lauantai 27. helmikuuta 2021

Terrence Malick: Song to Song

 Terrence Malick oli 1980- ja 90-luvuilla Hollywoodin myyttisin legenda. Mies oli 1970-luvulla tehnyt Badlandsin ja Days of Heavenin, jotka pärjäsivät huikeasti arvostetuimmissa paremmuusäänestyksissä. Tykkäsin niistä itsekin, varsinkin Badlandsista. Myytti kasvoi tietysti sen takia, että nuo kaksi elokuvaa näyttivät jäävän nuorehkon ohjaajan ainoiksi. The Thin Red Linen ilmestyminen 1997 olikin sitten järisyttävä tapaus ja elokuvakin melkein lunasti hillittömiksi kasvaneet odotukset. En ole leffaa katsonut uudelleen ensi-iltaviikon jälkeen, olisi mielenkiintoista nähdä, onko se kestänyt aikaa. 2005 valmistunut The New World olikin sitten täydellinen rimanalitus. Itselle se oli niin suuri pettymys, että menetin mielenkiintoni Malickiin kokonaan. 2010-luvulla Malick kiihdytti tuotantonsa valtavaan vauhtiin ja pukkasi ulos kuusi leffaa. Kaikkien ennakkoarviot olivat sellaisia, etten korvaani lotkauttanut. 

 

Nyt sitten osui sopivaan katselusaumaan Ylen esitys Song to Songista vuodelta 2017. Mielenkiintoa nosti elokuvan sijoittuminen Austinin kiihkeään musiikkiskeneen, johon kävin itsekin tutustumassa 2003. Nuoria kauniita ihmisiä, merkityksetöntä dialogia, levoton liikkuva kamera, vääristyneitä teennäisiä kuvakulmia, nopeita leikkauksia. Henkilöhahmoihin ei saa mitään otetta, Malick tyytyy jäämään etäiseksi tarkkailijaksi. Austinin tunnelma omituisen muovinen, omat mielikuvat paljon rosoisempia ja elävämpiä. Edes musiikin käyttö ei tunnu tuovan elokuvaan mitään lisäarvoa. Päälleliimattuina muusikkocameoesiintyjinä mm. Johnny Rotten, Patti Smith ja Iggy Pop. Löysää visuaalista jaarittelua, välillä ollaan yhtäkkiä meren rannallakin. Lähinnä oleskellaan anonyymissä kerrostalohuoneistossa. Austinin kuuluisien lepakoiden lento saadaan sentään välähdyksenomaisesti vangittua. Todellakin poikkeuksellisen huono ja tylsä elokuva. 70-luvulla kiehtovalta eksentrikolta vaikuttanut Malick on mitä ilmeisimmin vanhemmiten seonnut täysin. Tavallaan kai se on luonnollinenkin kehitys. Elokuvien rahoittajien aivoitukset tässä varmaan sitten ovat arvoituksellisempia.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Badlands oli hyvä, samoin Thin Red Line. Malickin uudempaa tuotantoa olen nähnyt hiukan. Tree of Life oli hyvä.