Steve Earle: I'll Never Get Out of This World Alive

Teksasin Suuri Levoton Steve Earle on aika lailla vakiintunut naituaan kuudennen vaimonsa Allison Moorerin (avioliitto tosin jo Steven seitsemäs) ja muutettuaan New Yorkiin. Edellinen levy Washington Square Serenade heijasteli suoraan näitä tunnelmia. Nyt Earle siirtää fokustaan taaemmas aiempiin vaiheisiinsa ja varsinkin isän kuolema on saanut miehen pohtimaan kuolevaisuuden teemoja. Otsikko on suora lainaus Hank Williamsilta, mutta mestarin kappaletta Earle ei koveroi. Näin kantrahtavaa tuotantoa ei Earlelta kuitenkaan ole kuultu pitkään aikaan.

Levyn huippukohta on heti alussa, Waitin' on the Sky kohoaa välittömästi Earlen klassikoiden tasolle vaivattomasti keinahtelevassa kantrirockissaan. Omaelämäkerrallinen teksti ottaa vauhtia Earlen kasvuvuosista kylmän sodan aikaisessa militäärimetropolissa San Antoniossa, kertosäe jatkuu hyytävästi waitin' on the sky to fall. Laulun rakenne nerokas, ns. kertosäe on erilainen joka säkeessä. Kappale rullaa upeasti lähes rockabillyna. Poliittinen aktivismi ei ole täysin väistynyt agendalta, George W. Bush saa vieläkin kyytiä Little Emperorin tökkivän bluegrassin kuosissa. Todella hienosti Earle siirtää irlantilaistunnelman Meksikonlahdelle The Gulf of Mexicon eeppisessä kappaleessa, joka kommentoi liian ohuesti taannoista öljykatastrofia alueella. Irlantilaismeininki jatkuu synkempänä Molly-O:ssa, mutta lopputulos on paljon heikompi. God Is God esittelee Earlen mystisiä uskonnollisia ajatuksia, pakottoman rullaava sävellys on mukava ja helppoja ratkaisuja ei tarjota. Meet Me in the Alleyway tunnelmoi noirahtavasti Tom Waitsin tyylisessä megafonibluesissa huuliharppuvoittoisesti, New Orleans -meininkiä, mutta hieman ohkaiseksi suoritus jää. Every Part of Me on akustinen herkkä rakkauslaulu, yksinkertaista mutta koskettavaa, "my last breath will bear your name". Lonely Are The Free on jo liian simppeli, vaikka vähitellen kehittyykin. Heaven or Hell on duetto Allisonin kanssa ja raakilemainen kappale on levyn pohjakosketus. Valoisaa optimismia tarjoava viuluvinguttelu I Am a Wanderer folkahtelee Guthrien hengessä nostaen intensiteettiä hienosti. Päätöskappale This City on levyn varsinainen New Orleans -eepos, mutta Earle ei tunnu olevan aivan omalla maallaan. Allen Toussaintin torvet ovat hieman päälleliimattuja ja Neville Bros -siteerailu Jacamo Fee-Nah-Nay on jokseenkin vaivaannuttavaa. Ei huono suoritus kuitenkaan. Kokonaisuus jää väistämättä epätasaiseksi ja Earlen parhaista päivistä tällä levyllä on vain välähdyksiä. Ehkä sekin on näinä kovina aikoina enemmän kuin voi kohtuudella toivoa.