Clint Eastwood: Million Dollar Baby

Kaksijakoinen elokuva, aluksi intensiivinen nyrkkeilyelokuva, loppuosa vammautumisen jälkeen sairaaladraamaa eutanasiateemoineen. Alkupuoli on vakuuttava, mutta sekin menee överiksi, kun säännöistä ei kehässä välitetä pätkääkään. Loppu on puhdasta sosiaalipornoa, josta en ole koskaan jaksanut innostua. Uskonnollista kvasifilosofiaa, Missourin juntteja pistetään halvalla. Hyvin tehty, hyvin näytelty, mutta vaivaannuttava lopputulos. Ilmeisesti gaelinkielinen avaintermikin on väärin kirjoitettu.

Robert Siodmak: Criss Cross

Tämä Siodmakin mahdollisesti hienoin film noir on jonkin verran aliarvostettu. Yhtä syvälle ihmismielen pimeimmille alueille ei tunkeuduta kuin Out of the Pastissa tai Double Indemnityssä, mutta puhtaana elokuvallisena nautintona Criss Cross on lähellä täydellisyyttä. Siodmakin kierre puristuu hitaasti, mutta se viedään vääjäämättä loppuun asti. Burt Lancaster riutuu naisen, rahan ja rikoksen kohtalonkolmiossa, jota ohjailee kanadalainen Yvonne De Carlo erittäin vakuuttavasti. Ilman repliikkejä esiintyvä Tony Curtis tanssittaa Yvonne de Carloa kohtauksessa, jossa rumbabändi kiihdyttää tahdin yhtä kiihkeäksi kuin Siodmakin Phantom Ladyn jazzcombo. Criss Cross on parhaita monista rikoselokuvista, jotka kuvaavat Los Angelesin rähjäistä Bunker Hillin aluetta ennen sen purkamista. Arvokuljetusryöstön suunnitteluvaiheessa puhutaan helikoptereista, merkillinen heijastuma Ruotsin viimeviikkoiseen tapahtumaan. Paljon tapahtumista sijoittuu omituisen karuun kapeaan baariin, jossa olut tarjoillaan jalallisissa laseissa ja tiskin päässä tuntuu päivystävän koko ajan kanadalaisen Joan Millerin esittämä nainen. Englantilainen Alan Napier roolittaa merkillistä Finchley-hahmoa, joka suunnittelee viinapalkalla koko keikan. Coppolan The Godfather selvästi lainasi sairaalakohtausta.

Weltenburger Kloster Oktober-Festbier

Kelheimin ikivanhan luostaripanimon juhlaolut on keltaisen vaalea, leipäisen maltainen, pehmeä. Hyvin lähellä tavanomaisempaa hell-tyyliä, alkoholiakin vain 5,3%. Ehkä makeampi kuin hellit, humalaakin on tasapainoisesti. Laatujuoma, mutta selvästi aivan liian tavanomainen tähän tyyliin. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Christopher Guest: A Mighty Wind

Spinal Tap -trion uudempi tuotos, folk-musiikkikomedia. Ei toimi lähelläkään heavyrockparodian tasoa, vitsit ainakin ensi näkemältä kovin laimeita. Musiikki on originaalia, sekin kevyesti huvittavaa, mutta ei tarpeeksi vakuuttavaa. Muutamia irrallisia hauskoja kohtauksia, mutta kokonaisuus laahaa. Henkilöitä liikaa, Spinal Tapissa keskittyminen trioon oli oleellista onnistumisen kannalta. 60-luvun ajankuva varsinkin vaatteiden kautta on ehkä hilpeintä tässä. Ehkä 60-luvun folk oli liian kapea ja aikaansidottu genre, jotta parodia onnistuisi kunnolla. Tai ehkä parodiaa ei ole erityisemmin yritettykään, asenne on lempeän myötäsukainen.

Manchester Cream Stout

Mystinen brittiolut Blackburnistä, netistä löytyy Manchester Brewing Company, mutta itse panimo jää epäselväksi. Tölkin kyljessä lukee Sovereign Beverage Company. Odotin makeahkoa englantilaista stoutia, mutta tämä on varsin kuiva, hyvin paahteinen. Täysin musta, irlantilaista tyyliä. Pehmeähkö, nautittava olut. Tämmöisillä taustoilla voisi kuvitella tuotteen olevan vesitetty halpaolut, mutta tässä ei ole raaka-aineissa säästelty. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.

Miloš Forman: Hoří, má panenko

Formanin viimeinen elokuva Tšekkoslovakiassa ei ole hänen parhaitaan. Periaatteessa tämä on edellisen elokuvan tanssikohtauksen laajennos kokonaiseksi leffaksi. Värillisyys tuo hieman tuoreempaa otetta, olutta kiskotaan taas kaksin käsin, keski-ikäiset äijät taas nuorten naisten kimpussa. Tragikoominen missikisa. Henkilöhahmoja ei kehitellä, ei juontakaan. Symboliikka tietysti viittaa kommunismidiktatuurin byrokraattiseen tehottomuuteen, mutta ei siitäkään olennaisia havaintoja irtoa.

Birrificio Lodigiano Oktober Chest

Kastanjaolut Italiasta, nämähän ovat suosittuja Välimeren rannalla Ranskassa ja Italiassa. Tämä tulee Casalpusterlengo-nimisestä taajamasta Milanon eteläpuolelta, Lodin ja Piacenzan välistä. Hyvin samea, himmeän ruskea, kuravesimäinen, oikeastaan mahdollisimman rumannäköinen olut. Sehän on huvittavaa ajatellen italialaista ulkonäkökeskeistä estetiikkaa. Tuoksu pahasti etikkainen. Ruotsalaisilla olutfoorumeilla on jo arvioitu, että pilallehan tämä erä on mennyt. Tähän täytynee yhtyä, ei etikkaisuutta juuri voi parhain päin selitellä. Alkoholia tässä on peräti 7% ja etikan alta hieman tuntuu makeutta. Juuri muuta ei, hyvin ohut kokonaisuus, nahkeaa nestettä. Maltaasta ei paljon havaintoa, humalista puhumattakaan. Italiassa tehdään hyviäkin oluita, ehkä tämäkin sellainen on parhaimmillaan, mutta nyt suodattamattomuus ja pastöroimattomuus ovat kostautuneet. Onneksi hinta Ruotsissa ei ollut erityisen harmittava, 24,40 SEK. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Krönleins Kaltenberg Oktoberfest

Harhaanjohtavasti saksalaiselta vaikuttava tuote on kylmästi pantu lisenssillä teollisuuslaitoksessa Halmstadissa. Näitä yllätyksiä sattuu aina välillä olutharrastuksessa. Olut on kirkas ja keltainen, suhteellisen täyteläinen, viljaisa ja makea. Ja ohhoh, yllättävän rapsakka humalan puraisu lopussa. Odotettua parempi, nimenomaan humaloinnin takia, ei muistuta metallisia ruotsalaisia teollisuuslagereita. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Sigtuna Oktoberfest

Toinen kokeilu Arlandan lentokentän läheisyydessä toimivalta pienpanimolta. Viime pääsiäisen altbier-tulkinta oli upea ja nyt jälleen tarjolla laatukamaa, mutta varsin perinteiseen tyyliin. Pehmeän maltainen, hieman makea. Varsin kevyesti humaloitu, vaikka etiketissä on mainittu Saaz ja Hersbrücker. 5,5%, voisi olla enemmänkin, jää jotenkin yksiulotteiseksi. On tämä kuitenkin aavistuksen maukkaampi kuin tunnetuimmat saksalaiset juhlaoluet, paremman värinenkin. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Grebbestad Lager

Ruotsin länsirannikolta pienpanimon mahonginvärinen lager, joka ei ole todellakaan mitään bulkkia. Täyteläinen pähkinäisen maltainen runko, mutta humalointi pienoinen pettymys, katkeruutta mukana, mutta liian ohuesti. Humalointi ehkä jo kulunut ohueksi, sillä oluen best före 9/09 on jo hieman ohittunut. Tilasin tämän Haaparantaan syyskuun puolella, joten ei auta valittaa, toki tuoreempaakin olisi ehkä Ruotsista löytynyt. Erittäin hieno lager, tuoreena varmaan vielä luokkaa parempaa. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.

Richard Brooks: Sweet Bird of Youth

Tennessee Williamsin näytelmiin pohjautuvat elokuvat (A Streetcar Named Desire, Baby Doll, Cat on a Hot Tin Roof, Suddenly Last Summer) herättivät pahennusta eisenhowerilaisessa USA:ssa pitkin 50-lukua, mutta eivät olleet elokuvina kovin onnistuneita. Tämä on vuodelta 1962 ja pahasti ylikypsää uudelleenlämmittelyä. Käynnistyy suhteellisen raikkaasti, kun Paul Newman ajaa avo-Cadillacilla Floridasta pitkin Meksikonlahden rantaa puumanaisen (ikääntynyt elokuvatähti Geraldine Pagen roolittamana) nuorena poikaystävänä. Vodkaa, benzedriiniä ja hasista kuluu. Päämääränä on Newmanin kotipaikka, kuvitteellinen St. Cloudin rantakaupunki, voisi sijaita Alabamassa, Mississippissä tai Louisianassa. Williamsin tyyliin mukaan tulee syvän etelän tukahdutettuja intohimoja ja korruptoitunutta osavaltiopolitiikkaa Huey Longin varhaisempaan tai George Wallacen myöhäisempään tapaan. Sunset Boulevard -tyyppisen metaelokuvakommentoinnin ja tunkkaisen hikisen dixie-meiningin hybridi ei tässä toimi alkuunkaan. Asetelman luonnin jälkeen leffa jää junnaamaan paikalleen. Shirley Knight on aivan liian kalvakka tapaus Heavenly-nimisenä kiihkokohteena. Metrocolor ja scope takaavat visuaalista ryhtiä, mutta itse tarina on harmittavan löysä.

Mikkeller It's Alight!

Tanskalaisen sopimuspanijan hauskasti nimetty tuote on pantu villillä Brettanomyces-hiivalla. Lopputulos on selvästi lähempänä Brett-trappisti Orvalia kuin lambic-oluita. Tuoksussa on voimakkaita navetta-aromeja, lehmänlantaa ja satulahikeä. Omaperäisyytenä pihkainen mäntyvivahde, varmaankaan Hallertau- ja Styrian Goldings -humalissa ei ole säästelty. Voimakkaasti hiilihappoinen, hyvin kuiva kandisokerista huolimatta. Happamuus Orvalin tapaan selkeää, mutta tasapainoista. Täysin kilpailukykyinen tuote belgiklassikoiden joukossa, toki tämä on Belgian Proef-panimossa tehtykin. Ehkä aavistuksen ohutrunkoinen, hiivan lisääminen pullonpohjalta taas kerran parantaa kokonaisuutta, lähestyy hieman vehnäistä witbier-vaikutelmaa, ilman mausteita, muuttuu ehkä jopa suolaiseksi. Valmistajan paletissa on tästä turboversiokin It's Alive!, johon en ole tutustunut. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.

Andrzej Wajda: Katyń

NKVD:n teloittaman puolalaisen upseerin poika Wajda teki veteraanipäivillään aiheesta elokuvan, joka alkaa todella dramaattisesti. 17.9.1939 saksalaisia pakenevat puolalaiset siviilit kohtaavat sillalla Neuvostoliiton puna-armeijaa pakenevat puolalaiset siviilit. Aihe on puolalaisille mahdollisimman kipeä ja vaikeaa elokuvan teko on taatusti ollut. Elokuvan alkupuolella on ehkä liikaa tunteisiin vetoamista, esim. venäläissotilas käyttää Puolan lipun valkoista osaa jalkarättinä. Saksalaisillekaan ei tietenkään sympatiaa jaella. Suomen talvisotakin, tai "Suomen rintama", mainitaan, venäläiskapteenin mukaan siellä ei suju niin hyvin kuin kerrotaan. Elokuvan rakenne on monimutkainen, aluksi näyttää että koko joukkomurha sivuutetaan. Pääosan elokuvasta vie vangittujen upseerien omaisten vaiheet Krakovassa sodan aikana. Elokuva etenee kauas sodanjälkeiseen aikaan ja kommunistien kiivaaseen vääristelyyn teurastuksen syyllisistä. Wajdan ennenkin käsittelemä kahden puolalaisen vastarintaliikkeen sisällissotatyyppinen tilanne tulee taas esille. Kun sitten lopussa junat kulkevat Smolenskiin ja mustat vankiautot Katyńin metsään, tulos on sitäkin kylmäävämpi.

Fritz Lang: The Blue Gardenia

Monet Fritz Langin Hollywood-kauden elokuvista ovat vaikeasti nähtävillä, näin tämänkin melodraaman vuodelta 1953 nyt ensimmäistä kertaa. Perustuu Laura-kirjoittaja Vera Casparyn tarinaan ja kuvaajana alan mestari Nicholas Musuraca, joten tämän voisi kuvitella olevan tyylipuhdas film noir. Näin ei kuitenkaan ole, Musuracan kuvaus on enimmäkseen harmaata mössöä ja muutenkin tunnelma on erilainen. Alkupuoli on varsin komediallinen ja jatkossa fiilis on lähes arkirealistinen. Raskassoutuinen ja kankea juonikuvio, yllätyskäänne ei sekään vakuuta. Langin fatalistisesta kierteestä on pieniä aihioita, mutta koskaan ei se kiristy kunnolla. Aikamoisena pettymyksenä tätä voi pitää, toki Lang muutenkin on yliarvostettu. Bill's Beanery -nimisessä hampurilaisravintolassa merkillisiä pöytäjukeboxeja. Muutama vuosi myöhemmin epämääräisissä oloissa kuollut Superman-näyttelijä George Reeves tässä melko suuressa roolissa poliisina.

Highgate Davenports Original Bitter

Viattoman näköisen brittioluen etiketistä löytyy vehnän ja hunajan lisäksi lievän pöyristyttävästi sokeria ja siirappia. Maussa ne eivät onneksi ole päällekäyviä, ehkä tämä kuitenkin on tavallista makeampi hedelmäinen pullobitter. Kolme humalalajiketta käytössä, mutta makeus leviää jälkimaussa niidenkin päälle. Mallasrunko on ohut, alkoholipitoisuus on noussut vain neljään prosenttiin. Ei poikkea edukseen kilpailijoistaan millään tavalla. Ostopaikka Kajaani, Citymarket.

Barcelona - Dynamo Kyiv 2-0

1997 Kyiv voitti Nou Campilla 0-4, Andri Ševtšenkon hattutemppu. Ševtšenko taas mukana, mutta Kyivin nykyinen joukkue ei ole samaa tasoa. Roman Eremenko hämmentävästi oikeana pakkina. Melko tasainen alku, Kyivilläkin hyviä paikkoja. Barcelona sai vähitellen otteen, 25. minuutilla Messi sai tilaa alueella ja vasuriveto upposi Šovkovskyin (myös mukana 1997) käsien kautta verkkoon. Useita muitakin paikkoja, tosin Kyivkin sai pallon maaliin niukasta paitsiotilanteesta. Iniesta ja Xavi taas huippuvedossa, samoin Ibrahimovic, joka vaikuttaa tällä hetkellä paremmalta kuin Eto'o. Toisella jaksolla tempo taantui, mutta Barcelona selvästi hallitsi tapahtumia. Toinen maali 75. minuutilla, Ibrahimovicin upea poikittaissyöttö, teneriffalaisen Pedro Rodríguezin tarkka laukaus.

Jörn Donner: Kuulustelu

Donner palaa hämmentävästi ohjaajaksi 25 vuoden tauon jälkeen. Parhaita näkemiäni Donner-leffoja ovat ensimmäiset ruotsinkieliset ohjaukset, muuten jälki on ollut melko epätasaista. Varmaan hän onkin parhaimmillaan tuottajana. Uutuus ei ole huono, kamarinäytelmän oloinen kuvaus desantti Kerttu Nuortevan vaiheista jatkosodan aikana. Varsin intensiivinen ote varsinkin alussa, mutta Olli Soinion käsikirjoitus ei hyödynnä tarpeeksi kiehtovaa aihetta. Minna Haapkylä onnistuu hyvin pääroolissa. Kritiikeissä on jo juhlittu kohtausta, jossa Nuortevan henkilöllisyys paljastuu. Haapkylän suoritus siinä on melkoinen nähtävyys. Ikävä kyllä en tykännyt pahvista tekstiä pukkaavista kuulustelijamiesnäyttelijöistä. Paavo Kastari esitetään 1942 päämajan valvontaosaston miehenä, mutta joidenkin tietojen mukaan hän olisi ollut Valpon palveluksessa jo silloin. Kastarin hahmo on elokuvan ongelmallisin, tarpeeksi syvyyttä siihen ei tule. Mielikuvitukselliselta vaikuttava Arvo Poika Tuominen -kohtaus vastannee todellisuutta, Haapkylä/Nuorteva onnistuu hienosti hämärtämään Tuomisen omia motiiveja. Elokuvan rakenne notkahtelee loppupuolella, enemmän olisi pitänyt heijastaa jatkosodan muuttuvien asetelmien vaikutusta Nuortevan kohtaloon. Oregonin suomalaiskaupungissa Astoriassa syntyneen ja Kazakstaniin 1963 kuolleen Nuortevan tarinassa olisi ainesta suurempaankin tuotantoon. Lopputeksteissä varmaan kirjoitusvirheitä, kun Aalto-henkilöiden nimi oli kirjoitettu kolmella aalla, Aaalto.