René Clair: And Then There Were None

Kuulemma on yli 30 vuotta tämän Agatha Christien ehkä tunnetuimman romaanin jenkkitulkinnan edellisestä tv-esityksestä. Ilmeisesti näin elokuvan sillloin, koska tuntui niin tutulta. Toki olen lukenut kirjankin joskus lapsena. Lähes mykkänä käynnistyvä saaridraama, komiikkaa ja perinteistä brittitunnelmaa, snookeria pelataan. Neekeripojat muutettu Hollywoodissa poliittisesti kai sopivimmiksi intiaaneiksi. Ranskalaisohjaaja ei kovin vahvalla maaperällä. Keinotekoista temppuiluahan tämä on, kuten koko arvoitusdekkarin historia, realismista ei tietoakaan. Silti hyvin monet ihmiset tykkäävät tällaisesta viihteestä, ehkä kyse on jostain pienimmästä yhteisestä nimittäjästä. Elokuva on jostain syystä jo nyt public domainia ja kopio olikin melko surkea. Loppu on poikkeuksellisen vesitetty jopa Hollywoodinkin mittapuulla.

Herslev Oktober Bock

Parin hienostuneen ruotsalaisoluen jälkeen hieman karkeampaa menoa Tanskan Roskildesta. Alkoholilta tuoksahtavaa perinteistä bockia, ei nykyistä oktoberfestbier-tyyliä. Karamellimallas hallitsee yksipuolisesti kokonaisuutta, nykyisessä olutkirjossa tällainen olut vaatisi vaikutuksen tehdäkseen maksimaalisen tuoreen herkkyyden ja pehmeyden. Sellaista tässä ei ole. Hieman puinen mallasolut, tuntuu vähän tyhmältä vaatia perusbockilta humalaista katkeruutta, mutta sellainen tätä pullo-olutta piristäisi. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Slottskällans Red Ale, pulloversio

Voimakkaasti humaloitu uppsalalainen red ale saapunut ilahduttavasti Alkon valikoimaan. Tämä ei ole mikään mauton irkkupunikki, vaan makumaailmaltaan lähempänä amerikkalaisia pale aleja, jopa IPOja. Mukava pähkinäinen toffeisuus tuo mieleen Reininmaan altit ja luo omaperäisyyttä erinomaisen tasapainoiseen olueen. Etiketissä todetaan osuvasti perinteen ja innovaation kulkevan käsi kädessä. Maltaita on seitsemää sorttia ja humalia Atlantin molemmilta puolilta. Olen juonut oluesta aiemmin kahta hanaversiota, suodattamaton variaatio oli nimetty leipäolueksi. Sitäkin tästä hedelmäisestä oluesta löytyy. Hieman yllättäen tämä pulloversio tuntuu melkein parhaalta joukosta, ehkä nyt on saatu kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen. Tämä on niin tyylikäs ja monimuotoinen olut, että oikeudenmukaisessa maailmassa tästä kehittyisi moderni yleisesti tunnustettu klassikko. Slottskällanin taival on ollut karikkoinen, toivottavasti tilanne on nyt vakaa ja jatkuvuutta löytyy. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.

Suomi - Ruotsi 1-2

Ruotsilla pakkovoiton paineet niskassa, Zlatan avaukseen, samoin Alkmaarin alkukauden kohupelaaja Rasmus Elm. Suomella Pukki ja Sparv kentällä, Sjölund ja Forssell penkillä. 5. minuutilla Eremenkon nerokas pystysyöttö, Väyrynen hätäili kiskomalla voimalla yli. Tämä epäonnistuminen maksoi Suomelle käytännössä koko ottelun, sillä heti perään Källström tarjoili yhtä hienolla syötöllä maalipaikan Sebastian Larssonille, joka kaapitti kylmästi Toivion myöhästyessä. Tuulinen kaatosade alkoi, Suomi otti otteen, piti palloa aktiivisesti, mutta muutamasta tilanteesta huolimatta tehottomasti. Toisen jakson alussa Suomi unessa, 52. minuutilla Larsson keskitti, Zlatan käänsi ilmasta, Hradecky sylki ulos ja uusi laitapakki Martin Olsson häkitti, Arkivuo myöhässä. Paatelaisen aktiivinen systeemi ei tunnu purevan laatuvastustajaan. Puolustus ei ole vielä tarpeeksi rutinoitunut. Hyökkäyspäässä homma kyllä toimii kohtuudella, Raitalan hieno veto 72. minuutilla, Isaksson torjui reflekseillä vaivoin. Heti perään kulmasta Eremenkon ajateltu syöttö, Toivio jatkoi takanurkkaan. Jännitettä peliin, mutta Ruotsin kantti kesti. Rutiinisuoritus sinikeltaisilta, varsinkin Elm paha pettymys. Lopussa Ruotsi sai pallon tolppaankin, polttoaine loppui Suomelta, yksi vaihto jäi tekemättä, Furuholm oli lopussa innokas. Eihän tämä hyvältä näytä vieläkään, Ruotsia olisi pitänyt kiusata pahemmin. Pientä toivoa on kuitenkin edelleen ilmassa.

Oppigårds Oktoberfestbier

Suomi - Ruotsi -futismatsin kunniaksi Taalainmaalta kausiolutta. Normaalin vaalean lagerin ulkonäkö, lähes öljyinen viskositeetti, täyteläisen pehmeä mallasrunko ja pilsmäisen voimakas humalointi. Loistava kokonaisuus jälleen kerran tältä hienolta panimolta. 5,3%, tämä tuntuu erinomaiselta baijerilaiselta hellesiltä, johon on eksynyt liikaa Saaz-humalaa. Raikasta ja tuoretta, yksi parhaista viime aikoina kokeilluista lagereista. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Kurt Mattila & Matt Checkowski: The Alibi

Jonkinlainen veijarikomedia, tavoittelee aluksi yksityisetsivä-fiilistä voice-overilla höystettynä. Sävyt muuttuvat asteittain tummemmiksi, mutta silti koko homma lyödään lössiksi. Rebecca Romijnin kaltaisia mallinaisia pörrää kuvioissa, mutta elokuvan pahin ongelma on pääosaa esittävä täysin karismaton näyttelijä, never-heard Steve Coogan. Kurt Mattila varmaan joku suomalaistaustainen kyky, mutta ei tarkempaa tietoa. Suoraan sanottuna huonoin elokuva, jonka olen lähes kokonaan katsonut pitkään aikaan. Hetkeksi torkahdin. Yllättävän nimekkäitä näyttelijöitä pienissä rooleissa, Henry Rollinsista Deborah Kara Ungeriin ja Selma Blairiin. Sam Elliott esittää mormoninilkkiä. En oikein ymmärrä, miksi elokuva löytyi digiboksin levyltä.

Dugges Höstbrygd

Göteborgilainen Dugges ei ole syyspanossaan hypännyt Oktoberfest-kelkkaan, vaan olut on samea ruskea ale, vähäinen hiilihappopitoisuus. Leipäisen maltainen, kevyesti paahtunut, aamiaismuroa, kevyesti kahvimaisuuttakin, hieman maitoista happamuutta. Humalointi jää ohueksi, mutta muuten näpsäkkä tapaus. Alaotsikkona contemplative ale, mietiskelyyn siis kannustetaan, mutta ehkä tämä on sellaiseen liian ohut kuitenkin. 5%, mildin ja brown alen välimaastossa liikutaan, ihan kiva. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget. 

Andrei Konchalovsky: Runaway Train

Menin 25 vuotta sitten ensi-iltakierroksella hajamielisesti tsekkaamaan tämän elokuvan. Odotukset olivat jokseenkin ristiriitaiset, ohjaajana Neuvostoliitosta yllättäen länteen päässyt Mihalkov-Kontšalovski, joka oli tehnyt Ensimmäisen opettajan tapaisia elegisiä arodraamoja. Taustalla Kurosawan tarina, olin jo siinä vaiheessa pahasti kyllästynyt Kurosawan loppu-uraan, tyhjään ja vaivaannuttavaan humanismiin Dersu Uzalan tapaan. Kaiken huipuksi tuottajana israelilainen duo Golan & Globus, joka oli tehtaillut Harlin-tyyppistä actionsontaa. Itse elokuva loksautti leuan auki ja auki se jäi koko leffan ajaksi. Näin tiheää toimintaelokuvaa en todellakaan odottanut, vauhti tuntui vain kiihtyvän ja kiihtyvän, valtava kierre tuntui kiristyvän äärettömästi. En arvannut, että elokuvan todellinen tekijä on käsikirjoittaja Edward Bunker, joka oli silloin minulle tyystin tuntematon. Bunker oli pitkän linjan rikollinen, joka massiivisen vankilaputken jälkeen ryhtyi 1970-luvulla kirjailijaksi, osittain näyttelijäksikin. Bunkerilta on elokuvassa selvästi täysin tylyt henkilöhahmot ja jäätävä toiminta. En ole varsinainen Bunkerin fani, mutta melko vaikuttavaa jälkeä hän parhaimmillaan sai aikaan. 

Runaway Train on jäänyt kovan ensi-iltakokemuksen jälkeen katsomatta. Se ei ole kovin miellyttävä elokuva, ei ole erityisemmin haluttanut nähdä uudelleen. Näin tylyä ja kylmäävää talvileffaa Alaskassa eivät jenkit ole aikaisemmin saaneet aikaiseksi, ehkä Mihalkov-Kontšalovski Siperiaa tuntevana on siitä vastuussa. Jon Voight sadistina hallitsee elokuvaa, hieman yllättävää ajatellen hänen aiempia roolejaan. Eric Roberts on elokuvan heikko kohta vähälahjaisena ja rasittavana nyrkkeilijänä. Rebecca De Mornayn rooli on jokseenkin turha. Bunker itse tekee pienen roolin vankilassa. Vankilajaksot ovat elokuvahistorian rankimpia, vangit realistisesti ääliöitä, vankilanjohtajan rooliin Bunker varmaan purki kaunojaan. Väkivalta on totaalista ja rumaa. Junakohtaukset eli suurin osa elokuvasta toimii todella hienosti. Kuuraiset karut veturit kiitämässä Alaskan hyytävässä maisemassa on edelleen jotain hämmentävän hienoa. Loppuratkaisu ei ole helppo tällaisessa tarinassa, mutta tyydyttävän ja olosuhteisiin nähden parhaan ratkaisun Bunker tekee.

Flying Dog Dogtoberfest Märzen

Hyvin Eurooppaan jakelevan marylandilaispanimon kausiolut on kauniin tumman punainen, vain vähän ruskeaan vivahtava. Bock-tyylinen makea karamellisuus pinnalla, kevyesti humalainen, 5,6%. Tämä tuntuu enemmän kevyeltä tummalta baijerilaiselta bockilta kuin märzeniltä. Mutta ei se mitään haittaa, kelvollinen olut on kyseessä. Häviää kuitenkin selvästi toissapäiväiselle Sierra Nevadalle. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Billy Ray: Breach

Pienimuotoinen ja vähäeleinen vakoiluelokuva, tavoittelee ehkä juuri siitä syystä genren brittihuippujen tunnelmaa. Kyseessä Robert Hanssenin pidätykseen johtaneet tapahtumat, nuori jolppi pistetään keräämään todisteita FBI:n myyrää vastaan. Harmaata kuvastoa talvisesta Washington DC:stä, sopii hyvin fiilikseen. Usein samankaltaisissa rooleissa nähty Chris Cooper ei ole ehkä koskaan ollut parempi, hallitsee suvereenisti jokaista kuvaa. Katolisuus syventää teemaa hyvin, vaikka Opus Dei olisi voitu tarkempaankin syyniin. Sitä vastoin nuoren parin perhedraama ei ole kovin fiksu ratkaisu käsikirjoittajilta. Veteraanin ja oppipojan suhteessa kliseet kolisevat, mutta kokonaisuutena lopputulos jää ilman muuta positiiviselle puolelle.

Sierra Nevada Octoberfest

Litran tuoppi kalifornialaista, 5,9%. Pehmeän pähkinäinen ja hieman karamellimaltainen. Hillitty humalointi, tasapainoinen ja selvästi enemmän makua kuin saksalaisissa viime aikojen märzeneissä. Hieman alt-tyyppisempi, mutta kai tämä pohjahiivaolut on. Kalifornialaiselta panimolta liikkui Suomessa äsken vaalea bock Glissade, joka oli hieman tätä vaaleampi, vahvempi ja humalaisempi, mutta ei silti kovinkaan kaukana. Erinomainen juotavuus suurempanakin annoksena. Oluthuone Leskinen, 2.10.2011.

Dark Star Over the Moon, real ale

Brittiläinen klassinen oluttyyli mild ale ei ole saanut nimeään kevyestä alkoholipitoisuudesta, vaan miedommasta katkeropitoisuudesta kuin yleisempi tyyli bitter. Tässä nyt tarjolla Brightonin ihmepanimolta mild, joka on kuitenkin voimakkaasti humaloitu. Ajat muuttuvat ja tässä tapauksessa positiiviseen suuntaan, koska tykkään nimenomaan katkerista oluista. Tämä on todella pehmeää ja hedelmäistä, ei paahteisuutta oikeastaan ollenkaan. Vain 3,8%, mutta yllättävän voimakkaan makuinen ja tuorekin myös. Dark Star -panimo ei tunnu pettävän oikeastaan koskaan. Oluthuone Leskinen, 2.10.2011.

Peter Greenaway: Rembrandt's J'Accuse

Kyllästyin walesilaisen taidemaalari Greenawayn tekotaiteellisiin elokuviin pahasti 80-luvulla, mutta tämä tuore mokumentaari Rembrandtin De Nachtwachtista (Yövartio) pääsi yllättämään positiivisesti. Eloisalla visuaalisella otteella Greenaway lähilukee mestariteosta ja rakentelee salaliittoa maalauksen taustalle. Greenaway tuntuu aidosti uskovan maalauksen sisältävän visuaalisen syytekirjelmän Zolan hengessä. Tekniikka muistuttaa Antonionin Blowupissa valokuvaan soveltamaa. Ohessa Greenaway tarjoaa kepeää taidehistoriallista luentoa ja piirtää varsin täyteläisen kuvan 1600-luvun tasavaltaisesta Amsterdamista. Dramatisoidut jaksot ilmeisesti kannibalisoitu Greenawayn vuotta aiemmin valmistuneesta draamaelokuvasta, jolla sama aihe. Kyseessä siis jonkinlainen jälkiuunileipä, mutta toimii hyvin omillaan.

Ken Loach: Looking for Eric

Arkirealismia Manchesteristä alan veteraani Loachilta, tuoretta tavaraa vuodelta 2009. Käynnistyy todella hitaasti ja millään ei tunnu saavan kierroksia allensa. Jalkapallotähti Eric Cantona esittää itseään fantasiajaksoissa jonkinlaisena elämänhallintakonsulttina ja jalkapallonostalgiset tuokiot nostavat fiilistä. Rikoskuviokaan ei ole yhtään realistinen pyöriessään yhden käsiaseen ympärillä. Takaumat 70-luvun lopulle varsin kömpelöitä. Lopun katarttinen tiimihenkinen feelgood-ratkaisu on kyllä miellyttävä ja nostattaa kauluksien ohella fiilistä ylöspäin. Ei Loachin parhaiden töiden tasoa lähelläkään, mutta ihan kiva kuitenkin. Lopputekstien välissä Cantonan kuuluisa lokki-lausunto lehdistötilaisuudessa. Pääroolin heittää brittibändi The Fallin basisti.

Oskar Blues Ten FIDY

Coloradolaispanimon tuotteet edelleen johdonmukaisesti tölkkijakelussa, niin tämä vahva (10,5%) imperial stoutkin. Ei vaahtoa, hieman mausteinen, makeahko, paksu viskositeetti. Ei oikein tuoreelta tunnu, humalointikin voisi olla vahvempi. Tummaa suklaata ja aavistuksen pohjaanpalanutta kahvia. En oikein tällä kertaa innostunut, vaikka kyseessä on tietysti ihan ryhdikäs tuote. Oluthuone Leskinen, 1.10.2011.

Hoppin' Frog Hop Dam Triple IPA

Ohiolaispanimon tripla-IPA kustantaa 22 euroa ja rasittaa 10 prosentin voimalla, mutta sain jaettua pullon Leskisen merisota & lambic -ekspertin kanssa. Edellisen lähes täydellisen kalifornialaisen IPAn jälkeen hieman tyly paluu arkisempaan meininkiin. Ei kovin tuoretta ja alkoholi paistaa läpi. Pihkaa ja sitrusta jälleen kerran, mutta Portia vähemmän harmonisessa muodossa. Katkerolukemaa ei ole uskallettu edes kertoa, etiketissä rohkaiseva Rolls-Royce -tyyppinen luonnehdinta "high IBU". Jälkimaun kaamea katkero hellii makuhermoja, mutta silti tämä kääntyy pettymykseksi. Ei panimon tupla-IPA Mean Manalishikaan täysillä minuun kolahtanut. Oluthuone Leskinen, 30.9.2011.

Port Mongo India Pale Ale

Pikkulinnun maahantuomien oluiden jakelu Oulussa jatkuu, tällä kertaa puolivahingossa, koska tämänkertaisen erän varsinainen määränpää piti olla Kouvola (sic!). Valikoiman ilmeinen helmi käsillä heti tässä. Mongo on nimetty sandiegolaispanimon edesmenneen lyhytikäisen kissan kunniaksi. Terästetty versio Portin superlatiivisesta Wipeout IPAsta, 8,5%. Valtavaa sitruksisuutta pyöristää kypsemmän hedelmän vivahteet, rotevaa mallasta rungossa, kuiva pihkainen katkeruus, aivan loistava kaikin puolin. Hämmästyttävän tuoreeltakin vaikuttaa. 22 unssin pullolla hintaa hieman yskittävästi 19 euroa, mutta tällä kertaa hinta-laatusuhde on lähes naurettavan erinomainen. Oluthuone Leskinen, 30.9.2011.