Teuvo Tulio: Intohimon vallassa

Loistokamaa Tulion huippukaudelta 1947, ehkä kovin maestron maalaisleffoista. Tiukka kolmiodraama väitetysti pohjautuu tositapahtumiin Askolassa. Realismi on kyllä kaukana, tämä käynnistyy puhtailla horror-efekteillä. Synkät pilvet kohoavat, näyttää jopa hieman atomipommin sienipilveltä, Tulion tuntien ei välttämättä sattumaa. Hautaa kaivetaan, pääkallot irvistelevät, kyttyräselästä irtoaa mielipuolista naurua.

Hyytävästä introsta siirrytään takaumalla perustarinan hehkuvaan kesäyöhön. Hurjat kesätanssit jyrkällä kalliolla, tukkilaiset laskevat koskea lautoilla ja pölleillä, puhdasta action-stuffia. Keksit tanassa kuin ritarien seipäät, naisten hameet lepattavat tuulessa. Musiikkikin vahvistaa tunnelmaa nautittavasti, tanssi symboloi sivistystä ja kulttuuria kuin John Fordin rajaseututarinoissa. Regina Linnanheimo tihkuu kiusoittelevaa kiimaa ja sepänsälli Kullervo Kalske on tarpeeksi jäykkä. Taloudelliset paineet johtavat sovittuun avioliittoon ja jälki on rumaa. Sitä ennen vielä näytetään eksplisiittistä eläinseksiä ja pölyä nousee sekä heinäladoista että viljakasoista. Juopottelua ja juoruämmiä, vauhkot hevoset laukkaavat. Elokuvan suvantovaihekin sisältää pöyristyttävää väkivaltaa, hevospiiskan sivallukset uppoavat niin emännän kuin isännänkin lihaan. Tulio heittää soppaan jopa nahkeaa sodanjälkeistä pornografiaa. Juomakulttuuri on poikkeuksellisen suoraviivaista, alkoholipulloja ei avata, niiden kaula lyödään kylmästi poikki pöydän reunaan.

Kaikesta huolimatta tämä jää vähän Tulion parhaista. Uskonnollisuudesta ponnistava synnin kiihottavuus ei ole tässä niin läpitunkevaa kuin kaupunkidraamoissa. Ensimmäinen puolituntinen on haltioittavaa puhdasta elokuvaa, mutta joutokäyntiä on sen jälkeen havaittavissa. Lopussa on sitten jo vastenmielisen kankeaa sovitustematiikkaa.

Carlsberg Arboga Majbock

Makea lager, suhteellisen pehmeään veteen upotettu, mutta ei juuri vivahteita, alkoholikin puskee läpi. Harmittava pettymys edellisen Vårlagerin jälkeen, mutta ei tämäkään ihan kehno ole. Aivan liian makea kuitenkin minun makuun. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Carlsberg Arboga Vårlager

Pehmeä, liukas, hieman makea lager, yllättävä humalan potku jälkimaussa. Hämmentävän maukas olut, pähkinäistä täyteläistä mallastakin mukana. Pitemmän päälle hieman kyllä ohenee. Silti pakko antaa tunnustusta ruotsalaiselle teollisuustuotteelle, nyt osui kohdalleen. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

St. Bernardus Grottenbier Bruin

Vanha tuttu luolabelgi on tehnyt paluun Suomeen. Etiketin mukaan seoksessa sokeria ja yrttejä, mutta ne eivät hallitse makua. Kohtuullisen kuiva hapokas dubbel, tummanpuhuva hedelmäisyys päällimmäisenä, jälkimaussa hiipii mukaan katkerohumalaa. Muistelin tätä mausteisemmaksi, mutta ehkä pidän enemmän tästä arkipäiväisemmästä tyylistä nykyään. Monia dubbeleita riivaava makeus ei häiritse tässä. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

Svaneke Skipper Clements

Bornholmista etiketin mukaan suodattamatonta amerikkalaista pale alea. Ja sitä tämä todellakin on, hillitysti samea, voimakkaasti humaloitu. Mallasrunko on vähän ohut, mutta tämä on huomattavasti miellyttävämpi kuin aiemmin kokeilemani Svaneke-bock. Humalointia voisi tietysti olla lisääkin, mutta silti ilahduttava tapaus. Nimetty paikallisen merirosvon kunniaksi. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Griess Kellerbier

Tämä tulee pääkallonpaikalta, kellerbierien kotiseudulta Frankenista. Geisfeld on tarkka Griessin sijainti, 10 km Bambergista itään. Ei kuitenkaan pulloversio täysin vakuuta, hunajainen makeus vähän häiritsee. Pehmeyttä kyllä on ja kevyesti katkeruuttakin. Ohut vaikutelma jäi päällimmäiseksi. Tampere, Konttori, 2.6.2009.

Proef Golden Hop Kristall

Tampereen Gastropub Tuulensuu teettää Belgiassa talon oluita Golden Hop -brändillä, joista olen aiemmin tsekannut mukavan bitterin. Tässä nyt pils-weizen-hybridi, en tiedä onko hiiva pintaa vai pohjaa, mutta mitäpä väliä sillä on. Vehnä maistuu ja kuiva humalointi tuo pilsin kuvioon. Hieman ohut, jopa nihkeä kokonaisuus, raikas kuitenkin. Schneiderin ja Brooklynin isot pojat onnistuivat paremmin humalan ja vehnän symbioosissa. Tampere, Tuulensuu, 2.6.2009.

Hair of the Dog Fred from the Wood

Olen aiemmin juonut hanaversiota tästä oregonilaisen olutlegendan Fred Eckhardtin mukaan nimetystä barleywinesta, paikan päällä Portlandin Horse Brass Pubissa. Springsteen-shown jälkitunnelmissa uudessa Hämeenpuiston olutbaarissa huomasin tämän, pullossa käynyt, kuusi kuukautta tammitynnyrissä kehittynyt variaatio. Vaahtoaa railakkaasti, kullankeltainen, tammipuinen maku suorastaan hyökyy päälle, hyvin pehmeää juomaa, hienostunuttakin. Kuivaa sherrymäisyyttä, itse asiassa tässä on maistamistani oluista se, joka eniten muistuttaa fino-sherryä. Humalointi ei ole voimakas, mutta kevyen tyylikkäänä sekin on mukana. Hair of the Dog on ilmestyksenomainen panimo, joka tekee vain parhaita mahdollisia oluita. Hinta oli riipaiseva, mutta ei mitenkään kohtuuton laatuun nähden. Tampere, Esplanadi, 2.6.2009.

Left Hand Black Jack Porter

Ratinan lähiseudun baarit olivat Springsteen-keikan jälkeen pahasti tukossa, joten ajauduin Hämeenkadun yläpään panimoravintolaan. Pullossa coloradolaista porteria, makeahko, kevyt, ehkä vähän liian suoraviivainen, ohut. Paahteisuutta on, hieman maitomaisuutta, ei juuri humalaa. Ei varmaan enää kovin tuoretta, baarimestarikin heitti pullon roskiin ennen kuin sain sen kuvattua. Tampere, Teerenpeli, 2.6.2009.

Bruce Springsteen and the E Street Band, Tampere, Ratina

Ratina vaikutti mukavalta keikkapaikalta, kentällä oli tiiviimpi tunnelma kuin Helsingin Olympiastadionilla. Toisaalta istumakatsomot ovat täälläkin kaukana ja matalia, siellä ei varmaan fiilis kummoiseksi kohonnut. Ihmettelenkin miksi istumapaikkoja myydään tämmöisiin tapahtumiin, ei mitään järkeä. Minun viides Springsteen-keikka, temput ovat jo siis tulleet tutuiksi ja mitään yllättävää ei tullut eteen. Suhteellisen lyhyt setti 2h 45 min, 28 kappaletta, mutta intensiteetti oli tasaisen korkea. Kokonaisuutena hyvin lähellä viimekesäistä Helsingin keikkaa, mutta jää ehkä vähän siitä henkilökohtaisella kokemuslistallani. Tampereella jotkin biisivalinnat tökkivät minua ja varsinkin encore-tunnelma oli Helsingissä parempi. Toisaalta Nils Lofgren oli nyt vielä parempi ja hallitsi useita raskaampia ja synkempiä kappaleita. Clemonsin kävely vaikeaa, mutta jaksoi seisoa koko keikan, foni on edelleen keskeinen osa E Street -saundia. Jay Weinberg isänsä korvaajana kuulosti aluksi huonolta vitsiltä, mutta yllättävän hyvin poika pärjäsi. Rummutuksessa ei minusta ollut mitään vikaa, jos ei niin henkeäsalpaavan innoittavaakaan. Kaksi gospel-laulajaa sävytti mukavasti äänimattoa, joskin heillä oli isompi rooli vain Hard Times -encoressa. Yleisö oli niin hyvin mukana kuin se Hämeessä voi olla. Springsteen itse oli hyvällä tuulella, yhtä energinen kuin ennenkin. Ehkä pientä rutiinimaisuutta työsuorituksessa oli havaittavissa, mutta ei syyskuussa 60 vuotta täyttävä ammattimies vielä voi eläkkeellepääsystä haaveilla.

Konsertin rakenne hyvin samanlainen kuin kiertueen aiemmissa keikoissa. Staattisia osia suhteellisen paljon, mutta kappalelista vaihtelee tietysti jonkin verran. Tällä kertaa minua tökki eniten nimenomaan joka konsertissa soitetut vakiokappaleet, jotka eivät ole minusta Springsteenin parhaita. Mutta kun avaus oli Badlands, niin paljon ei voi valittaa, ehkä miehen tuotannon kestävin klassikko, toimi nytkin taatusti. Kun kolmantena tuli latautunut Prove It All Night ja myöhemmin vielä The Promised Land, niin vuosiluku olisi hyvin voinut olla 1978. Promised Land tosin nyt yhtä väsyneellä rutiinilla kuin viime kesänäkin. Kakkoskappaleena tuli Radio Nowhere, ainoana Magic-levyltä, ikävä kyllä. Outlaw Petessä oli Calexico-tyylistä visuaalista kuvamateriaalia, mutta tehot hiipuivat Tampereen kesäillan kirkkauteen.

Out in the Streetissä Springsteen aloitti eturivin yleisön kanssa kommunikoinnin, jota oli hauska seurata, mutta itse kappale jäi vähän sivuun ja oikeastaan koko muu yleisökin. Rasittava jeijei-vääntely pilasi tämän hienon kappaleen tunnelman. Vielä pahemmin hajosi Hungry Heart, jota suomalaisyleisö ei vieläkään osannut laulaa kunnolla. Hungry Heart esitettiin vasta kolmannen kerran tällä kiertueella, ehkä Springsteen halusi antaa härmäläisille vielä mahdollisuuden. Working on a Dreamissa tanakka teemaspiikki, tosin varmaan samanlainen joka keikalla.

Sitten käynnistyi ehkä konsertin onnistunein osuus, hieman yllättävällä materiaalilla. Seeds on raakaa voimarokkia vuodelta 1985, versio oli yhtä hyökkäävä kuin livelevyllä. Sitten hillitön rockabilly-tulkinta Johnny 99:stä, sovitusta voi pitää nerokkaana, rullasi todella hienosti. Laulun synkät sanat näkyivät nyt oudossa valossa, mutta ei haitannut. Kappaleen ainoa ongelma oli Van Zandtin kitara, jota ei varmaan oltu miksattu oikein, ääni tuntui rikkinäiseltä, tuskin tarkoituksella. Sitten The Ghost of Tom Joad, joka oli Lofgrenin kitaroinnin ylvästä juhlaa. Vielä vakuuttavampi suoritus kuin viime kesänä Youngstown-kappaleessa.

Raise Your Hand -fiilistelyllä siirryttiin "toivekappaleisiin", konsertin vaihtuva osuus siis. Kohtuukamaa, olisi voinut olla huonompia, mutta mitään harvinaisuuksia tai omia suosikkejani ei tullut. Cover Me tuli tiukasti rokkaavana ja Because the Night intensiivisesti. Thunder Road keskitempoisena, parempiakin versioita on syntynyt, ehkä pientä kyllästymistä havaittavissa esityksessä. Springsteen näytti ihmettelevän yleisön "Bruce=ihq" -plakaattia näihin aikoihin. Waiting on a Sunny Day rullasi akustisvoittoisesti ja Promised Land harppuriffeillä. Suhteellisen harvinainen koveri-valinta, 60-luvun soul-pala Dark End of the Street, soitto jäi viitteelliseksi, mutta hauskaa Bruce-spiikkiä aviorikoskuvioista. Patti Scialfa ei ollut paikalla, vastoin joitain ennakkotietoja. Scialfalle omistettu Kingdom of Days soi heleästi ja kuohkeasti, konsertin kohokohtia. Ikävä kyllä sen jälkeen valjut Lonesome Day ja The Rising, tämän levyn materiaali ei minuun vetoa, Lonesome Dayn uusi sovitus ei asiaa parantanut. Born to Run päätti varsinaisen setin, jotenkin tukkoinen suoritus, viime kesänä meni paremmin.

Encoret käynnisti talouspoliittisena kannanottona ikivanha Hard Times, aivan upeana ison bändin sovituksena. Jotenkin tuli mieleen Tukholmassa 1988 kuulemani majesteettinen Dylan-variaatio Chimes of Freedom. Gospel-duo siis tässä valokeilassa ja kaikki muukin toimi loistavasti. Ja sitten perään taas pettymys, Bobby Jean. Springsteenin tuotannosta löytyisi kymmeniä parempia vaihtoehtoja tähän konserttisaumaan, mutta nyt kävi näin. Usein tällä kiertueella se on ollut Kitty's Back, paljon parempi biisi. Sitten seurasi Land of Hope and Dreams, joka on henkilökohtainen inhokkini. En ymmärrä miksi tätä laimeutta roikotetaan mukana. Onneksi loppuveto oli parempi. Irlantilaisrenkutus American Land jorasi samalla lailla kuin viime kesänä, yhtä raikkaastikin. Glory Days on takuuvarma livekuningas, mandoliinisoolo nyt Van Zandtin särkyneellä kitaralla, silti nosti tunnelman kattoon. Joulupukkivitsi ei enää toisella kertaa tuntunut yhtä hyvältä kuin Helsingissä, mutta niin vain Santa Claus Is Coming to Town esitettiin kesäkuun alussa, tosin vähän liiankin rentona juoksutuksena. Tällä kertaa Springsteen ei hyppinyt Dancing in the Darkissa ollenkaan, pieni merkki vauhdin hiipumisesta. Siihen sitten stoppi, ei lisäyllätyksiä, niitä varmaan tulee enemmän kiertueen loppupuolen konserteissa.

De Molen Ruig & Rood

Ensituntuma hollantilaiseen kulttipanimoon. Samea punaruskea olut, valmistajan ilmoituksen mukaan "imperial Irish ale". Hunajaisen makea, lievästi hapan, 9,5%. Jälkimaussa on huomattavasti humalaa, kunnon katkeruuteen asti. Muistuttaa tupla-IPA-tyyliä, makeampi, vähemmän humalainen, yhtä hedelmäinen. Väistämättä pienoinen pettymys, mutta onhan tämä melko ryhdikäs pläjäys. Tampere, Konttori, 2.6.2009.

Rittmayer Hallerndorfer Rauchbier

Meripihkan värinen, kevyen savuinen olut Forchheimin läheltä. Makeahkoa mallasta, lähellä perusdunkelia, nihkeä kokonaistunnelma, ei mikään huipputuote. Panimo ollut pystyssä vuodesta 1422 alkaen. Tampere, Konttori, 2.6.2009.

Vakka-Suomen Prykmestar Vehnä

Uudenkaupungin vehnätuote on samea hefe baijerilaiseen tapaan. Hedelmäistä banaanimaisuutta, heilahtaa makeamman puolelle kuin kuivan. Oikein tyylikäs ja mukava, jos ei varsinaisesti haltioittava. Tampere, Konttori, 2.6.2009.

Océane La Goule Blonde

Ranskalainen belgityylinen olut, Charentesta läheltä Bordeauxin viinialueita. Samea, vehnäinen, aika kevyt, lievästi mausteinen, ei jälkimakua, melko vaisuksi jää. Tampere, Tuulensuu, 1.6.2009.

Port Hop-15

San Diegosta tupla-IPA, juuri niin hyvää kuin voi odottaa, tyylihän on yleisesti tunnustetusti peräisin juuri San Diego Countysta. Sameaa, sitrushedelmää, lähes odottaa hedelmän palasia löytyvän nesteestä. Humalaa massiivisesti (siis 15 erilaista), mutta mallasrunkokin tuleva, varsin tasapainoinen, jos se tässä tyylissä mahdollista. Terassivisa Konttorissa, kuulemma perinteinen tapaus, poikkeuksellisesti maanantaina tiistain Springsteen-konsertin takia. Joukkueeni pääsi neljänneksi yhdentoista joukossa. Satuin tietämään, että Sandor Kocsis voitti MM-maalikuninkuuden 1954 11 maalilla, onnistuin myös löytämään Otis Reddingin ja Tarmo Uusivirran kuolinpäivien perusteella. Harmittavasti veikkasin Neuvostoliiton menettäneen kaksi MM-jääkiekkovoittoa 1970-luvulla, oikea lukema tietysti kolme. Tampere, Konttori, 1.6.2009.

Avery Old Jubilation Ale

Konttorin tulikuumalla terassilla näppärästi talviolutta Coloradosta, pullon kyljessä ollaan rekiretkellä. Makean maltainen päämaku, kevyesti hapan, kevyesti humalainen. Jotenkin keskinkertaiseksi kokemus jäi, skottilaista wee heavyä ehkä tavoiteltu, mutta maltaisuus saisi olla rotevampaa. Tampere, Konttori, 1.6.2009.

Bavik Pilaarbijter Blond

Hedelmäinen perusbelgi, hieman nihkeä, ei humalointia. Mukava etiketti saanut innoistusta Breughelin maalauksesta, pilarinpurija viittaa kuulemma Flanderissa tekopyhyyteen. Ennen Tuulensuuhun saapumista pistäydyin uuden Esplanadi-baarin terassilla keskellä Hämeenpuistoa. Miellyttävä paikka, join aiemmin arvioitua Plevna Pilsiä. Tampere, Tuulensuu, 1.6.2009.