torstai 8. lokakuuta 2020

Bertrand Tavernier: Coup de torchon

1980-luvun alkupuolella Filmihullu-lehdessä julkaistiin ylistävä artikkeli Bertrand Tavernierin Auringonpimennyksestä (Elokuvalla on englanninkielinen nimi Clean Slate. Se tarkoittanee puhtaaksi pyyhittyä pöytää, aloitetaan siis uudelleen tyhjästä. Torchon on tiskirätti, joten perusteellista puhdistusta tai suursiivousta siis alkuperäinen nimikin tavoitellee.). Artikkelin kirjoittajaa en aivan varmasti muista, mutta se oli Pauli Pentti, Mikko Piela tai todennäköisimmin itse Aki Kaurismäki. Valtavirtakritiikki oli hyljeksivämpää, se suosi enemmän Tavernierin sisäsiistimpiä elokuvia, kuten tätä teosta edeltänyttä tylsähköä Une Semaine de vacances -leffaa. Itseäni kiihdytti erityisesti se, että elokuva pohjautui Jim Thompsonin Pop. 1280 -romaaniin. Olin juuri tutustunut pulp fictionin kovimmaksi keitettyyn munaan Thompsoniin ja miehen sysimustassa kyynisessä tyylissä oli vielä nieleskelemistä. Odotukset Tavernierin elokuvalle olivat siis korkealla, mutta ne täyttyivät ensimmäisellä katselukerralla erinomaisesti. Sittemmin toistuvilla kerroilla ei ehkä syntynyt samanlaista kiihkeyttä, mutta hyvin elokuva tuntuu kestävän aikaa.

Edellisestä dvd-katselusta on lähemmäs 10 vuotta, nyt katsoin elokuvan Ylen Teemalta suoraan. Ei siis olla Thompsonin pelikentällä Teksasissa vaan Ranskan kolonisoimassa Länsi-Afrikassa 1938, jossain Senegalin suunnalla. Philippe Noiret on elämänsä roolissa luuseripoliisina, jota kaikki nöyryyttävät. Mies ryhdistäytyy ja kostaa perusteellisesti. Yksinkertaista, mutta niin kaunista. Uskomattomalta se tuntuu, mutta Noiret'lla on samanlainen punainen aluspaita kuin Bronsonilla Huuliharppukostajassa ja Mitchumilla El Doradossa ja taisi se olla jollakin Sam Peckinpahin Ride the High Countryssakin. Pieniä häiriötekijöitä nyt kyllä katselussa löytyi, Philippe Sarden musiikki tuntuu ylidramaattiselta ja rytmi on nykynäkökulmasta todella laahaava. Kyllä elokuvaa voisi tiivistää, varsinkin toisella tunnilla. Silti miellyttävää jälkeä edelleen.

13 kommenttia:

kirjoitti...

Muistan kyseisen artikkelin. Minulla taitaa tämä DVD olla vieläkin säilytyksessä, ostin sen samaan aikaan kuin sen jossa se Casey Affleck oli pääosassa, Killer inside me mutta lähinnä siksi että tuo artikkeli muistui mieleen. Toki luin Thompsonia aikoinaan (hänen elämänkerta Savage Art on yksi genrensä parhaimpia).

Juuri Filmihullu-artikkeleiden muistikuvan perusteella ostin myos sen Echo Park DVD:n - artikkelissa oli kuva Michael Bowen näyttelijä nostamassa käsipunttia sängyn laidalla, luin artikkelin ja lehden vain kerran aikoinaan ja muistan kuvan erittäin hyvin, mutta yritäppä muistaa mitä tein viime viikon keskiviikkona... -Juha

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Juha, maailman seilatessa yhä mielipuolisemmalle kurssille, voi, ja ehken kannattaakin paeta vanhojen "Filmihullujen" elämää suurempien, nerokkaiden esseiden ynnä esseistien pariin, kaikessa rauhassa, ruton raivotessa ja viiruksen piiritysotteen kiristyessä.

Leningradin sankarikaupunki kesti 900 päivää, tuskin ainakaan kaikki Durhamin pubit kärysivät Göringin Luftwaffen riivatessa saartanne...

Istuin vuosia sitten nro 14 tahi 18 bussissa Filmihullun esseistin, Peter von Baghin vieressä. Tullessame Lönkan kulmaan osoitin tiettyä yläkerran asuntoa ja kysyin josko maestro muistaa elokuvan, joka alkaa kyseisessä kämpässä...

Ari Juntunen kirjoitti...

Durhamissa taisi olla aika rauhallinen WW2. Näköjään Luftwaffe yritti ilmaiskua toukokuussa 1942, mutta sumu peitti Durhamin linnan ja katedraalin. Ilmiö kulkee siellä nimellä St Cuthbert's Mist.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Noniin, St Cuthbert's Mist voisi olla kelpo sumukaljaa.

kirjoitti...

Oli niitä V1 doodlebuggeja jotka iskivät Brittein saarille aikoinaan. Yksi pyyhkäisi koulun oppilaineen ja opettajineen mielikylässäni Crockham Hillissa. Myos Durhamin kreivikunta sai osansa, kuulemma ne pystyi näkemään kun lensivät taivaan yli, kun vihellys lakkasi niin tiesi että osui johonkin. Jouluaattona sunnuntaina 1944 aivan tässä lähellä Spennymoorissa aamukuudelta porukat putosivat sängystä kun posahti, ei ollut kuitenkaan merkittävä osuma. -Juha

kirjoitti...

No nyt jäi vaivaamaan tuo Lonkän kulma, mikä elokuva, täytyy miettiä. Ei se Arvottomat ole? -ihan heittona. Ripa ruostuu? Toinen heitto. -Juha

ps. viime perjantain elokuva oli Shampoo, tykkäsin kyllä, hieno ajankuva ja Beverly Hills maisemat aikana jolloin kodittomat Democratsien johtamassa kaupungissa eivät vielä ulostaneet kaduilla. Hal Ashby, Towne, innostuin niin että ostin Peter Biskindin Warren Beatty elämäkerran.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Juha fine! Arvottomat tietenkin; Manne tiiraili ikkunasta alhaalla valkoisessa autossaan kyttäävää Hagströmiä.

Tämä oli aikanaan Kusettajan Elokuvapähkynä #1:
http://kusettaja.blogspot.com/2018/05/elokuvapahkyna1.html

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Kun nyt elämää suurempia leffoja tangeerataan, niin tangeerataan sitten pohjia myöden; Arde, kun kävit Wienissä kaljoittelemassa, kävit Harry Lime -kelmin asunnon edessä "kuolinpaikallaan", kävitkö myös arroganttis-anarkistisen vastarintansa viimeisellä näyttämöllä, Straussien svengistadin valtaviemärissä; sinne järjestetään Harry Lime -excursioita.

Ari Juntunen kirjoitti...

Viemäriin asti en päätynyt, mutta itse leffalle omistetussa museossa kylläkin:

https://arijuntunen.blogspot.com/2017/03/third-man-museum.html

kirjoitti...

Ilkka varmaan tietää, mikä leffateatteri oli Manskulla samalla puolella kuin Forum mutta aika lähellä Erottajaa? Mahdollisesti enemmän kuin yksi sali koska muistikuva on hieman pienempi teatterisali. 1980-luvulla. -Juha

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Taisi olla Capitol nimeltään Uuden Forumin valmistumiseen asti, Mercator-/Höbläkorttelin sisäpihalla. Toimii kai nykyään Forum-nimellä ja uusia saleja taisi tulla Forumin myötä.

kirjoitti...

Siis Erottajaa lähellä...loytyi, oli Studio 123 Mannerheimintie 6. -Juha

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Noniin, ja Erottajan ohi, Erottajankadulla oli Adams.