HIMA-kotiolutyhteisön vahva mies Anssi Mononen tökkäsi keväällä yhden oluttoimituksen yhteydessä myös kirjan mukaan, jopa omistuskirjoituksella. Kyseessä on suomalaisten levykauppojen historiateos, Anssin toimittama ja isomman työryhmän koostama, ilmestynyt 2015. Mukana on 48 liikettä, Helsingistä ja muistakin kaupungeista. Työryhmä on haastatellut levykauppojen omistajia ja muita avainhenkilöitä. Tuloksena on viihdyttävä ja hauskakin tarinakokoelma mielenkiintoiselta toimialalta.
Oma levynostovaiheeni ajoittui pääosin 1980-luvulle. Levyjä tuli hankittua mm. Lontoon reissuilta ja ensimmäisiltä Amerikan matkoilta. Helsinkiläisetkin levykaupat tulivat tutuiksi, mm. tässä kirjassa esitellyt Tunnelin Levy, Digelius ja Fennica. Tilasin paljon levyjä lahtelaisesta levykaupasta postimyyntinä. Kaupan nimi on unohtunut, eikä sitä mainita tässäkään kirjassa. Olen siinä mielessä vääräuskoinen musiikinharrastaja, että en ole koskaan omistanut vinyylisoitinta tai yhtään vinyylilevyä. Siirryin 1980-luvun puolivälissä suoraan cd-levyihin, joita hankin sitten rivakkaan tahtiin toistatuhatta. Kuten kirjan nimikin kertoo, 12-tuumainen vinyylilevy on tämän teoksen ytimessä.
Kirjan avaa tarina 1960 perustetusta Fugasta, joka toimii jo kolmannessa sukupolvessa. Se keskittyy kuitenkin klassiseen musiikkiin, joka ei minua kiinnosta. 1970 avautuneen Tunnelin Levyn tarina on sitten huomattavasti kiintoisampi ja rockin ympärillä lähes kaikki kirjassa esitellyt kaupat toimivatkin. Helsingin nykyiset kaupat tulee käsiteltyä varsin kattavasti, samoin osa jo lopettaneista. Läheisin on itselleni Fennican tarina, aikamoista hintaan kuuluvaa vittuilua olen itsekin saanut Kettuselta ja Aaltoselta. Muiden kaupunkien kauppojen tarinat ovat vieraampia, mutta hauska anekdootti on turkulaisesta elokuvakriitikko Tapani Maskulasta, joka vieraili usein ja pitkään Levymyynnissä, mutta ei koskaan ostanut mitään, koska omisti jo kaikki levyt. Tampereen Epe ottaa vaatimattomaan tyyliinsä kunnian Bruce Springsteenin lanseeraamisesta Suomessa ja on varmaan oikeassakin. Henkilökohtaisesti hieman harmittaa, että Oulun ja Kajaanin levykaupat sivuutetaan lähes kokonaan, vain Diskerin ja Äxän epäsuorat kuviot Oulussa noteerataan. Mutta onhan tämä ansiokas dokumentti vaikealla alalla toimineista sitkeistä yrittäjistä. 2015 vinyylin paluu oli jo vahvaa ja fyysisten levykauppojen tilanne vaikutti, jos ei suorastaan valoisalta, niin ainakin toiveikkaalta. Käsittääkseni tilanne on edelleen suunnilleen sama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti