sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Tomas Alfredson: The Snowman

Alfredson teki 2011 hienon le Carré -sovituksen Tinker Tailor Soldier Spysta, mutta ura ei ole sittemmin kovin tuotteliaasti jatkunut. Ainoa uudempi elokuvaohjaus on tämä 2017 tehty tulkinta Jo Nesbøn romaanista. Nesbø on kovin arvostettu, mutta itse olen saanut vain yhedn romaanin luettua. Elokuva on englanninkielinen, vaikka sijoittuu Norjaan. Miljöökuvaus tässä onkin ehkä parasta, hyviä neonoir-otoksia Oslosta ja Bergenistä, talvimaisemia maaseudulta. Tarina on kovin keinotekoisen ja hätäisen oloinen, henkilöhahmot jäävät todella ohuiksi. Val Kilmer lähes tunnistamattomana sivuroolissa. Michael Fassbender on pääroolissa todella poissaolevan ja uneliaan oloinen. Norjalaisten talviurheilupakkomielteelle vinoillaan asiankuuluvasti, mutta siihen elokuvan ansiot loppuvatkin. 

Ei kommentteja: