maanantai 26. lokakuuta 2020

Joe Wright: Darkest Hour

Tuore Winston Churchill -elokuva kohtalon hetkistä toukokuussa 1940. Tapahtuu pääosin sisätiloissa Westminsterin kellariluolissa, ei siis kovin näyttävä sotaleffa visuaalisesti. Enemmän tämä onkin teatterimainen kamarinäytelmä, jossa eksentrinen hedonisti galvanisoituu kansakunnan sotajohtajaksi. Vaikea sanoa, kuinka korrekteja yksityiskohdat ovat, en ole niin perehtynyt brittien sotakabinetin juonitteluihin. Joka tapauksessa Wehrmachtin blitzkriegin rymistellessä Belgian läpi Ranskaan Neville Chamberlain menettää viimeinkin parlamentin luottamuksen ja Gallipolin mokaaja Churchill valikoituu uudeksi vetäjäksi. Kuninkaan isohko rooli hieman ihmetyttää, en ole sitä kyllä näin hahmottanut. Toisaalta Labourin Attleen ("lammas lammasten vaatteissa") osuus Hitlerin tiukassa vastustuksessa jää sivuun. Ulkoministeri lordi Halifax on näytelmän konna, mies yrittää juonitella rauhanneuvotteluja Mussolinin kautta selvästi omaa etuaan tavoitellen. Riittävää tragiikkaa ei irtoa Nicholsonin prikaatin teurastamisesta Calais'ssa ja Dunkerquen vetäytymismittakaavasta. Lily Jamesin esittämä söpö sihteeri piristää synkistelyä, mutta kansan mielialojen luotaus yhdellä metropysäkkivälillä vaikuttaa kyllä poikkeuksellisen teennäiseltä. Gary Oldman selviää pääroolista ihan kohtuudella, vaikka poskipussit aluksi vaikuttavatkin naurettavilta. Kokonaisuutena leffa on jokseenkin vaatimaton, mutta mielenkiintoinen aihe pitää katsojan vireänä.

2 kommenttia:

TBone kirjoitti...

Arde arvioi Oldmanin selviytyneen roolista "kohtuudella". Filmimaailma palkitsi Oscarilla ja Golden Globella.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Täysi häkä lienee ollut äijällä päällä; väitetään kärytelleen 300+ sikaria kuvausten rekvisiittana; kuulemma eivät mitään pahvisikareja, vaan Partagaksia, Puncheja ynnä Cohiboita.