cop's Life ja The Unsprung Mind. Lukujen sisällä edetään kronologisesti. Yhteisiä teemoja leffoista taatusti löytyy ja jaottelulle löytyy perusteita. Itse olisin ehkä ollut tyytyväinen puhtaaseen kronologiseen etenemiseen. Elokuva-analyysien ohella Hogan kirjoittaa napakoita "case fileja" alan merkittävistä tekijöistä: ohjaajista, kirjoittajista, näyttelijöistä, kuvaajista. Lyhyt arvio myös brittinoirista, mutta ei muiden maiden vastaavista tuotoksista.

Perinteisimmistä klassikoista Hogan ei ehkä saa uutta irti, mutta aina on yhtä hauska peilata omia muistoja kirjoittajan näkemyksiin. Robert Siodmak jää ehkä liian pienelle huomiolle, mm. The File on Thelma Jordon sivuutetaan. 200 elokuvan joukkoon löytyy kaltaisellenikin noir-fanaatikolle uusia löytöjä. Esim. kanadalaiseen kirjoittajaan John C. Higginsiin en ole oikein kiinnittänyt huomiota. Higgins kirjoitti keskeisimmät Anthony Mannin noirit ja mm. kiinnostavan Shield for Murderin (1954), William P. McGivern -sovitus, ohjaajana näyttelijälegenda Edmond O'Brien. Ohjaaja Jack Bernhard on jäänyt tsekkaamatta, Decoy ja Blonde Ice kuulostavat lupaavilta. John Berryn Tension (1949) olisi nähtävä, mukana Audrey Totter ja Cyd Charisse. Samoin Beverly Michaelsin tähdittämät Pickup ja Wicked Woman, näitä riittää.

Mukavasti Hogan tuo esille joitakin omia suosikkejani, jotka ovat jääneet aika varjoon alan kirjoittelussa. Esim. John Farrow'n Where Danger Lives, David Millerin Sudden Fear ja Henry Hathawayn The Dark Corner. Mutta mm. Felix Feistin The Threat ja Michael Curtizin The Breaking Point uupuvat.  Kirjan lopussa Hogan tekee lyhyen katsauksen vuoden 1960 jälkeisiin neo-noireihin. Selvästikään mies ei ole tähän alueeseen juurikaan perehtynyt. Hyviä pointteja Arthur Pennin tyylikkäästä Night Movesista, mutta Michael Winterbottomin The Killer Inside Me -ylistys tuntuu liialliselta.

Luin kirjaa lähes viikon hitaasti nautiskellen. Hoganin teos nousee selvästi alan parhaiden joukkoon, täytynee hankkia omaksikin. Itselläni on varsin paljon noireja dvd-versioina. Vaati raakaa itsekuria, jotta en ryhtynyt viikon aikana katsomaan kymmeniä Hoganin esittelemiä elokuvia. Aikaa on niin vähän, mutta jonkinlaista short-listaa täytyy ryhtyä syysilloiksi tekemään.

Ei kommentteja: