maanantai 8. elokuuta 2016

Hartwall Classic 1836 Wheat Ale, hanaversio



Viides lomaviikko käyntiin ja edelleen "Helsinki tutuksi pyöräillen" -teemaan jatkoa. Nyt suuntasin kohti Luoteis-Helsinkiä. Reitti näytti varsin suoraviivaiselta, mutta arvasin ettei helppoa tule nytkään olemaan. Karttaa joutui Huopalahden aseman jälkeen tutkimaan moneen kertaan, harhaan tuli taas ajettua, mutta lopulta olin lähellä Varusteleka-kohdetta. Olin kuullut, että tässä rättikaupassa olisi baarikin. Luulin jo päässeeni perille, mutta hämmentävästi rakennus olikin Varuste.net -niminen. Pienellä lisäsuunnistuksella löysin perille ja Sotima-niminen baarikin löytyi myymälän takaseinältä. Seisoskelin aikani tiskillä, tarjolla olisi ollut vain pullo-oluita, mutta mielenkiintoisesti mm. Radbrew'n yritykselle tekemää Panzer Porteria. Paikalla hengaili kamerakaulainen herrasmies, joka totesi menossa olevan jonkinlainen koulutustilaisuus, jonka vuoksi henkilökuntaa heikosti saatavilla. Hän kävi ystävällisesti takahuoneessa kyselemässä lisätietoja, mutta tilanteeseen ei löytynyt ratkaisua. Kiinteistössä oli hyvin kuumaa, joten en jaksanut pitempään ihmetellä. Varusteleka jäi nyt tähän, ehkä ensi kesänä uusi yritys.

Katsoin kartasta, että Kannelmäen Kaari-ostoshelvetti ei ole kaukana. Siellähän on William K -baari. Polkaisin paikalle ja pörräsin aikani turhaan baaria etsien. Surffailin sitten nettiin ja alkoi valjeta, että baari on horjahtanut nurin jo aikaa sitten. Hämäriä muistikuvia valui tajuntaan, että aiemminkin ollut tietoa asiasta. Nyt ei naurattanut enää yhtään ja suun kosteus alkoi muistuttaa Rommelin Afrikakorpsin tiedustelijoiden kuivuustasoa. Muistelin Kannelmäessä sijaitsevan vanhan Britannia-pubin ja löysinkin paikalle. Todellakin Suomen vanhimpia, perustettu 1973, siisti suuri baari, ruskeaa puuta, kokolattiamatot, tauluja seinällä, lounasravintolameininkiä menossa. Olutvalikoima tietysti masentava, jouduin sortumaan Hartwallin vehnään. Makeaa, sitruksista,  nahkeaa, ei maltaisuutta tai katkeroa. Sitruksisuutta enemmän kuin pulloversiossa. Eihän tämä ilahduttanut, mutta sadekuuro meni näppärästi yli tätä olutta juodessa. Britannia, 8.8.2016. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on hyvin asiat. Viisi viikkoa lomaa kesällä ja viisi viikkoa talvella, jolloin voi matkustaa. :)

Ari Juntunen kirjoitti...

Ei sentään noin paljon. Ja osa on palkatonta vapaata, eli lomarahavapaita.