Teuvo Tulio: Sellaisena kuin sinä minut halusit

Teuvo Tulio on vanhan Suomi-filmin ainoa todellinen mestari. Satamakorttelien synnin sulttaani, karjuvien koskien keisari ja hurjistuneiden hevosten herttua. Tässä 1944 valmistuneessa nerokkaasti nimetyssä teoksessa Tulio irrottelee jo voimiensa tunnossa ja liikutaan pääasiassa juuri niissä satamakortteleissa. Liikkeelle lähdetään Kultainen Ankkuri -baarin ovelta, mies heitetään ulos. Loppuunajetun prostituoidun kasvot vaihtuvat ristikuvassa takaumaan saariston kukkakedolle. Saaristolaistytön nousu kaupungin piireihin on nopea, mutta putoaminen katuojaan on vielä vikkelämpi. Tulio liikuttaa tarinaa välillä lähes mykkäelokuvan tavoin, visuaalisuuteen luottaen. Se onkin viisasta, sillä aina kun näyttelijät avaavat suunsa, tulee vaivautunut olo. Muutenkin näyttelijätyö on tässä kankeaa, Regina Linnanheimon kanssa Tulio onnistui paremmin ja Linnanheimo toi aina uuden jännitteen keitokseen. Silti tämä on vakuuttavaa työtä. Tulion melodraaman kierre on herpaantumaton, ainoa pieni toivonpilkahdus sammuu puukon heilahdukseen. Yksi hyväksikäyttäjistä paljastuu jopa vakoilijaksi. Tulion vahva tavaramerkki, musertava liikenneonnettomuus, tulee nytkin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tällä kertaa kuorma-autot hyökkäävät päälle kuin Ilmestyskirjan ratsastajat. Protestanttinen systeemi on raaka, synti on synti, armoa ei tule. Lopussa Tulio kiristää Jeesus-kuvilla tunnelman niin absurdiksi, että katkeamispiste lähes ylitetään ja katsoja on vaarassa räjähtää camp-hengessä hysteeriseen nauruun. Vihoviimeisessä kuvassa laivan portaat narisevat kuin helvetin portin saranat.