Kevyttä kronikointia Sunset Boulevard -huippuleffan ympäriltä. Kirja alkaa railakkaasti 1948 Beverly Hillsin Romanoff's -ravintolasta, alkoholisoituneen mykkäohjaajaneron D.W. Griffithin ja tuottaja Samuel Goldwynin kohtaamisella. Staggs iskee ohi heti alkusivuilla, Wilder ei tietenkään kirjoittanut hypernoiria Double Indemnity Charles Brackettin kanssa, partneri oli legendaarisesti Raymond Chandler. Staggs tuntuu korostavan co-writer Brackettin merkitystä ja vähättelee Wilderin myöhempiä ei-Brackett-leffoja. En ole samaa mieltä, esim. Some Like It Hotissa ei ole mitään valittamista ja Brackettin ei-Wilder-leffoista ei kovin terävää särmää löydy. Ainoa kyseeseen tuleva laatuleffa on Niagara, mutta siinäkin Brackettin kontribuutiota on vaikea arvioida.
Juoruiluksi suurin osa kirjasta menee, ei mitään teräviä havaintoja. Alkuperäinen aloitus ruumishuoneella, jossa kuolleet keskustelevat keskenään, poistettiin esinäytäntöjen jälkeen, kun yleisöt naureskelivat traagiseksi tarkoitetussa aloituksessa. Tämä leikattu kohtaus tuntuu yhtä merkittävältä kuin Wilderin Double Indemnityn leikattu sähkötuolilopetus. Kirjassa tylsää aikalaiskritiikkireferointia, jopa maininta, että Sunset sai Suomessa elokuvatoimittajien palkinnon. Kirjan nimi on harhaanjohtava, oikeastaan pääkohde on Gloria Swanson, eikä Sunset-leffa. Loputtomia kuvauksia Swansonin pr-kiertueista ja leffan myöhemmistä musikaaliversioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti