tiistai 12. elokuuta 2025

Iäkkäiden viskien tasting













Ilmoittauduin tällä kertaa ehkä hieman hätäisesti Viskin Ystävien Seuran maisteluun nimeltä Iäkkäät harvinaisuudet, osa 79. Viskihän ikääntyy ja kypsyy tynnyrissä, mutta pullossa se ei (juurikaan) enää muutu. Tällä kertaa maistelussa oli ikääntyneitä pullotteita, lähinnä jo 1980-luvulla astioituja, joten mukana oli tavallista vaatimattomampaakin tavaraa. Loppujen lopuksi istunto kuitenkin kääntyi positiivisen puolelle. 


Irlantilainen startti, Tullamore Dew, hyvin erilaisella etiketillä kuin nykyään. 43 %, 8-vuotiasta, hedelmäistä ja hyvin kevyttä irlantilaista. Ei tuntunut ihan kehnolta, mutta ns. kakkoskierroksella tuoksu oli jostain syystä muuttunut todella ikäväksi, lemahti suoraan sanottuna paskalta. Bushmillsin malt-versio näytti samanlaiselta kuin nykyäänkin, hieman pehmeämpää kuin edellinen, ei kovin suurta kuitenkaan, mutta tässä aromit säilyivät asiallisina. Kanadalainen tuntemattomampi tapaus, Schenley-tislaamon 18-vuotias Spirit of '86. Tuoksu oli karvas ja maku jäi hyvin mauttomaksi. Jotkut kuvailivat tätä rommimaiseksi, mutta en oikein sellaista itse löytänyt. Vaniljaa ehkä, mutta ruista en havainnut, vaikka kanadalaiset ovatkin omineet rye whiskey -termin itselleen. Tastingin vetäjä, jo 80-luvulla vaikuttanut Jarkko Nikkanen, kertoi Kanadan olemattomasta viskilainsäädännöstä. Lähes 10% "viskistä" saa olla mitä vain, eli käytännössä kanadalaiset viskit voivat olla viskicocktaileja. 


Sitten siirryttiin Kentuckyn bourbon-nesteisiin. Tuttu Jim Beam 80-luvulta näytti tummemmalta kuin edelliset juomat. Pehmeää, pyöreää, jopa raikkaalta vaikuttavaa tavaraa. Varsinaisen nautinnon puolelle päästiin sitten yhtä vanhassa Maker's Markissa, jossa oli säilynyt oikein tyylikäs tuoksu. Makeaa hedelmäisyyttä, tasapainoinen vaikka monimuotoinen. Istunnon yksisarvinen valas, vai mikä se nyt onkaan, sitten lopuksi. Booker's C87-D-21, eli Beamin tislaamon erikoispullote, tislattu vuonna 1987, pullotettu 8 vuoden ja 8 kuukauden iässä, tynnyrivahvana 62,65 %. Ilmeisesti kaikkien aikojen ensimmäinen tynnyrivahva bourbon. Hintaa pullolla saattaa nykyään olla jopa 1500 euroa. Vaniljainen tuoksu saattelee syvän intensiivistä makua, hyvin makeaa, mutta myös pehmeää. Alkoholi ei tunnu viinaiselta. Olihan se melkoinen, enemmänkin olisi voinut hörsiä, mutta hyvä näinkin. 


Ei kommentteja: