skip to main |
skip to sidebar
Ensivierailu Bellmansgatanin Bishops Armsiin, Söderin pohjoistörmän jyrkimmillä sivukujilla. Jämtlannin laatupanimon cascadian dark on kyllä humalainen, mutta ei kovin tuoreelta vaikuta. Ei etikkaisuutta, mutta jotain nahkeutta silti mukana. 6%, mutta hieman vahvempi tunnelma. Annoskoko jostain syystä vain 30 cl. Hieman paahtoa, kohtuullisen ohut mallasrunko. Pettymykseksi tämä kääntyy, kuivan katkeroinen loppumaku ei jaksa kääntää suutuntuman puutteita positiiivisiksi. Hieno kadunkulmabaari, ikään kuin laajennettu versio Töölön Janoisesta Lohesta. Tukholma, Bishops Arms Bellmansgatan, 7.11.2011.
Tämäkin olut pantu pelkästään Akkuratin ja OT:n tarjontaan. Tämäkin Akkuratin riili liian kylmä, mutta herkullisen hedelmäinen golden ale toimii silti hyvin, keksiä maltaassa ja humala katkeroituu limakalvoille nautinnollisesti. Vain 4,2%, reseptiä ei ole käsillä, mutta kuivahumalointi vaikuttaa varsin amerikkalaiselta. Melkoisen täyteläinenkin olut tässä sarjassa. Alkuviikosta realit näyttävät Söderin maineikkaimmassa olutbaarikaksikossa yllättävän suosituilta, vahvoja ekstreemioluita kiskotaan säästeliäämmin. Hanassa olisi kuitenkin tarjolla mm. Brother Theloniousta ja Gouden Carolusta. Tukholma, Akkurat, 7.11.2011.
Kentistä täyteläistä porteria, 5,6%. Hieman kylmää, lakritsaa, aluksi ei tuntumassa paljoa paahtoa. Mausteista kahvia lämmetessä mukaan, tummaa suklaata. Jälkimaku on kohtuullisen katkeroinen. Akkuratissa hieman rajoitetulta tuntuva valikoima viikonlopun jälkeen. Kolmesta Franken-kraanasta vain yksi aktiivinen ja sekin vehnää. Tukholma, Akkurat, 7.11.2011.
Tämän coloradolaisen huippupanimon oluisiin olen harvemmin Euroopassa törmännyt. Oluen pitäisi olla humalapommi, mutta hieman väljähtyneeltä tuntuu. Nahkeaa hedelmää ja vihannestakin seassa. BBE näyttää olevan parin päivän päässä, joten parhaat humalat tietysti jo hiipuneet. Jälkimaussa humala häivähtää, mutta tämä oli virhekokeilu. Tukholma, Oliver Twist, 7.11.2011.
Tämä Chinook-humalalla ladattu lager on korvannut Jämtlands Hellin Oliver Twistin ja Akkuratin talon oluena. Hyvin hidasta tuopin täyttöä, vahvaa vaahtoa. Täyteläinen lager, ei niin humaloitu kuin Hell, hedelmäisempi. Pitkä pils-tyylinen jälkimaku, mutta ehkä pienoinen pettymys kuitenkin. Tukholma, Oliver Twist, 7.11.2011.
Pehmeää ja maltaista riiliä Burnleystä, keksiä ja pähkinää, humalainen loppumaku, todella pitkään kestävä. Enemmän golden ale kuin bitter, 4,3%. Makua ja tasapainoa on, mutta hieman ohueksihan tämä jää. Oliver Twistissä edelleen vanhaan malliin tarjolla ilmaiseksi nakkisämpylöitä itsepalveluna suoraan kattilasta. Tukholma, Oliver Twist, 7.11.2011.
Kolmas käsiini päätynyt elämäkerta Leedsin suurajan kapteenista. Valitettavasti tämä on vielä vaisumpi kuin viimevuotinen Harrisonin teos. Bremnerin kuoleman jälkeen ripeästi 90-luvulla syntynyt Bernard Balen teos on edelleen paras katsaus ristiriitaisen hahmon elämään, vaikka ei huippukirja sekään ole. Sutcliffe on haastatellut Bremnerin aikalaisia, mutta ei saa uutta esiin. Kirja on lähes tylsä, monet anekdootit jäävät nyt syrjään. Leeds Unitedin legendavuodet 1964-75 käsitellään neutraalisti, Bremner jää vain yhdeksi toimijaksi muiden joukossa. Leedsin luonne sitkeänä rugbykaupunkina tulee ehkä muita Leeds-teoksia paremmin esille. Harrisonia enemmän Sutcliffe käsittelee Skotlannin maajoukkuetta ja Bremnerin maajoukkueuran loppuminen yökerhokahakointiin Kööpenhaminan yössä syyskuussa 1975 saa hieman lisävalaistusta. Bremnerillä tuntuu olleen suomalaistyyppinen viinapää, rähinävaihde mukaan luettuna. Suhteellisen nuorena (54v) vastaan tullut noutajakin lienee saanut alkoholista vauhtia. Viimeisinä vuosinaan Bremner raapi elantoaan kasaan monien muiden jalkapalloilijoiden tavoin Suomen näkökulmasta eksoottisessa after-dinner-speakerin roolissa, joka ei varmaan ole alkoholille persolle parhaita ammatinvalintoja. Peter Lorimerille on jäänyt paljon Bremneristä hampaankoloon. Lorimerin mielestä Bremner oli Leedsin superjoukkueen hajoamisen syntipukki, kun ei hyväksynyt Johnny Gilesin managerivalintaa 1974. Saattaa olla oikeassakin. Harrisonin tavoin Sutcliffekin käyttää paljon tilaa valmentajavuosiin, jotka eivät vähempää voisi kiinnostaa. Bremner ei ollut millään tavalla merkittävä valmentaja, ihmisenä ilmeinen kusipää, mutta pelaajana edelleen yksi Britannian kiehtovimpia.
Alkukesän imperial stout -bakkanaaleissa tämä lontoolaisstout ei oikein säväyttänyt. Nyt tuntuu paahteisemmalta, lievää maitoista happamuutta, kahvia ilman muuta, jonkinlaista mausteisuutta, mutta myös katkeraa humalaa jälkimaussa. Riilissä oli alkoholia hieman enemmän, tässä pulloetiketin mukaan 7,4%. Resepti vuodelta 1893, savua ja hedelmääkin tästä odotetaan löytyvän. Mikä ettei, monimuotoiselta tuntuu, paksua täyteläistä juomaa, viskositeettikin on öljyinen. Lämpimähköön loppusyksyyn varsin ihanteellisesti sopiva olut, kaikki tuntuu loksahtavan kohdalleen. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.
Vihaisesti vaahtoa muodostava norjalaistuttavuus. Tummanruskea paahteinen makea olut, tuoretta ja kuohkeaa. 7,5% ja vehnämallasta mukana. Humala hyökkää jokseenkin yllättävästi reippaalla viiveellä mukaan, mutta erittäin nautittavasti. Liian makeaa olutta minun makuun silti, kuitenkin täyteläinen ja ilahduttavan "olutmainen" tuote Grimstadista. Tämä valmistaja on jo monta kertaa kyllästyttänyt jonninjoutavilla kuriositeettikokeiluillaan, joten mukava paluu olutrintamalle. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.
Brittikopio vuoden 1948 noirista, alkuteksteissä vaihtoehtoinen otsikko The Scar. Vahvaa keskieurooppalaista tekijäjoukkoa, ohjaaja Sekely oli unkarilainen, päätähtenä ja tuottajana Casablancasta kuuluisa itävaltalainen Triestessä syntynyt Paul Henreid. Kuvaajana nerokas unkarilainen John Alton, valitettavasti kopio surkea, varsinkin tiheärytmisellä alkupuolella. Skenaristi legendaarinen juutalainen romaanikirjailija Daniel Fuchs New Yorkista. Jazzahtavaa musiikkia Sol Kaplanilta. Alkupuoli klassista gangsterikuvastoa, vankilasta vapautuminen, surkeasti epäonnistuva kasinoryöstö, sitten kasinon omistavan mafian tappajien pakoilua. Kiihkeimpiä kohtauksia Los Angeles Downtownissa, Bunker Hillin Angels Flight -funikulaarissa. Junassa juodaan apeissa tunnelmissa Pabst Blue Ribbonia. Huoltoasemalla tankki täyttyy yhdellä (1) dollarilla. Typerähkö kaksoisolentoteema saa elokuvan laahaamaan ja varsin vaikuttava lopetus tulee sitten liiankin äkkinäisesti. Psykiatrin nimi unkarilaisvaikutteisessa leffassa näppärästi Bartok. Väkivaltaa ei näytetä, ei edes nimen viittaaman arven muodostusta, mutta silti varsin hyytävää kuvastoa ajoittain. Ryhdikäs leffa, mutta heikko kopio kyllä tällä kertaa heikensi nautintoa huomattavasti.
Toinen kokeilu tampalaiselta panimolta, Bolitan tapaan tämäkin brown ale. Tällä kertaa ei hapanta. Pehmeää mallasta, makeaa hedelmää, paahteisuutta. Makeutta on tässäkin, mutta ei niin paljon kuin Bolitassa. Kauraa mukana, ehkä pehmeyttä tulee sieltä. Melko monimuotoisesta makupaketista huolimatta täyteläisyyttä puuttuu, alkoholia 5,5%, rotevampi pohja saisi olla. Tuoreuskin on pitkällä matkalla kadonnut. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.
Kirkkaan ruskea olut, 6%, vehnällä ryyditetty pähkinäbock. Suhteellisen mauton, öljyinen viskositeetti, makeahko, ei humalaa oikeastaan ollenkaan. Ei mitään erityisen epämiellyttävääkään, mutta liian vaisu kaikin puolin. Kolmen näytteen perusteella Rise on varsin kehno olutpanimo, mutta siitähän on hyvä parantaa. Mielenkiintoista olisi tietää maahantuojan perusteet juuri näiden tuotteiden valintaan Tanskan oluttarjonnasta. Leskinen näkyy hankkineen kaikkia näitä useampia kappaleita ja ikävästi näyttää kaapin sisältö siltä, että kukaan muu ei näitä ole kokeillut. Oluthuone Leskinen, 2.11.2011.
Viime viikon karmaisevan Rise IPAn jälkeen rohkenin tarttua Ærøskøbingistä ponnistavan saman panimon tummempaan tuotteeseen. Panimon sijainti on eksoottisesti Ærøn saarella Fynin ja Saksan välillä. Tämäkin luomua ja punaruskea väriltään, 6%. Tämä on selvästi onnistuneempi, kevyesti paahteinen, hedelmäinen, melko makea. Keinotekoisen nahkeaa tämäkin silti on, mutta ei täysin vastenmielinen. Oluthuone Leskinen, 2.11.2011.
Lontoolainen kausiolut saapunut Perämerelle hienosti cask-muodossa. Hieman karkeaa, ei ole kunnolla tynnyrikäyminen pyöristänyt tuoretta vahvaa olutta. Mausteista pähkinää, makeahkoa alkoholin pistävää makua. Toivottavasti parantuu vielä usealla osa-alueella, nyt ei oikein maistunut. Suorastaan yllättävän vaisua tällä kertaa. Oluthuone Leskinen, 2.11.2011.
Valenciaa en ole nähnyt pitkään aikaan ja miehistö vaihtunut melko perusteellisesti, toki tuttuja hahmoja Miguelista Roberto Soldadoon ja Ever Banegaan, joka loukkaantui melko pian. Leverkusenilla tutumpia kasvoja 35-vuotiaasta Ballackista lähtien. Salama-alku, pallo saksalaisten verkossa jo muutaman sekunnin jälkeen, nuori veskari Leno antoi painajaismaisen harhasyötön, brassi Jonas rankaisi kierteisellä maanuoliaisella nurkkaan. Valencialla aktiivinen ote, Soldado hyvällä sykkeellä mukana. Leverkusen pääsi vähitellen mukaan ja Toprakin pusku olisi uponnutkin ilman Diego Alvesin hyvää reagointia. 31. minuutilla sitten ansaittu tasoitus, Ballackin tarkka keskitys ja luukulta Kiessling puski varman häkin. Mielenkiintoinen 20-vuotias André Schürrle väläytti nopealla ja voimakkaalla kääntölaukauksella, mutta Alves venyi torjuntaan. Mukavan aktiivista peliä molemmin puolin. Toisen jakson alku sekavaa, Leverkusen passivoitui arvoituksellisesti. 65. minuutilla aivan kuin varkain Valencian johtomaali, Jeremy Mathieun syötöstä Soldadon nerokkaalla kantapääkosketuksella pallo maaliin. Leverkusen onnistui tasoittamaan Schürrlen hienolla maalilla, jonka ruotsalaisjohtoinen tuomaristo mietityttävästi tuomitsi paitsioksi ilman mitään perusteita, nykyään täytyy välittömästi epäillä korruptiota näin räikeissä tapauksissa. Televisioyhtiökään ei näyttänyt tilanteesta hidasteita. Leverkusen joka tapauksessa masentui ja kulmatilanteesta Rami teki kolmannen omituisen helposti.
Coloradon Boulderista belgityylistä golden alea. 9% ja lähellä tripel-tyyliä, belgihiiva heti esillä, makeahkoa hedelmää, mausteisuutta ja ilahduttavan voimakas pitkään kestävä humalointi. Amerikkalaisten belgi-innostus ei ole enää mikään uutinen ja tämä nousee samantien tyylisuunnan vakuuttavimpien joukkoon. Makeus pysyy hedelmäisenä, vaikka kandisokeria onkin lisätty, mausteisuus ei korostu liikaa. Erinomaisen tasapainoinen suoritus. Hieman raikkautta ja tuoreutta lisää, niin ei olisi mitään valittamista. Ostopaikka Haaparanta, Systembolaget.
Jonkinlainen film noir light vuodelta 1950. Arkirealismia pienessä Kalifornian rannikkokaupungissa Santa Monican liepeillä, Bay City -nimi vilahtaa neonkylteissä Raymond Chandlerin tapaan. Automekaanikko ajautuu pikkunäpistyksestä alati pahenevaan rikoskierteeseen, joka huipentuu tulitaisteluun Santa Monica Pierillä. Melko heikkolaatuinen kopio, sekä kuva että ääni vaisuja, alkaa olla jo tuttua tässä DVD-julkaisusarjassa. Voice-over tulee aina mukaan hieman omalaatuisesti päähenkilön päättäessä astua entistä syvemmälle rikoksen poluille. Mickey Rooney on kolmekymppisenäkin liian lapsekas päärooliin, eikä Jeanne Cagneykään (kyllä, Jamesin pikkusisko) ole tarpeeksi kohtalokas vaaleana femme fatalena. Peter Lorre heittää rutiinilla niljakkaan penny arcade -kiristäjän roolin. Jack Elam cameoi baarikohtauksessa ilman krediittejä ja muuan humalainen rikosuhri hoilaa Springsteenin elvyttämää Erie Canal -biisiä. Juoni on liian arvattava, kunnon angstia ei synny ja loppuratkaisu lässähtää todella pahasti. Ohjaaja Pichel sai parempaa noir-jälkeä aikaan muutamaa vuotta aikaisemmassa melodramaattisemmassa They Won't Believe Me -leffassa.
